Lontoon metro

Lontoon metro on maailman vanhin maanalainen rautatie. Sitä alettiin rakentaa vuonna 1860^[2] ja ensimmäinen rata, Metropolitan Railway, otettiin käyttöön 10. tammikuuta 1863 välillä Paddington–Farringdon.

Rakennustapa

Ratoja rakennettiin aluksi maan päältä kaivamalla auki tieura, laittamalla sinne rata ja kattamalla se sitten.^[3]

Ensimmäinen syvälle maan alle rakennettu linja oli City & South London Railwayn rata välillä King William Street–Stockwell.^[4]. Työssä käytettiin halkaisijaltaan 4,3-metristä pyöreää suojaa, jonka sisällä työläiset kaivoivat Lontoon maaperää, joka koostuu lähinnä savesta^[5]. Suojaa siirrettiin eteenpäin kaivun edetessä. Tätä menetelmää edelleen kehiteltynä on käytetty lähes koko Lontoon metron rakentamisessa.

Käyttövoima

Kun rataa suunniteltiin, käyttövoimaksi ajateltiin muun muassa paineilmaa ja paineistettua höyryä.^[2]

Ensimmäiset junat olivat kuitenkin höyryveturin vetämiä. Höyryvetureita käytettiinkin maan alla vuoteen 1905 asti.^[6] Kattamattomilla sivuradoilla höyryvetureita käytettiin aina vuoteen 1961 asti.^[7]

Ensimmäiset sähköveturit tulivat käyttöön vuonna 1890 City & South London Railwayn myötä.^[4].

Metroverkoston pituus on noin 400 kilometriä.^[8] Se oli maailman pisin metroverkko lähes 150 vuotta, kunnes Shanghain metroverkosto ohitti sen noin vuonna 2010.^[9]

Lontoon metrossa on yksitoista linjaa ja 272 asemaa. Metrolla matkustetaan noin miljardi kertaa vuodessa.^[10]

Lontoon metrolinjoilla on nimi, ei numeroa, ja tunnusväri, jolla ne on aina merkitty metrokarttoihin. Lontoon metro on ensimmäinen, jonka reittikartta ei suinkaan ole yhteydessä asemien maanpäälliseen sijaintiin, vaan muistuttaa sähköpiirrosta. Kartassa kaikki linjat kulkevat vaaka- tai pystysuoraan tai 45 asteen kulmassa – todellisuudessa ne kiemurtelevat paljon enemmän. Tällaisen metrokartan keksi Harry Beck vuonna 1931.^[11]

Alkuperäiset rautatieyhtiöt

Nykyiset linjat

Toisen maailmansodan aikana myös metro sai osansa Lontoon pommituksista.^[12] Muun muassa lokakuussa 1940 pommiosuma Balhamin metroasemaan surmasi 72 henkeä ja tammikuussa 1941 osuma Bankin metroasemaan tappoi 57 ja haavoitti 69 henkeä.

3. maaliskuuta 1943 omien joukkojen harjoitusräjäytykset noin 400 metrin päässä saivat Bethnal Greenin metroasemalla aikaan paniikin, jossa kuoli 173 henkeä. Uhreista 62 oli lapsia.^[13]

8. huhtikuuta 1953 Stratfordin metroaseman luona tapahtui junien peräänajo, jossa kuoli 12 henkeä. Syynä oli kuljettajan virhe.^[14]

Moorgaten metro-onnettomuus oli tuhoisin rauhanajan onnettomuus Lontoon metrossa. Se tapahtui 28. helmikuuta 1975 ja siinä kuoli 43 ihmistä.^[15]

King’s Crossin metroaseman liukuportaissa syttyi 18. marraskuuta 1987 tulipalo, joka syttyi palavasta tulitikusta. Se tappoi 31 ihmistä.^[16]

Pääartikkelit: Lontoon pommi-iskut 7. heinäkuuta 2005 ja Lontoon pommi-iskut 21. heinäkuuta 2005

7. ja 21. heinäkuuta terroristit iskivät Lontoon metroon. 7. heinäkuuta metrojunissa räjäytettiin kolme pommia 50 sekunnin sisällä, neljäs pommi räjähti linja-autossa. Iskussa kuoli kaikkiaan 56 ihmistä, mukaan lukien iskujen tekijät. Iskusta epäillään Al-Qaida-ryhmittymään kytköksissä olevia puolisotilaallisia islamistiryhmiä. 21. heinäkuuta metrossa räjähti jälleen neljä kertaa tasan kaksi viikkoa ensimmäisen pommi-iskun jälkeen. Tällä kertaa itse pommit eivät räjähtäneet, ainoastaan sytyttimet. Syytä ei vielä tiedetä, mutta räjähdysaineen epäillään olleen vanhentunutta. Iskussa loukkaantui yksi henkilö.

22. heinäkuuta poliisi ampui Stockwellin metroasemalla brasilialaisen sähköasentajan, Jean Charles de Menezesin, jota epäiltiin itsemurhapommittajaksi. Myöhemmin selvisi, ettei hänellä ollut mitään yhteyksiä terroristi-iskujen kanssa.

• 
  District-linjan juna saapuu Blackfriarsin asemalle
• 
  King's Cross St. Pancrasin metroaseman tunnelia
• 
  Northern-linjan juna Mornington Crescentin asemalla
• 
  Charing Crossin metroaseman sisäänkäynti
• 
  Juna South Wimbledonin metroasemalla
• 
  Willesden Greenin metroasema
• 
  ”Mind the gap”-varoituksilla matkustajia muistutetaan junan ja laiturin välisestä kuilusta. Varoituksia usein myös kuulutetaan.

• Luettelo Lontoon metron asemista
• Luettelo Lontoon metron entisistä ja avaamatta jääneistä asemista
• Charles Yerkes

• Faith, Nicholas: Classic Trains. Lontoo: Boxtree, 1998. ISBN 0-7522-1181-1. (englanniksi)
• Howson, H. F.: London's Underground. Ian Allan Ltd, 1986. ISBN 0-7110-1559-7. (englanniksi)
• Rose, Douglas: The London Underground. Douglas Rose, 1986. ISBN 0-9507101-5-6. (englanniksi)
• Wragg, David: Wartime on the Railways. Gloucestershire: Sutton Publishing, 2006. ISBN 0-7509-4246-0. (englanniksi)

Viitteet

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lontoon metro Wikimedia Commonsissa

• Transport for London - London Underground
• London metro map at metros.hu
• An underground airport, tube-travelling pigeons and giant locusts: Cultural research into London Underground (Arkistoitu – Internet Archive)