Search

Monikulttuurisuus

useasta eri kulttuurista tulevien väestöryhmien yhteiselo

Monikulttuurisuus on käsitteenä joko kuvaileva, normatiivinen tai poliittinen.[1] Kuvailevana se tarkoittaa eri kulttuureja edustavien väestöryhmien rinnakkaiseloa. Normatiivisena se tarkoittaa tällaiseen tilanteeseen pyrkimistä yhteiskunnallisena ihanteena.[1] Poliittisena käsitteenä monikulttuurisuus on suora käännös englanninkielen sanasta multiculturalism, joka tarkoittaa etenkin vähemmistöä edustavien kulttuurien, rotujen ja kansallisuuksien erityistä huomioon ottamista politiikassa.[2] Suomen kielessä tämä sanan poliittinen ulottuvuus on pyritty täsmentämään ilmaisulla multikulturalismi.[3]

Monikulttuurisuuteen viitataan myös sanalla diversiteetti ('monimuotoisuus'). Robert Putnamin tunnetun vuonna 2007 esitetyn hypoteesin mukaan diversiteetti heikentää sosiaalisia verkkoja ja alentaa luottamusta muihin ihmisiin sekä heikentää vastavuoroisuutta. Diversiteetin seuraus on Putnamin mielestä oman kodin turvallisessa suojassa kyhjöttäminen.[4]

Määritelmiä

Kuvailevassa merkityksessä monikulttuurisuus tarkoittaa, että yhteiskunta sisältää erilaisia kulttuurisia, uskonnollisia ja maailmankatsomuksellisia väestöryhmiä.[1] Samuel P. Huntington määrittelee monikulttuurisuuden eri sivilisaatioiden rinnakkainelona samassa yhteiskunnassa. Sivilisaatio on Huntingtonille laajin kulttuurinen yksikkö; sen ytimenä on uskonto ja sen määrittämä arvomaailma. Huntingtonin luettelemia sivilisaatioita ovat länsimainen, islamilainen, kiinalainen, japanilainen, ortodoksinen, latinalais-amerikkalainen ja hindulainen sivilisaatio.[5] Monikulttuurisuuteen poliittisena ihanteena kuuluu Huntingtonin mukaan yksilöllisten oikeuksien korvaaminen ryhmäoikeuksilla eli niin sanottu positiivinen syrjintä.[6] Suunnilleen vastaavalla tavalla monikulttuurisuuden määrittelee filosofi Sarah Song. Hän katsoo, että kulttuuria määrittäviä tekijöitä ovat etenkin uskonto ja kieli.[7]

Monikulttuurisuus on toisinaan ymmärretty myös laajemmin siten, että monikulttuurisuutta luovat pienemmätkin kulttuuriset erot. Tällöin erot voivat liittyä valtakulttuurin erilaisiin alakulttuureihin kuten vammaiskulttuuriin tai sukupuoliseen suuntautumiseen.[8][9][10][11]. Rinnakkain esiintyvistä kulttuureista jo täysin erkanevan määritelmän antaa professori Mikko S. Lehtonen. Hänen mukaansa monikulttuurisuus on sitä, että kulttuuri on saanut vaikutteita ulkomailta. Esimerkiksi suomalainen kulttuuri on läpeensä monikulttuurinen, koska kansallislaulumme on saksalaisen säveltämä, ja Suomen lipun värit tulevat Venäjän tsaarin lipusta.[12] Monikulttuurisuuden käsitteen laajeneminen entistä pienempiin yksityiskohtiin on aiheuttanut hämmennystä. Niinpä onkin vaadittu, että monikulttuurisuuden vastustajat sanoisivat suoraan mitä he vastustavat.[13]

Francesco Pirelli, Monumentti monikulttuurisuudelle, 1985. Viisi samanlaista veistosta on sijoitettu Kanadan Torontoon, Etelä-Afrikan Buffalo Cityyn, Kiinan Chang Ch'üniin, Bosnian Sarajevoon ja Australian Sydneyhin.

