Janis Joplin

Varhainen elämä

Janis Joplin syntyi texasilaisessa öljynjalostamokaupungissa Port Arthurissa 19. tammikuuta 1943. Hänen perheeseensä kuuluivat vanhempien lisäksi myös kuusi vuotta nuorempi sisar Laura ja kymmenen vuotta nuorempi veli Michael.^[1] Äiti Dorothy oli taitava laulaja ja oli nuorena saanut äänensä ansiosta stipendin yliopistoon. Janisin lapsuus oli melko onnellinen. Hän riiteli määräilevän ja totisen äitinsä kanssa usein, etenkin kotiintuloajoista. Syrjäänvetäytyvään ja viinaanmenevään isäänsä hänellä oli paremmat välit, sillä tämä keskusteli usein tyttärensä kanssa. Nuorena Joplin lauloi kirkkokuoron solistina.^[2]

Opiskeluajat

Joplin on kertonut vaikeuksiensa alkaneen 14-vuotiaana. Hän ei pitänyt ulkonäöstään, sillä hän ei ollut yhtä kehittynyt kuin vuotta vanhemmat luokkatoverinsa, hän lihoi, ja hänelle kehittyi paha akne. Joplin oli koulukiusattu ja sosiaalinen hylkiö. Hän sai koulussa lisäksi lutkan maineen, jota hän myös itse tietoisesti provosoi. Joplin kapinoi torjutuksi tulemistaan vastaan myös alkamalla pukeutua epätavallisesti, beatnikkien tyyliin. Hän luki beatnikeista ensi kertaa Time-lehdestä ja alkoi liikkua koulunsa pienessä beatnik-porukassa sen ainoana tyttönä. Kaverukset kuuntelivat folkia, jazzia ja bluesia, jotka Port Arthurissa edustivat heille kapinallisuutta. He viettivät vapaa-aikaansa Louisianan puolella rajaa, missä oli runsaasti baareja ja väkevien anniskeluoikeudet. Joplinin ensimmäisiä laulajasuosikkeja olivat Leadbelly ja Odetta. Näihin aikoihin hän huomasi osaavansa itsekin laulaa suosikkiensa lauluja.^[3]

Valmistuttuaan high schoolista hyvin arvosanoin Joplin lähti vihaamastaan Port Arthurista collegeen Lamariin, joka oli naapurikaupunki Beaumontissa. Siellä Joplinia ei enää kiusattu, mutta hän käytti aikansa opiskelun sijaan musiikista keskustelemiseen ja ryyppäämiseen uuden kaveriporukkansa kanssa. Hän jättikin opintonsa kesken ja palasi vanhempiensa luo Port Arthuriin, missä hän aloitti reikäkorttioperaattori- ja konekirjoituskurssin. Hän suoritti sihteerintutkinnon kesällä 1961, ja hänen vanhempansa lähettivät hänet Los Angelesiin Kaliforniaan asumaan kahden tätinsä luo. Ennen pitkää Joplin muutti vuokra-asuntoon Veniceen, oli pari kuukautta San Franciscossa ja palasi lopulta takaisiin Port Arthuriin. Siellä hän kirjoittautui takaisin Lamariin ja teki töitä tarjoilijana. Hän ei vielä tuolloin laulanut kuin satunnaisesti.^[4]

Vuonna 1962 Joplin muutti Austiniin, Texasin pieneen pääkaupunkiin, josta oli 1960-luvun alussa tullut monien erikoisten ja taiteellisten tyyppien ja opiskelijoiden koti. Moni Joplinin tuonaikaisista beat-ystävistä lähtikin myöhemmin Joplinin tapaan San Franciscoon muokkaamaan sen nousevaa vastakulttuuria. Austinissa Joplin kirjoittautui Texasin yliopistoon. Hän erottautui jälleen useimmista naispuolisista opiskelutovereistaan epäsovinnaisella käyttäytymisellään ja pukeutumisellaan.^[5]

Joplin viihtyi yliopistossa kesästä joulukuun loppuun. Hän suoritti kaksi tyydyttävää arvosanaa, mutta osallistui vain yhdelle taidekurssille, vaikka taide oli hänen pääaineensa. Hän käytti aikaansa mieluummin kampuksen folk-illoissa ja baarissa. Hän alkoi myös laulaa ja pääsi yhtyeeseen nimeltä Waller Creek Boys. Joplinista tuli laulajana Austinissa hyvin suosittu ja paikallisen olutkuppilan musiikki-iltojen suurin vetonaula. Luonteeltaan häntä kuitenkin pidettiin riitaisana ja töykeänä. Hänellä oli Austinissa myös paljon seksisuhteita, niin miesten kuin naistenkin kanssa, mutta ei pitkiä seurustelusuhteita.^[6]

