Kansan vapautusarmeija

Kiinan kansantasavallan hallinnon sisällä kansanarmeija ylläpitää puoli-itsenäistä asemaa. Se ei ole vastuussa Kiinan valtioneuvostolle, vaan ennemmin kahdelle keskussotilaskomissiolle, joista toinen kuuluu valtiolle ja toinen puolueelle. Periaatteessa komissiot eivät ole ristiriidassa keskenään, sillä jäsenet ovat miltei samat. Komentoketju komissioiden yläpuolella voi olla epäselvä. Puolueen KSK on kommunistipuolueen pääsihteerin alaisuudessa, kun taas vastaavasti valtion KSK toimii Kiinan kansankongressin alaisuudessa, jolla käytännössä on hyvin vähän valtaa KSK:ssa. Ylipäätään tämä epäselvyys kansanarmeijan johdossa voi aiheuttaa sekaannusta kriisiaikoina, kuten Kulttuurivallankumouksen ja vuoden 1989 Tiananmenin aukion mielenosoitusten aikana. Jälkimmäisessä tapauksessa puolueen pääsihteeri Zhao Ziyang ja valtion KSK:n puheenjohtaja Deng Xiaoping antoivat armeijalle ristiriitaisia käskyjä.

Yleisenä tapana on, että keskussotilaskomission puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat kommunistipuolueen siviilijäseniä, mutteivät välttämättä siviilihallinnon johtajia. Jiang Zeminin ja Deng Xiaopingin tapauksissa he pysyivät puheenjohtajan virassaan luovuttuaan muista viroistaan. Muut keskussotilaskomission jäsenet ovat aktiiviupseereja.

Merkittävänä erona muihin maihin, Kiinan kansantasavallan kansallisen puolustuksen ministeri ei päätä armeijaan liittyvistä asioista ja on itse asiassa keskussotilaskomissiossa varsin alhainen sotilasvirka. Toinen merkittävä ero on se, että kommunistinen puolue on kansan vapautusarmeijan perustaja, operoija ja johtaja. Pyrkimykset muuttaa kansan vapautusarmeija valtion kansalliseksi armeijaksi katsotaan valtionvastaiseksi toiminnaksi.^[12] Kommunistisen puolueen pääsihteeri on vapautusarmeijan ylipäällikkö.^[2]

Hallinnon uudistus

Kiinan asevoimissa on käynnissä organisaatiouudistus, jonka toimeenpano aloitettiin vuoden 2015 lopussa. Ensimmäinen vaihe päättyy vuoden 2020 aikana. Keskussotilaskomission rakennetta muutettiin, ja maanpuolustusalueen tilalle muodostettiin viisi alue-esikuntaa. Puolustushaarat kokivat myös muutoksen. Maavoimiin perustettiin maavoimien esikunta, strategiset ohjusjoukot saivat puolustushaarastatuksen ja ne nimettiin kansanarmeijan ohjusjoukoiksi. Lisäksi perustettiin strategiset tukijoukot, jotka vastaavat operaatioista informaatioympäristössä ja avaruudessa.

Keskussotilaskomissioita on kaksi. Toinen on valtiollinen organisaatio ja toinen on kommunistipuolueen organisaatio. Periaatteessa kumpikin keskussotilaskomissio on itsenäinen, mutta käytännössä niissä ovat samat henkilöt. Valtiollisen keskussotilaskomission kokoonpanoa ei ole yksityiskohtaisesti määritelty, mutta Kiinan perustuslain mukaan siihen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtajia ja jäseniä. Sen kokoonpanon muodostavat Kiinan korkeimmat siviili- ja sotilasjohtajat, jotka kaikki ovat kommunistipuolueen jäseniä. Keskussotilaskomissio määrittää kansallisen puolustuspolitiikan ja vastaa sotilassuhteista ulkovaltoihin. Organisaatiouudistuksen alussa myös keskussotilaskomissio organisoitiin uudelleen. Sen aikaisemmat neljä osastoa korvattiin 15 toiminnallisella osastolla, komissiolla ja toimistolla.

Maanpuolustusalueet lakkautettiin ja operatiivisiksi johtoportaiksi perustettiin viisi alue-esikuntaa: itäinen, eteläinen, läntinen, pohjoinen ja keskinen alue-esikunta. Puolustushaarojen vastuulle, pl. keskussotilaskomission johdossa olevat ohjusjoukot, strategiset tukijoukot ja ylijohdon logistiset joukot, jäivät joukkotuotanto ja hallinto. Alue-esikuntien vastuualueet ovat Kiinan rajojen sisällä. Operaatiot rajojen ulkopuolella ovat keskussotilaskomission johdossa.

