Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta

Alku

Venäjän neuvostotasavaltaan kuuluneeseen Itä-Karjalaan eli Karjalan autonomiseen sosialistiseen neuvostotasavaltaan liitettiin pian talvisodan jälkeen vuonna 1940 Moskovan rauhassa Suomen Neuvostoliitolle luovuttamista alueista menetetty Karjala – Koivisto–Vuoksi-linjan eteläpuolista osaa lukuun ottamatta – sekä Kuusamon ja Sallan itäosat. Samalla Karjalan autonominen neuvostotasavalta muutettiin Karjalais-suomalaiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi.^[1]

Koska Karjalais-suomalainen neuvostotasavalta ei täyttänyt Neuvostoliiton perustuslain vaatimusta asukasluvun (vähintään 1 miljoona) ja etnisen koostumuksen osalta (”nimikkokansallisuus” enemmistönä), kyseessä olikin Neuvostoliiton kannalta epäonnistuneen talvisodan jälkeen yritys säilyttää kasvonsa. Sodan alussa 1939 Neuvostoliiton asettaman nukkehallituksen, Terijoen hallituksen julistuksessahan mainittiin ”Karjalan kansan jälleen yhdistäminen Suomen kansan kanssa”^[2] ja hallituksen johtajana ollut Otto Wille Kuusinen nimitettiin uuden neuvostotasavallan päämieheksi ikään kuin jatkumona. Neuvostotasavalta myös mahdollisti sopivan tavan liittää koko Suomi Neuvostoliittoon.^[3]

Vaikka Karjalais-suomalainen neuvostotasavalta oli virallisesti Neuvostoliiton eikä Venäjän Karjala, se oli todellisuudessa täysin Neuvostoliiton keskushallinnon ohjauksessa ja pelkästään muodollisesti yhtä suvereeni kuin esimerkiksi Venäjän tai Ukrainan neuvostotasavalta.

Jatkosota ja inkeriläiset

Pääartikkeli: Itä-Karjalan sotilashallinto

Jatkosodan aikana 1941–1944 suurimman osan Itä-Karjalaa ollessa suomalaisjoukkojen miehittämänä – pohjoisessa myös Saksan – Itä-Karjalan sotilashallinto jakoi väestön etnisin perustein ja sulki venäläisasukkaita keskitysleireille. Tämän takia neuvostojohdossa suunniteltiin karjalaisten ja muiden suomalais-ugrilaisten kansojen pakkosiirtoa, mutta sitä ei toteutettu. Vuonna 1943 päämajassa usko Saksan voitosta oli vaihtunut vahvaan epäilykseen Saksan tappiosta, mikä sai Suomen hallinnon lopettamaan kansallisuuteen perustuvan kohtelun Itä-Karjalassa.

Inkeriläisten muutto Itä-Karjalaan sallittiin 1940-luvun lopulla ja näin suomea puhuvien lukumäärä kaksinkertaistui aikaisempaan verrattuna eli 30 000:een.

Alueen ja statuksen muutos

Jatkosodan jälkeen 1944 Itä-Karjalan lounaisosa Laatokan, Suomenlahden ja Suomen rajan välillä liitettiin osaksi Venäjän neuvostotasavallan Leningradin aluetta, johon nyt tuli siis kuulumaan koko Karjalankannas mukaan lukien Viipurin ja Käkisalmen kaupungit. Myös luoteisin osa eli Alakurtin kylähallinnon alue liitettiin Venäjään, Murmanskin alueen Kantalahden piiriin vuonna 1955.

Neuvostoliiton diktaattorin Josif Stalinin vuonna 1953 tapahtuneen kuoleman ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen XX edustajakokouksen jälkeen 1956 Karjalais-suomalainen neuvostotasavalta muutettiin jälleen Karjalan autonomiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi ja samalla osaksi Venäjää.^[4] Vaikka virallisesti syynä olivat ”Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan työtätekevien toivomukset, väestön kansallinen rakenne, talouden yhtenäisyys, Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan tiiviit taloudelliset ja kulttuurisuhteet Venäjän SFNT:aan”, Neuvostoliiton valtionpäämiehen Kliment Vorošilovin mukaan statuksen alentaminen tehtiin Suomen ylimmän valtiojohdon toivomuksesta ja valtioiden ystävällisten suhteiden kehittämiseksi. Muutos oli osa maiden yleisten suhteiden parantumista 1950-luvun puolivälin ”suojasään” ja destalinisoinnin aikana. Suomessa Karjalais-suomalaiseen neuvostotasavaltaan oli koko ajan suhtauduttu epäluulolla.

Itä-Karjalassa toimi vuosina 1940–1956 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen alaosastona Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan kommunistinen puolue, vuoteen 1952 Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan kommunistinen puolue (bolševikit). Sen keskuskomitean toisena sihteerinä toimi vuosina 1947–1951 myöhempi Neuvostoliiton johtaja Juri Andropov, joka oli ollut myös Itä-Karjalan Komsomolin, virallisesti Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan Leninin kommunistisen nuorisoliiton keskuskomitean ensimmäisenä sihteerinä 1940–1944.

Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan kommunistisen puolueen keskuskomitean ensimmäinen sihteeri (puoluejohtaja)

• Gennadi Kuprijanov (1940–1950)
• Aleksandr Kondakov (1950)
• Aleksandr Jegorov (1950–1955)
• Leonid Lubennikov (1955–1956)

Ministerineuvoston puheenjohtaja (pääministeri) (vuoteen 1946 kansankomissaarien neuvosto)

• Paavo Prokkonen (1940–1947, 1950–1956)
• Voldemar Virolainen (1947–1950)

Korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja (neuvostotasavallan päämies)

• Mark Gorbatšov (1940)
• Otto Wille Kuusinen (1940–1956)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta Wikimedia Commonsissa