Kovaa elämää San Franciscossa

Joplin lähti Austinista tammikuussa 1963 liftaamalla San Franciscoon toteuttaakseen unelmaansa laulajana. Siellä hän muutti aluksi North Beachille. Hän alkoi laulaa folkia paikallisissa kuppiloissa ja opiskeli musiikkia ahkerasti itsekseen, etenkin bluesia, jossa hänen ihanteensa oli Bessie Smith. Elantonsa hän sai laulamisen lisäksi muiden antamasta tuesta, sekalaisista töistä, työttömyysavustuksesta ja näpistelystä. Joplin esiintyi Montereyn folkfestivaalilla 1963 kakkoslavalla. Levy-yhtiöt osoittivat häntä kohtaan pientä kiinnostusta, mutta Joplinin oma käyttäytyminen oli usein levytyssopimusten esteenä. San Franciscossa Joplin ryhtyi käyttämään alkoholin lisäksi myös amfetamiinia ja eli hänet tunteneiden ihmisten kertoman mukaan tietoisesti rankkaa elämää taiteensa vaatiman kärsimyksen vuoksi.^[7]

Kesän 1964 Joplin vietti ystävänsä kanssa New Yorkissa. Hän ei juurikaan esiintynyt siellä, vaan elätti itsensä biljardilla. Hän piti yhä yhteyttä perheeseensä ja kävi silloin tällöin Port Arthurissakin. Isä suhtautui Janisin uravalintaan paljon äitiä suopeammin, vaikka Janis olikin jo masentunut menestyksen antaessa odottaa itseään. Vuoden 1964 lopussa Joplin oli jo riippuvainen amfetamiinipiikeistä ja myös myi huumeita, ja seuraavana vuonna hän alkoi piikittää myös heroiinia. Keväällä 1965 Joplin oli jo niin laiha ja heikossa kunnossa, että hänen ystävänsä saivat hänet palaamaan takaisin Port Arthuriin perheensä luokse.^[8]

Hengähdystauko Texasissa

Port Arthuriin palattuaan Joplin yritti ryhdistäytyä, suorittaa vihdoin loppututkinnon collegessa ja aloittaa kunnollisen elämän. Hän vältteli esiintymistä, kävi terapiassa ja hyljeksi aluksi vanhoja ystäviään tai ainakin vieraannutti nämä uudella sovinnaisella käyttäytymisellään. Hän suunnitteli myös naimisiinmenoa kihlattunsa kanssa, mutta liitto ei toteutunut – osittain siksi, että sulho oli jo naimisissa.^[9]

Joplin pysytteli Port Arthurissa koko vuoden 1965. Hän palasi vakavissaan esiintymisen pariin taas maaliskuussa 1966 Austinissa ja alkoi sen jälkeen kierrellä Texasin folkpaikkoja. Vaikka hän pukeutuikin aiempaa sovinnaisemmin, hänen esiintymistyylinsä oli naislaulajalle epätavallisen raju. Hänen äänenkäytössään herätti huomiota se, että hän pystyi laulamaan monipuolisesti niin heleällä kuin käheälläkin äänellä.^[10]

Laulajaksi Big Brother and the Holding Companyyn

Vuoden 1966 alussa hippikulttuuri oli syntymässä San Franciscossa. Paikallisesti suosittu rockyhtye Big Brother and the Holding Company etsi laulajaa, ja rockvaikuttaja Chet Helms ehdotti heille Joplinia, joka saapuikin pyynnön saatuaan koelauluun kesäkuussa 1966. Hänet hyväksyttiin yhtyeeseen heti mielihyvin, vaikka kitaristi James Gurley suhtautuikin hänen ulkonäköönsä kriittisesti. Joplin ei ollut koskaan laulanut rockia, ja hän joutui myös opettelemaan sähköisen ja kovaäänisen bändin edessä laulamisen. Hän otti laulutunteja ensi kertaa elämässään ja alkoi pukeutua värikkäisiin hippivaatteisiin esiintyessään. Hän aloitti myös amfetamiinin käytön uudelleen. Hänellä oli jälleen paljon lyhyitä suhteita ja yksi niistä Gurleyn kanssa, kunnes tämä palasi vaimonsa ja lapsensa luo.^[11]