Monikulttuurisuuspolitiikka

Monikulttuurisuuspolitiikan avulla organisoidaan ja hallitaan yhteiskunnassa vallitsevan etnisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden tilaa.[14][15] Ajankohtainen kysymys on suhtautuminen suuriin maahanmuuttajaväestöihin, joista on muodostunut valtaväestöstä selkeästi erottuvia etnisiä tai kulttuurisia yhteisöjä.[15] Vaihtoehtoisia ratkaisuja tilanteeseen ovat assimilaatio eli sulauttamispolitiikka, integraatio eli kotouttamispolitiikka sekä eriyttävä politiikka. Jälkimmäisin tarkoittaa jokaisen ryhmän oman kulttuurin ja identiteetin tukemista. Britanniassa, Alankomaissa ja Ruotsissa monikulttuurisuuspolitiikka on siirtynyt eriyttävästä kotouttavaan ja sulauttavaan suuntaan. Niissä korostetaan tärkeyttä oppia vastaanottajamaan kulttuuri ja kieli.[15]

Suomen hallitusohjelma vuonna 2015 asettui tukemaan "kansainvälistymistä edistävää työperäistä maahanmuuttoa". Siinä katsottiin, että "maahanmuuttajat vahvistavat Suomen innovaatiokykyä ja osaamista tuomalla oman kulttuurinsa vahvuuksia osaksi suomalaista yhteiskuntaa." Ohjelma kannusti avoimeen keskusteluun, mutta ei hyväksynyt rasismia, vaan vaati suvaitsevaista ja ihmisarvoa kunnioittavaa keskustelukulttuuria.[16]

Monikulttuurisuuden vaikutus sosiaaliseen koheesioon

Vuonna 2019 tanskalaiset tutkijat julkaisivat laajan meta-analyysin, jonka mukaan maahanmuuton tuoma etninen monimuotoisuus ei ollut vahvuus vaan heikensi yhteiskuntien sosiaalista koheesiota.[17] Brittiläinen tutkimus osoitti, että oman kulttuurisen tai etnisen ryhmän suuri tiheys asuinalueella toimii puskurina mielenterveysongelmille. Jos oman ryhmän edustus oli pieni, riski sairastua psykooseihin, kuten skitsofreniaan, kasvaa.[18] Britannian sisäministeriön tutkimuksen mukaan monikulttuurisilla alueilla elävät ihmiset luottivat vähemmän toisiinsa kuin yksikulttuurisilla alueilla elävät.[19]

Yhdysvaltalainen Robert Putnam havaitsi, että yhteisön etninen monimuotoisuus heikensi sosiaalista pääomaa ja sai luottamuksen rakoilemaan paitsi eri ihmisryhmien välillä, myös kunkin ryhmän sisällä. Ihmiset vetäytyivät kuoreensa - asioita ei tehty yhdessä, ystäviä ja poliittista aktiivisuutta oli vähemmän ja televisiota katsottiin enemmän. Ihmisillä ei ollut luottamusta hallintoon ja omiin poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiinsa, eivätkä he osallistuneet hyväntekeväisyystyöhön. Mitä moninaisempi yhteisö oli, sitä enemmän luottamus väheni.[20][21][22] Suuremmalla sosiaalisella pääomalla oli vastaavasti isoja etuja: mitä enemmän sitä oli, sitä paremmin kaikki voivat. Rikollisuutta oli vähemmän, korruptiota ei juuri ollut, koulujen oppimistulokset olivat parempia ja jopa elinajanodote kasvoi.[23] Putnam kuitenkin katsoo, että monikulttuurisuus on nykyisin peruuttamaton ilmiö.[24] Sen haittoja pitää sen takia pyrkiä vähentämään koulutuksen avulla ja luottamalla ihmisen kykyyn sopeutua.[23] Monikulttuuriset yhteisöt tarvitsevat lisää eri ryhmien välistä vuorovaikutusta. Ihmisten tulee saada mahdollisuuksia tavata toisiaan ja tunnistaa samanlaisuutensa.[19]

On myös saatu tuloksia, joiden mukaan monikulttuurisuus ei vaikuttanut sosiaaliseen koheesioon. Lontoossa asuinalueiden etninen monimuotoisuus ei vähentänyt sosiaalista koheesiota, mutta tuloerot ja etninen segregaatio vähensivät.[25] Bertelsmann Stiftung ei löytänyt yhteyttä sosiaalisen kiinteyden ja maahanmuuton välillä. Tärkeimpiä sosiaalisen koheesion selittäjiä olivat bruttokansantuote, tuloerot sekä tietoyhteiskunnan kehitysaste.[26]

Maahanmuuttopolitiikka Euroopassa

Euroopan maiden välillä on eroja maahanmuuttopolitiikassa. Kansallisten ryhmien oman kulttuurin ja identiteetin säilyttämiseen pyrkivää eli monikulttuurista (multicultural) maahanmuuttopolitiikkaa harjoittavia maita olivat Euroopassa 1980-luvulla etenkin Ruotsi, Iso-Britannia ja Alankomaat. Myös Norja on lähestynyt monikulttuurisuutta.[27] Alankomaat on tehnyt asiassa suunnanmuutoksen, mutta Ruotsissa ja Britanniassa politiikka on vuosituhannen jälkeen säilynyt suurin piirtein ennallaan.[27] Sen sijaan Tanskassa on noudatettu sulauttavaa assimilaatiopolitiikkaa. Suomen maahanmuuttopolitiikka vuoden 1995 perustuslain uudistuksen jälkeen on ollut monikulttuurista. Erikoistutkija Pasi Saukkosen mukaan se on samalla ollut epäsuorasti sulauttavaa painottaessaan myös osallistumista yhteiskuntaan ja työelämään.[28]