Keskussotilaskomissio ohjaa asevoimia sekä operatiivisesti että hallinnollisesti. Operatiivinen johtosuhde keskussotilaskomissiosta kulkee alue-esikuntien kautta operatiivisiin joukkoihin ja hallinnollinen johtosuhde puolustushaaraesikuntien kautta joukkoihin. Alue-esikunnat muodostavat puolustushaarojen kouluttamista ja varustamista joukoista tehtäviensä mukaisia organisaatioita.

Puolustusministeriö on valtiollinen elin, joka on vastuussa sekä valtioneuvostolle että keskussotilaskomissiolle. Puolustusministeri on yleensä korkea-arvoinen upseeri. Puolustusministeriö ei ole osa asevoimien operatiivista johtamista. Ministeriö vastaa tiedottamisesta sekä menettelytavoista puolustushallinnossa.

Kansan aseellinen poliisi (aseellinen poliisi, People’s Armed Police Force, PAPF) on keskussotilaskomission alainen. Rannikkovartiosto kuuluu aseelliseen poliisin organisaatioon.

Osana hallinnon uudistusta Kiina on lähettänyt upseerikokelaitaan opiskelemaan ulkomaille, jossa nämä piilottavat kytköksensä vapautusarmeijaan. Lisäksi Kiinasta tulleilla tutkijoilla saattaa olla salattuja kytköksiä armeijaan. Puolustusvoimat ja Suojelupoliisi kertoivat vuonna 2020, että tällaisia tapauksia on mahdollisesti myös Suomessa, vaikka niitä ei ole tullut vielä julki. Ulkomaille lähetettyjen armeijan sotilaiden tehtävänä on vakoilla Kiinan hyväksi.^[13].

Kansanarmeija perustettiin 1. elokuuta 1927 Nanchangin kansannousun aikana, kun Guomindangin joukot kapinoivat Zhu Den ja Zhou Enlain alaisuudessa ensimmäisen guomindang-kommunisti-liiton päätteeksi. Heidät tunnettiin nimellä Puna-armeija. Vuosien 1934 ja 1935 aikana puna-armeija selvisi useista sitä vastaan suunnatuista sotakampanjoista ja se aloitti Pitkän marssin.

Kiinan–Japanin sodan (1937–1945) aikana puna-armeija yhdistettiin nimellisesti Kiinan armeijaan. Tänä aikana puna-armeija käytti pääasiassa sissitaktiikoita, mutta taisteli myös useissa tavallisissa taisteluissa japanilaisia ja Guomindangia vastaan. Puna-armeijan merkittävimmät muodostelmat olivat Uusi neljäs armeija ja Kahdeksannen tien armeija.

Kiinan–Japanin sodan päätteeksi Puna-armeija nimesi itsensä uudelleen Kiinan Kansanarmeijaksi ja voitti Guomindangin sisällissodassa.

1950-luvulla, kansanarmeija muuntui Neuvostoliiton avulla talonpoikaisarmeijasta modernimmaksi. Yksi varhaisimmista operaatioista oli Tiibetin uudelleenmiehittäminen vuonna 1950. Joulukuussa 1951 se puuttui Korean sotaan, kun kenraali Douglas MacArthurin alaisuudessa olevat YK:n joukot lähestyivät Jalu-jokea. Kiinalaisjoukot valloittivat Soulin, mutta ajan mittaan ne työnnettiin 38. pituuspiirin tuntumaan. Sota loppui seisahtumiseen vuonna 1953. Vuonna 1962 kansanarmeija voitti Intian joukot Kiinan–Intian sodassa.

Nykyaikaisella aseistuksella ja tietämyksellä varustetun ammattimaisen sotilasjoukon perustaminen oli viimeinen Zhou Enlain "neljästä modernisaatiosta" ja sai Deng Xiaopingin tuen. Omaksuttuaan Dengin uudistuslinjan kansanarmeija on demobilisoinut miljoonia miehiä ja naisia sitten vuoden 1978 ja esitellyt nykyaikaisia keinoja sellaisilla osa-alueilla kuin värvääminen ja miesvahvuus, strategia ja koulutus. Vuonna 1979 se otti yhteen Vietnamin kanssa.

1980-luvulla kansantasavalta supisti armeijaansa huomattavasti vapauttaakseen voimavaroja talouskehitykseen.

