Leningradin alue

Leningradin alue on pääasiassa alankoa tai alavaa tasankoa. Alueen korkein kohta (291 m) sijaitsee Vepsän ylängöllä lähellä Ojattijokea. Suomenlahden rannikolla on jonkun verran saaria. Alueella on 1 800 järveä ja se rajoittuu pohjoisessa niistä Euroopan suurimpiin, Laatokkaan ja Ääniseen. Viron vastaisella rajalla on Narvan tekojärvi ja alueen lounaiskulma sivuaa hieman Peipsijärveä.^[8][3][10]

Merkittävimmät joet ovat Äänisestä Laatokkaan laskeva Syväri, Laatokasta Suomenlahteen laskeva Neva ja Saimaalta Laatokkaan laskeva Vuoksi, Laatokkaan laskeva Olhavanjoki sekä alueen länsirajana toimiva, Suomenlahteen laskeva Narvanjoki. Merenkulullisesti on merkittävä myös Saimaan kanava-alue, joka alkaa Suomenlahdelta Viipurista ja nousee kohti Suomen rajaa (Nuijamaa) ja edelleen Lappeenrantaa.^[8][3]

Leningradin alue on yksi Venäjän federaation jäsenalueista (federaatiosubjekti). Sen hallinnollisena keskuksena on Hatsina.^[11][12] Leningradin alueen Lomonosovin piirin hallinnollinen keskus Lomonosov sijaitsee Pietarin kaupungin puolella.

Pääartikkeli Leningradin alueen hallinnollinen jako

Kunnallishallintoa varten Leningradin alue on jaettu yhteen kaupunkipiirikuntaan sekä 17 piiriin (kunnallispiiriin: ven. munitsipalnyi raion). Piirit käsittävät 62 kaupunkikuntaa ja 142 maalaiskuntaa.^lähde?

Aluehallinnosta vastaavat kuvernööri ja lakiasäätävä kokous.

Leningradin alueen kunnallispiirit

Oheisessa taulukossa väkiluku pohjautuu Venäjän 2010 väestönlaskennan alustaviin tuloksiin.^[13]

Kaupungit

Oheisesta kartasta ilmenee Leningradin alueen kaupunkien sijainti, sekä eräitä keskeisimpiä alueen ja Euroopan yhteisön välisen liikenteen ja kaupan solmupisteitä. Taulukossa on esitetty Leningradin alueen kaupunkien väkiluvut Venäjän 2010 väestönlaskennan mukaan (kaupunkilaiset). Joissain tapauksissa kaupunkipiirin alueella on myös hieman maaseutua. Tällöin kaupunkipiirin sisäisiä maaseutuasukkaita ei katsottu kaupunkilaisiksi; esimerkiksi Sosnovyi Borin tapauksessa tällaisia maaseudun asukkaita oli 102 henkeä.^[8][13]

Hatsina

Viipuri

Sosnovyi Bor

Seuloskoi

Tihvinä

Kiriši

Jaama

Sierattala

Olhava

Tusina (Tosno)

Laukaa
(Ylä-Laukaa)

Slantsy

Imatran   raja-as. 

Nuijamaan    raja-as.     

Vainikkala

Vaalimaan   raja-as. 

Narva      piiripunkt     

Korotka
(Kirovsk)

Pella

Pikaljovo

Lotinapelto

Kommunar

Lomkka

Käkisalmi

Koskenala
(Podporožje)

Boksitogorsk

Enso

Sjasstroi

Pähkinälinna

Volossova
(Volosovo)

Ivan-
gorod

Uusi-Laatokka

Antrea

Koivisto

Lupana
(Ljuban)

Uuras

Peipsi-
järvi

Suomenlahti

Ääninen

Laatokka

Vuoksi

Neva

Syväri

Olhavan-
joki

Narvan-
joki

Ust-Lugan satama

Primorskin öljysatama

Vysotskin satama

Karjalan tasavalta

Vologdan alue

Novgorodin alue

Pihkovan
alue

Suomi

Viro

Leningradin alueen kaupungit

Leningradin alueen asukasluku oli 1 716 868 (2010) ja väestötiheys 20,1 asukasta neliökilometriä kohden. Maakunnan väestöstä kaupungeissa tai kaupunkimaisissa taajamissa asui 65,7% ja maaseudulla 34,3%.^[1]

Aiempien, vuodelta 1998 peräisin olevien tietojen mukaan eläkeläisiä oli 462 000 (27%) ja koululaisia 228 000 (13%). Työttömänä oli tällöin 15 % työkykyisestä väestöstä.^lähde?

Etniset ryhmät

Enemmistö alueen asukkaista on nykyään venäläisiä. Vuoden 2002 väestönlaskennassa alueen alkuperäisiä suomensukuisia kansallisuuksia edustivat: karjalaisia 2 057, vepsäläisiä 2 019, inkerikkoja 177 ja vatjalaisia 12.