Levytysuran alku

Big Brother teki kesällä 1966 pitkän soittomatkan bluesin kotikaupunkiin Chicagoon, mutta siellä yhtyettä ja sen musiikkia ei lainkaan ymmärretty. Yhtye teki siellä kuitenkin levytyssopimuksen ja alkoi äänittää ensialbumiaan aluksi Chicagossa ja syksyllä Los Angelesissa. Levytyssopimus oli huono, albumin singlet eivät menestyneet ja sen julkaisua viivytettiin, ja Joplin harkitsi yhtyeestä lähtemistä. Hän oli kuitenkin löytänyt San Franciscon hippiyhteisöstä ja yhtyeestään itselleen uuden perheen, joka oli hänelle ”koko elämä”, kuten hän kirjoitti äidilleen. Samalla Joplin oli nousemassa yhtyeen tähdeksi ja johtajaksi.^[12]

Montereyn popfestivaalit ja nousu kuuluisuuteen

Kesäkuussa 1967 Joplin nousi maanlaajuiseen maineeseen Big Brotherin esiinnyttyä Montereyn popfestivaaleilla.^[1] Tapahtumasta kirjoittaneet rock-kriitikot olivat haltioissaan siihen asti tuntemattoman Joplinin ”hurjasta energiasta, jonka hän julmasti vangitsi yhteen hetkeen”. Big Brotherin osuuden huippukohtana pidetään kappaletta ”Ball and Chain”, jota Joplin ei omien sanojensa mukaan koskaan pystynyt laulamaan ”ilman kunnon rutistusta”. Koska yhtyeen ensimmäistä osuutta ei tallennettu filmille, he pääsivät lavalle toisenakin päivänä ja yhtä intensiivisinä. Joplin piti itsekin festivaalia elämänsä kohokohtana. Samalla yhtyeen muut jäsenet kuitenkin vaipuivat julkisuudessa Joplinin varjoon. Vähän myöhemmin Big Brotherin esiinnyttyä New Yorkissa New York Timesin haltioitunut kriitikko Robert Shelton kirjoitti, että Joplin oli ”merkittävimpiä uusia lahjakkuuksia popmusiikin alalla vuosiin” ja ”toisinaan neiti Joplin tuntui laulavan kahta yhteen sointuvaa nuottia yhtä aikaa”.^[13]

Joplinin kiinnostavuutta lisäsi se, että hän puhui suoremmin kuin ajan muut naistähdet: hän saattoi kutsua esiintymistä ”rakastumiseksi 20 kertaa”, ”lapsen saamiseksi” tai ”orgasmiksi”. Hän pyrki tietoisestikin rakentamaan mainettaan kertomalla lehdistölle tappelustaan Jim Morrisonin kanssa ja yhden yön suhteestaan jalkapalloilija Joe Namathiin.^[14] Kuuluisuuteen singonnut Joplin elikin samanlaista elämää kuin monet miespuoliset rocktähdet: siihen kuului paljon alkoholia, huumeita ja seksiä.^[15]

Montereyn festivaalin jälkeen Big Brother teki managerisopimuksen tunnetun managerin Albert Grossmanin kanssa. Tammikuussa 1968 Joplinille tehtiin abortti. Hän asui San Franciscon Haightin hippikortteleissa vuoden 1968 alkuun saakka, jolloin paikka oli jo menettänyt rakkauden kesän tunnelmansa ja muuttunut vaaralliseksi.^[16]

Toinen albumi ja lähtö Big Brotherista

Big Brotherin toisella albumilla Cheap Thrills pyrittiin korostamaan yhtyeen lavaominaisuuksia, jotka olivat sen vahvuuksia. Yhtye kuitenkin soitti epävireisesti, ja Joplin sekä tuottaja turhautuivat. Albumi nauhoitettiin lopulta lähes kokonaan studiossa, mutta se naamioitiin livealbumiksi, jotta yhtyeen epävireisyys ei häiritsisi. Tuottaja John Simonin mukaan Joplin oli äänitysten aikana joskus herttainenkin, mutta yleensä ”niin hyökkäävä, että se oli suorastaan pelottavaa”. Simon myös havaitsi, että Joplin ei ollut lainkaan spontaani vaan lauloi jokaisen oton samalla tavalla voihkaisuineen ja parkaisuineen.^[17]

