Jiang Zemin
Jiang Zemin (yksink.: 江泽民; perint.: 江澤民; pinyin: Jiāng Zémín; 17. elokuuta 1926 Yangzhou, Jiangsu[1] – 30. marraskuuta 2022 Shanghai[2]) oli Kiinan kansantasavallan ”kolmannen sukupolven”[3] merkittävimpiä poliittisia johtajia. Jiang toimi Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteerinä vuosina 1989–2002, Kiinan keskussotilaskomitean puheenjohtajana vuosina 1990–2004 ja Kiinan kansantasavallan presidenttinä vuosina 1993–2003. Häntä pidetään kommunistipuolueen ”kolmannen sukupolven johtajien ytimenä”; hänen teoriansa ”kolmesta edustuksesta” on omaksuttu puolueen ja valtion perustuslakeihin.[4] Hänen valtakautenaan Kiina koki uudistusten ansiosta ällistyttävän taloudellisen kasvun ja paransi suhteitaan ulkomaailmaan, samalla kun kommunistinen puolue säilytti tiukan otteensa valtiosta.
| Jiang Zemin | |
|---|---|
 Jiang Zemin vuonna 2002. | |
| Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteeri | |
| Edeltäjä | Zhao Ziyang |
| Seuraaja | Hu Jintao |
| Kiinan kansantasavallan presidentti | |
| Edeltäjä | Yang Shangkun |
| Seuraaja | Hu Jintao |
| Kiinan kansantasavallan keskussotilaskomission puheenjohtaja | |
| Edeltäjä | Deng Xiaoping |
| Seuraaja | Hu Jintao |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. elokuuta 1926 Yangzhou, Jiangsu, Kiina |
| Kuollut | 30. marraskuuta 2022 (96 vuotta) Shanghai |
| Puoliso | Wang Yeping |
| Tiedot | |
| Puolue | Kiinan kommunistinen puolue |
| Uskonto | Ateisti |
 Nimikirjoitus | |
Tausta
Valmistuttuaan Yangzhoun lukiosta Jiang aloitti vuonna 1943 opinnot Nanjingin yliopistossa. Vuonna 1946 hän siirtyi Shanghain Jiao Tong -yliopistoon ja valmistui sieltä vuonna 1947. Jiangista tuli maanalaisen kommunistiopiskelijaliikkeen jäsen osallistuttuaan maanlaajuiseen yliopistoliikehdintään; puolueen jäsen hänestä tuli vuonna 1946. Jiang sai koulutuksensa koneinsinööriksi moskovalaisessa Stalinin autotehtaassa vuonna 1950. Jiang toimi Kiinan suurlähettiläänä Romaniassa, ja puhui sujuvaa venäjää ja romaniaa.
Jiangista tuli 1980 tuonti- ja vientiasioiden apulaisministeri ja vuonna 1982 elektroniikkateollisuuden apulaisministeri. Elektroniikkaministerinä hän toimi 1983–1985. Hänet oli vuonna 1982 valittu myös Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomiteaan. Shanghain pormestari hänestä tuli 1985 ja kommunistisen puolueen politbyroon jäsen 1987.[5]
Valtaannousu
Kiinan johtoa uusittiin vuoden 1989 tapahtumien jälkeen, kun Pekingissä ja muualla maassa oli mielenosoituksia tukahdutettu väkivaltaisesti. Jiang nousi korvaamaan Zhao Ziyangin kommunistisen puolueen pääsihteerinä ja samalla myös Deng Xiaopingin seuraajana keskussotilaskomission johtajana. Jiang oli eräänlainen kompromissiehdokas, joka oli luvannut jatkaa markkinauudistuksia mutta taata puolueen johtavan aseman.[5]
Deng Xiaoping pysyi Kiinan johdon vahvimpana henkilönä kuolemaansa asti, mutta Jiang julistettiin vuonna 1994 Dengin tulevaksi seuraajaksi ja Dengin kuoltua helmikuussa 1997 Jiangista tuli huomion keskipiste. Hän osallistui Kiinan johtavana edustajana Hongkongin palautusseremoniaan heinäkuussa 1997.[1] Jiang alkoi vähentää valtio-omisteisten yritysten määrää ja aloitti vuonna 1997 yksistyistämissuunitelman. Hän pyrki myös samaan aikaan parantamaan Kiinan suhteita Yhdysvaltoihin ja osallistui muun muassa Yhdysvaltain ja Kiinan väliseen huippukokoukseen samana vuonna.[5]
Jiang käynnisti vuonna 1999 Falun Gong -menetelmän harjoittajiin kohdistuvan vainokampanjan, ja sekä espanjalainen että argentiinalainen tuomioistuin antoivat hänestä kansainvälisen rikoslain nojalla pidätysmääräyksen kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Määräykset jäivät symbolisiksi, koska jo Argentiinan määräyksen yhteydessä 2009 tiedettiin, että niitä tullaan tuskin koskaan panemaan käytäntöön.[6]
Jiang sai kiinalaisten keskuudessa suosiota, kun hänen kaudellaan Macao palautettiin 1999 Kiinalle sekä maa liittyi 2002 maailman kauppajärjestöön ja sai 2008 olympiakisat Pekingiin.[1] 76-vuotias Jiang valittiin uudelleen Kiinan keskussotilaskomitean puheenjohtajaksi 16. puoluekokouksessa vuonna 2002, jolloin Hu Jintao otti Jiangin paikan puolueen johtajana ja nousi uudeksi kommunistipuolueen pääsihteeriksi. Hu seurasi maaliskuussa 2003 Jiangia Kiinan kansantasavallan presidenttinä. Jiang luopui 19. syyskuuta 2004 kommunistipuolueen keskuskomitean korkean tason kokouksen yhteydessä Kiinan keskussotilaskomitean puheenjohtajuudesta. Käytännössä Jiang luopui kaikista tärkeistä viroistaan, mutta hänellä oli silti vaikutusvaltaa Kiinan politiikassa suojattiensa kautta.[7]
Jiang kuoli 96-vuotiaana 30. marraskuuta 2022 leukemiaan ja useiden elinten vajaatoimintaan.[2]
Kunnianosoitukset
Tahiti Nuin ritarikunta (Ranskan Polynesia, 2001)[8]
Vapahtajan ritarikunta (Kreikka, 2000)[9]
Malin kansallinen ritarikunta (Mali, 1996)[10]
Etelän Ristin ritarikunta (Brasilia, 1996)[11]
Ruhtinas Jaroslav Viisaan ritarikunta (Ukraina, 1995)[12]
Lähteet
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jiang Zemin Wikimedia Commonsissa