Alla olevaan taulukkoon on koottu Leningradin alueen etniset ryhmät vuosien 2002 ja 2010 väestönlaskentojen mukaan. Erikseen on listattu kansallisuudet, joiden edustajia asui vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan alueella vähintään 1 000. Huomaa, että vuoden 2010 osalta käytössä ovat vasta alustavat tulokset ja että laskennassa varsin monet eivät kertoneet etnistä ryhmäänsä.^[14][15][16]:

* Koostuu yli 130 eri ryhmästä
** Näiden etnisten ryhmien osuutta ei eritelty alustavassa vuoden 2010 väestönlaskennan yhteenvedossa.
*** Taulukossa mukaan laskettu joitain edustajia läheisistä etnisistä ryhmistä: esim. venäläisiin 95 kasakkaa ja 1 pomori, suomalaisiin 35 inkeriläisalueiden suomalaista, romaneihin 1 Keski-Aasian romani, virolaisiin 2 Viron setukaista.

Näitä edeltäneessä vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan alueen väestöstä oli venäläisiä 91 prosenttia, ukrainalaisia 2,6 prosenttia, valkovenäläisiä 1,8 prosenttia, suomalaisia prosentti ja muita, muun muassa vepsäläisiä, 3,6 prosenttia.^lähde?

Vuosien 1989 ja 2002 välisenä aikana on venäläisten, ukrainalaisten, valkovenäläisten ja suomalaisten määrä laski edelleen. Tämä johtuu osaltaan näiden ryhmien alhaisesta syntyvyydestä ja osaltaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen alueelle muuttaneiden siirtolaisten määrästä. Suomalaisten kohdalla vähentymistä selittää kuitenkin eniten inkerinsuomalaisten paluumuutto Suomeen.^lähde?

Vuonna 2012 julkaistun laajan, Venäjän väestön uskonnollista vakaumusta kartoittaneen Arena-tutkimuksen mukaan Leningradin alueen väestöstä oli:^[17][18][19]

• 55 % ortodokseja (Venäjän ortodoksinen kirkko),
• 20 % jumalaan (tai korkeampaan voimaan) uskovia, muttei tunnustanut mitään tiettyä uskontoa,
• 8 % ateisteja, ei usko jumalaan,
• 4 % kristittyjä, muttei ortodokseja, katolilaisia tai protestantteja,
• 1 % islaminuskoisia, muttei sunneja eikä shiioja,
• 1 % ortodokseja, muttei kuulu Venäjän ortodoksiseen kirkkoon eikä ole vanhauskoisia,
• 1 % luonnonvoimiin ja -jumaliin pohjautuvan perinneuskonnon kannattajia,
• 1 % vanhauskoisia,
• < 1 % buddhalaisia,
• < 1 % protestantteja (luterilaisia, baptisteja, evankelikalisteja, anglikaaneja) ja
• < 1 % katolilaisia.

Venäjän tilastokeskus Rosstatin mukaan Leningradin alueen osuus Venäjän bruttokansantuotteesta oli vuonna 2010 yhteensä 502,1 miljardia ruplaa.^[4] Tämä on 1,3 prosenttia koko Venäjän BKT:stä. Asukasta kohti laskettu BKT-osuus oli 292 500 ruplaa eli vuoden 2010 lopun valuuttakursseilla 7 165 euroa.^[5] Taso oli korkeampi kuin Venäjällä keskimäärin (112 % maan keskiarvosta).

Alueen tärkeimmät teollisuudenalat ovat koneenrakennus, metalli-, kemian-, öljynjalostus-, puunjalostus-, paperi-, selluloosa-, elintarvike- ja kevytteollisuutta. Lisäksi on rakennusaine tarvikkeiden, alumiinin, palavan kiven ja turpeen tuotantoa. Alueen maatalous on keskittynyt karjanhoitoon sekä perunan ja vihannesten viljelyyn. ^lähde?

Alueelta johtaa rautateitä kaikkiin ilmansuuntiin.^[20][10][21] Leningradin alueelta EU:n suuntaan johtavat liikenneyhteydet – maantiet, rautatiet, laivaväylät ja satamat sekä kaasuputket ovat hyvin keskeisessä asemassa sekä Suomen että Viron ja Venäjän välisessä kaupassa ja matkustajaliikenteessä.

Satamat

Leningradin alueella on useita tärkeitä satamia ja alue on väylä paitsi Pietariin ja Nevalle, näiden kautta lukuisiin Venäjän jokisatamiin, sekä esimerkiksi Laatokalle, Ääniselle, Vienanmerelle ja Kaspianmerelle. Viipurin kautta kulkeva Saimaan kanava muodostaa laivaväylän Itä-Suomen sisävesille. Leningradin alueen satamista merkittävimpiä ovat Ust-Lugan satama ja Primorskin öljysatama, muita rahtisatamia ovat Vysotskin öljyterminaali ja Viipurin satama. Ust-Lugan satamaa Suomenlahden eteläreunalla on kehitetty voimakkaasti; se oli vuoden 2014 tammi-syyskuun rahtitilastojen mukaan nousemassa Itämeren suurimmaksi rahtiliikenteen satamaksi. Siellä sijaitsee esimerkiksi 2012 avattu Baltic Pipeline System-2:n vientiterminaali.^[22][23][24] Primorskin öljysatama Koivistossa oli 2010-luvun alussa rahtitonnimäärältään Itämeren suurin satama, mutta osa öljynviennistä on sittemmin ohjattu Suomenlahden etelärannan Ust-Lugaan.^[25][26][27]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Leningradin alue.

• Virallinen sivu (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Virallinen sivu (venäjäksi)
• General information Leningrad Region (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)