Cheap Thrills julkaistiin elokuussa 1968. Se myi hyvin ja nousi lopulta listaykköseksi kahdeksan viikon ajaksi. Arvostelut olivat aluksi ristiriitaisia: monet kriitikot ylistivät Joplinin laulutaitoja mutta haukkuivat Big Brotherin muut muusikot. Toisaalta esimerkiksi Rolling Stone ja The New York Times haukkuivat niin albumin kuin Joplininkin. Joplinin oma luottamus studiossa hapuilevaan yhtyeeseensä oli myös alkanut rakoilla. Hän oli lisäksi kyllästynyt esittämään samoja kappaleita illasta toiseen ja halusi siirtyä soulmusiikkiin puhallinsoittimineen. Vaikka hän kertoi yhä rakastavansa Big Brotherin kaikkia jäseniä, hän ilmoitti syyskuussa 1968 jättävänsä yhtyeen kiertueen jälkeen. Hän esiintyi yhtyeen kanssa viimeisen kerran joulukuussa 1968.^[18][1] Big Brotherin ja Cheap Thrillsin maine on sittemmin kohentunut, ja moni kriitikko arvostaa nykyisin yhtyettä Joplinille hyvin sopineena.^[19]

Tähtiasemastaan ja ronskista julkisuuskuvastaan huolimatta Joplin oli ystäviensä kertoman mukaan edelleen hyvin herkkänahkainen, epävarma omasta ulkonäöstään ja laulutaidoistaan, ja hän otti kielteiset arvostelut hyvin raskaasti.^[20]

Alkoholin ja huumeiden käyttö

Joplin joi paljon, ja hän suosi erityisesti Southern Comfort -likööriä.^[21] Tultuaan kuuluisaksi hän muistutti juomaa valmistavaa yhtiötä tuotteen hyödyksi tekemästään markkinointityöstä ja sai heiltä 25 000 dollaria, jolla hän osti itselleen ilvesturkin.^[22] Kesään 1968 mennessä hän oli myös alkanut käyttää heroiinia entistä useammin, ja vuonna 1969 hän piikitti jo päivittäin.^[23] Hänellä oli tapana piikittää vasta esityksen jälkeen mutta ei ennen esitystä, koska se olisi turruttanut hänet.^[24] Hän otti vuosien 1968 ja 1969 aikana tiettävästi kuusi yliannostusta, joista yksi maaliskuussa 1969 melkein tappoi hänet.^[25] Vuoden 1969 lopulla Joplin hakeutui hoitoon päästäkseen eroon heroiinista. Tauon jälkeen hän kuitenkin jatkoi käyttämistä, joskin aiempaa vähemmän.^[26]

Kozmic Blues Band

Kolme viikkoa Big Brotherin hajoamisen jälkeen Joplin esiintyi 21. joulukuuta 1968 uuden, vielä nimettömän soul-kokoonpanonsa kanssa Memphisissä. Esiintyminen vaativan mustan yleisön edessä oli kuitenkin pettymys kaikille. Myös talven muut esiintymiset Yhdysvalloissa osoittivat kriitikoille, että yhtye ja Joplin eivät olleet vielä löytäneet yhteistä säveltä. Huhtikuussa Euroopassa vastaanotto oli kuitenkin sen sijaan ollut hyvin innostunut.^[27]

Kesällä 1969 hän nauhoitti uuden albuminsa I Got Dem Ol’ Kozmic Blues Again Mama! kymmenessä päivässä. Albumi oli rhythm and blues- ja soul-vaikutteinen, ja sillä oli nyt myös puhallinsoittimia. Albumi sai vaihtelevia arvosteluja, ja vaikka se myikin kultaa, yksikään sen single ei noussut top-10:een. Kokoonpanoaan vaihdellut ja epäyhtenäinen taustayhtye sai nimekseen Kozmic Blues Band vasta hajottuaan joulukuussa 1969.^[28]

Elokuussa 1969 Joplin esiintyi Woodstockin festivaalilla. Hänen esiintymistään on kuvattu epäonnistuneeksi, sillä hän oli väsynyt ja humalassa. Marraskuussa 1969 hänet pidätettiin Floridassa hänen solvattuaan ja uhkailtuaan poliisia konserttinsa jälkeen. Joplinilla oli joskus tapana yllyttää konserteissaan yleisöä tanssimaan konserttisalien päälliköiden kauhuksi, ja hän sai siitä hyvästä porttikiellon Houstoniin.^[29]

Pearl ja kuolema

Keväällä 1970 Joplin kokosi itselleen uuden yhtyeen, joka sai nimekseen Full Tilt Boogie Band. Joplinin ja yhtyeen yhteistyö toimi kesän kiertueella hyvin, ja konsertit saivat hyviä arvosteluja.^[30]