Tienanmenin selkkauksen jälkeen ideologinen oikeaoppisuus elvytettiin keskeiseksi teemaksi Kiinan sotilassuhteissa. Reformit ja modernisointi ovat sittemmin palanneet kansanarmeijan päätavoitteiksi, joskin asevoimien poliittinen lojaalisuus kommunistipuolueelle on säilynyt keskeisenä huolenaiheena. Muita poliittiseen johtoon liittyviä huolenaiheita on kansanarmeijan sekaantuminen siviilitalousaktiviteetteihin. Huoli näiden toimintojen vaikutuksesta kansanarmeijan valmiuteen on aiheuttanut poliittisen johdon yrityksiä purkaa kansanarmeijan yritysimperiumi.

Neuvostoliiton romahtamisen myötä kommunistinen puolue on ollut entistä vakuuttuneempi siitä, että sen tulee pitää armeija puolueen kontrollissa.^[12]

Vuonna 2017 vapautusarmeija otti käyttöön ensimmäisen ulkomaantukikohtansa Djiboutissa.^[14]

Sodat, joihin Kansan vapautusarmeija on osallistunut

• 1927–1950: Kiinan sisällissota ^[15][16]
• 1937–1945: Toinen Kiinan–Japanin sota ^[17]
• 1950–1953: Korean sota ^[18]
• 1954–1955: Ensimmäinen Taiwaninsalmen kriisi
• 1955–1970: Vietnamin sota^[19]
• 1958: Toinen Taiwaninsalmen kriisi ^[20]
• 1962: Kiinan–Intian sota ^[21]
• 1969: Kiinan ja Neuvostoliiton rajavälikohtaus ^[22]
• 1979: Kiinan–Vietnamin sota^[23]
• 1989: Tiananmenin aukion protestit^[24]
• 1995–1996: Kolmas Taiwaninsalmen kriisi^[25]
• 2020– Kiinan–Intian rajakahakat ^[26]

Kiinan asevoimien ylin elin on Kiinan kommunistisen puolueen keskussotilaskomissio. Keskussotilaskomissio toimii Kansan vapautusarmeijan pääesikuntana, mutta myös vahvana linkkinä puolueen ja asevoimien ylimpien upseerien välillä. Komissio koostuu seuraavista jäsenistä:

• puheenjohtaja Xi Jinping
• varapuheenjohtaja Xu Qiliang
• varapuheenjohtaja Zhang Youxia
• puolustusministeri Wei Fenghe
• Kiinan asevoimien kenraali Li Zuocheng
• Poliittisen työ osaston johtaja Miao Hua
• Kurinpitokomission sihteeri Zhang Shengmin

Keskussotilaskomitean alaisuudessa toimii seitsemän osastoa, kolme komissiota ja viisi toimistoa.^[2]

Armeijan tunnuslaulu on Kansan vapautusarmeijan hymni.

Kansan vapautusarmeijan lippu koostuu punaisesta taustasta, jonka yläkulmassa on yksi viisisakarainen keltainen tähti sekä kiinalaisin merkein 八一 eli 8 1. Numerot kuvaavat päivämäärää 1. elokuuta, jolloin armeija perustettiin vuonna 1927.^[27] Sama teema, mutta erivärisillä pohjilla, on käytössä kaikkien puolustushaarojen lipuissa.

Kiinan kansanarmeija on henkilömäärällä mitattuna maailman suurin koostuen noin 915 000 aktiivihenkilöstä.

Maavoimat koostuvat seuraavista yksiköistä:

• armeijaryhmiä 13 kpl
• prikaateja 78 kpl, jotka koostuvat n. 5 000 henkilöstä
• tykistöprikaateja 15 kpl
• ilmatorjuntaprikaatit 13 kpl
• mekanisoitu maahanlaskudivisioona

Lähde:^[2]

Pääartikkeli: Kansan vapautusarmeijan laivasto

Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset arvioivat Kiinan laivaston koon nousevan vuoteen 2020 mennessä yli 300 alukseen. Asevoimien modernisoinnin myötä on kalustoon tullut uudet sukellusvenetyypit Song ja Yuan -luokan MING SS, SONG SS, YUAN SSP. ^{[28] [29]}

Pohjoisen merialueen laivasto

Pohjoisen merialueen laivaston asemapaikka on Qingdaossa.