Elokuussa 1970 Joplinin vierailu high schoolinsa kymmenvuotisluokkakokouksessa Port Arthurissa sai paljon näkyvyyttä. Hänen tarkoituksensa oli näyttää entisille kiusaajilleen, mutta tapahtuma ja etenkin sen tiedotustilaisuus nostivatkin Janisille pintaan vanhoja traumoja.^[31]

Joplin nauhoitti seuraavaa albumiaan Los Angelesissa syksyllä 1970 yhtyeensä ja tuottaja Paul Rothchildin kanssa. Hän oli lopettanut heroiinin käytön ja suunnitteli hetken aikaa perheen perustamista uuden miesystävänsä kanssa, kunnes suhde alkoi kariutua. Syyskuussa Joplin jatkoi taas heroiinin käyttöä.^[32]

Kesken albuminsa nauhoituksia Joplin kuoli yksin Landmark-hotellin huoneessaan 4. lokakuuta 1970 heroiinin yliannostukseen.^[33] Kuoleman aiheuttanut heroiini oli ollut vahvempaa kuin mihin hän oli tottunut; sama erä oli surmannut kahdeksan muutakin ihmistä Los Angelesissa sinä viikonloppuna.^[34]

Joplinin viimeinen levy Pearl julkaistiin postuumisti vuonna 1971. Musiikin tyyli on hieman aiempaa kevyempää. Levystä tuli Joplinin menestynein albumi, ja sillä on myös hänen ainoa listaykköseksi noussut singlensä, versio Kris Kristoffersonin kantrikappaleesta ”Me and Bobby McGee”.^[35] Levyn nimi tulee siitä, että Joplin oli keväällä 1969 alkanut käyttää itsestään roolinimeä ja lavapersoonaa nimeltä ”Pearl”.^[36]

Monet Joplinin levyttämistä lauluista olivat cover-versioita tai muiden hänelle kirjoittamia. Joplinin itse osittain tai kokonaan tekemiä kappaleita ovat esimerkiksi ”Mercedes Benz”, ”Move Over”, ”One Good Man”, ”Kozmic Blues”, ”Road Block”, ”Women Is Losers” ja ”Turtle Blues”.^[37][38][39]

Joplin on ollut esikuvana monelle naislaulajalle, kuten Stevie Nicksille, Joan Osbornelle ja Kim Gordonille. Joplin on kuolemansa jälkeen joskus nähty edelläkävijänä siinä, miten valkoinenkin nainen voi laulaa muullakin tavoin kuin kauniisti, ja päästä rocktähdeksi. Hänet on myös usein nähty feminismin ennakoijana ja lesbouden ikonina, vaikka hän itse ei kumpaankaan ryhmään varsinaisesti kuulunutkaan.^[40]

Rolling Stone -lehden asiantuntijapaneeli nimesi vuonna 2008 Joplinin kaikkien aikojen 28. suurimmaksi laulajaksi.^[41][42]

Joplin sai vuonna 2013 tähden Hollywoodiin Walk of Famelle.^[43]

Studioalbumit

Big Brother and the Holding Companyn laulusolistina

• Big Brother and the Holding Company  (1967)
• Cheap Thrills  (1968)

Sooloartistina

• I Got Dem Ol’ Kozmic Blues Again Mama!  (1969)
• Pearl  (1971)

Kokoelmia ja konserttialbumeja

• Joplin In Concert  (1972)
• Janis Joplin's Greatest Hits  (1973)
• Farewell Song  (1982)
• Janis  (1993)
• 18 Essential Songs  (1995)
• Live at Winterland  (1998)
• Box of Pearls  (1999)

• Janis (1974), dokumenttielokuva, joka sisältää nauhoituksia harjoituksista, konserteista ja haastatteluista^[44]

• Luettelo 27-vuotiaina kuolleista rock-muusikoista

• Echols, Alice: Janis Joplin. Paratiisin arvet. (Scars of Sweet Paradise. The Life and Times of Janis Joplin, 1999.) Suomentanut Liisa Laaksonen. Helsinki: Like, 2000. ISBN 951-578-726-2. (3. painos 2009, ISBN 978-952-01-0361-3)

Viitteet

• Caserta, Peggy: Going Down with Janis. New Jersey, 1973. 298 sivua.
• Dalton, David: Janis. New York, 1973. 212 sivua.
• Friedman, Myra: Buried Alive. New York, 1973. 333 sivua.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Janis Joplin.

• Viralliset Janis Joplin -sivut. (englanniksi)