• yksi lentotukialus
• kolme ydinkäyttöistä sukellusvenettä
• 15 dieselkäyttöistä sukellusvenettä
• 8 hävittäjää
• 12 fregattia
• kolme tankkien maihinnousualusta
• kuusi maihinnousualusta
• 18 ohjustorjunta-alusta
• seitsemän korvettia

Itäisen merialueen laivasto

Itäisen merialueen laivaston asemapaikka on Ningbossa

• 16 dieselkäyttöistä sukellusvenettä
• 9 hävittäjää
• 20 fregattia
• 1 kuljetusalus (amfibinen)
• 16 tankkien maihinnousualusta
• 8 maihinnousualusta
• 44 ohjustorjunta-alusta
• 10 korvettia

Eteläisen merialueen laivasto

Eteläisen merialueen laivaston asemapaikka on Zhanjiangissa

• yksi lentotukialus
• neljä ballistista ydinkäyttöistä sukellusvenettä
• kaksi ydinkäyttöistä sukellusvenettä
• 16 dieselkäyttöistä sukellusvenettä
• 11 korvettia
• yhdeksän hävittäjää
• 19 fregattia
• 1 kuljetusalus (amfibinen)
• 10 tankkien maihinnousualusta
• 9 maihinnousualusta
• 24 ohjustorjunta-alusta

Lähde:^[2]

Pääartikkeli: Kansan vapautusarmeijan ilmavoimat

Kansan vapautusarmeijan ilmavoimat (engl. lyhenne PLAAF) ovat kooltaan kolmanneksi suurimmat maailmassa. Ilmavoimilla on käytössään noin 2 700 lentokonetta poisluettuna miehittämättömät UAV-tyyppiset koneet. Taistelukoneiden osuus on noin 2 000 konetta. Vuonna 2017 ilmavoimien komentaja kenraaliluutantti Ding Laihang totesi modernisoitujen Kiinan ilmavoimien olevan hyvin lähellä Yhdysvaltojen ilmavoimien strategista kyvykkyyttä.^[30]

Ilmavoimissa on sama suuntaus kuin laivastossa. Kiinan kansanarmeijan nykyaikaistaminen on amerikkalaisten asiantuntijoiden mukaan erityisen merkittävää juuri ilmavoimien kohdalla. Kalustoa uudistetaan ja kaluston kyvykkyyttä nostetaan. Uusia sotilaskonetyyppejä on otettu käyttöön kuten häivehävittäjät Chengdu J-20 ja Shenyang FC-31. Myös nykyisten hävittäjien versioita on uudistettu muun muassa konetyyppien J-11D ja J-16 osalta. Kiina on myös jatkanut venäläisten konetyyppien tuontia, esimerkkinä Suhoi Su-35S -hävittäjät (Flanker-E). ^[31][32]

Kiinalla ei ollut omia ilmavoimia ennen vuotta 1949. Kiinan kansanarmeijan ilmavoimien aktiivipalveluksessa olevan henkilöstön määrä oli ainoastaan 235 000 henkilöä (vuonna 2013).^[10]

Taistelukoneet

Kiinan vapautusarmeijan ilmavoimillaon käytössään hävittäjien osalta pääosin neljännen sukupolven kalustoa noin 600 kpl. Ilmavoimat suunnittelevat myös viidennen sukupolven kalustoa mukaan lukien mallit J-20 ja FC-31. Vuonna 2016 ilmavoimat hankkivat myös Suhoi Su-35 -hävittäjiä Venäjältä.^[2]

Pommikoneet

Ilmavoimien pommikoneet ovat mallia H-6 BADGER eri muunnoksin. Viimeisin muunnos on malli H-6K, joita Kiinalla on iso joukko. Näissä pitkän kantaman pommikoneissa on muun muassa kuusi paikkaa maamaaleihin kohdistettaville risteilyohjuksille. Kiinan ilmavoimat kehittää myös ratkaisua ilmatankkaukseen sekä häiveteknologiaan perustuvaa strategista pommikonetyyppiä. Amerikkalaisten asiantuntijoiden mukaan uusi ratkaisu on valmis vuoteen 2025 mennessä. Uudessa H-6 -tyypissä on häiveominaisuuksien lisäksi ydinasein varustetut ohjukset.^[2]

Maavoimat oli aiemmin erityisasemassa keskussotilasskomitean hierarkiassa. Uudessa järjestyksessä maa-, meri- ja ilmavoimien puolustushaarojen rinnalle nostettiin strategiset ohjusjoukot puolustushaaraksi sekä perustettiin lisäksi kokonaan uusi puolustushaara strategiset tukijoukot.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kansan vapautusarmeija.

• Kansan vapautusarmeijan päivälehti (englanniksi)
• Kansan vapautusarmeijan päivälehti (kiinaksi)