Monikulttuurista maahanmuuttopolitiikkaa on Euroopassa lisääntyvästi arvosteltu, ja käännökset sulauttavampaan suuntaan ovat olleet näyttäviä. Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi vuonna 2010 monikulttuurisuuden epäonnistuneen.[29] Britannian pääministeri David Cameron totesi saman vuonna 2011,[30][31][32] samoin Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy.[33][34] Muita monikulttuurista maahanmuuttopolitiikkaa arvostelleita tahoja on runsaasti, kuten Australian pääministeri John Howard[35], Espanjan pääministeri José María Aznar[36], hollantilainen poliitikko ja Tilburgin yliopiston professori Paul Scheffer[37], Ruotsidemokraatit[38], Tanskan kansanpuolue[39], Hollannin hallitus,[40][41] belgialainen puolue Vlaams Belang[42] ja Suomessa Perussuomalaiset.[43]

Moninaistuvan yhteiskunnan hallinnassa ei ole kovin hyvin onnistuttu Euroopassa.[28] Monikulttuurinen maahanmuuttopolitiikka on motivoinut myös terroristi-iskuja, kuten 77 ihmisen kuoleman aiheuttanut isku Norjassa vuonna 2011.[44]

Monikulttuurisuuden kritiikkiä

Monikulttuurisuutta on arvosteltu siitä, että kun yhteisöt koostuvat toisistaan poikkeavista väestöryhmistä, seurauksena on luottamuksen alhainen taso, joka äärimmillään johtaa väkivaltaisuuksiin.

On esitetty, että vähemmistöryhmän kulttuurin suojeleminen voi lisätä ryhmän voimakkaiden jäsenten valtaa heikoimpiin, kuten toisinajattelijoihin, naisiin, lapsiin ja seksuaalivähemmistöihin. Feministit ovat arvostelleet sen voivan vahingoittaa ryhmän naisten oikeuksia. Yritys suojella tiettyä kulttuuria voi filosofi Jeremy Waldronin mukaan myös etuoikeuttaa ryhmän kulttuurin tietyn muodon ja siten estää sitä sopeutumasta muutoksiin. Hänen mielestään on lisäksi väärin, että yksilölle mahdollisten vaihtoehtojen pitäisi olla tietyn kulttuurin piiristä.[45]

Multikulturalismista puhutaan normatiivisena ihanteena ja politiikan asetelmana länsimaissa. Sen sijaan että poliittisessa keskustelussa puhuttaisiin siitä, että on vetäydytty tunnustamasta vähemmistö- ja alkuperäiskansojen oikeuksia, on rajoituttu puhumaan maahanmuuton monikulttuurisuudesta.[46]

Osa maahanmuuton monikulttuurisuuden vastustamisesta perustuu ulkomaisten "toisten" herättämään levottomuuteen ja pelkoon sekä nostalgiaan kuvitellusta menneisyydestä, jolloin kaikkien jakamat identiteetin ja solidaarisuuden siteet olivat vahvoja. Nativismi on yhtä vanha ilmiö kuin maahanmuuttokin, mutta yhteiskunnat ovat erityisen haavoittuvia sitä selvennä kohtaan silloin, kun taloudelliset olot ovat heikkoja tai turvallisuutta uhataan.[46]

Useat merkittävät poliitikot ovat epäilleet julkisesti monikulttuurisuuden toimivuutta.[47][48][49][50][51][52] Monet poliitikot ovat julistaneet, että monikulttuurisuus on epäonnistunut: Saksan Angela Merkel lokakuussa 2010[53] sekä Ison-Britannian David Cameron[54][55] ja Ranskan Nicholas Sarkozy[56] helmikuussa 2011.

Tutkija Maïmouna Jagne-Soreaun mukaan Suomen ei pidä tavoitella monikulttuurisuutta, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää. Hän sanoo, että monikulttuurisessa valtiossa ihmisryhmiä erotetaan omiin lokeroihinsa kulttuurin, etnisyyden tai muun perusteella, niin että ihmiset eivät ole yhdenvertaisia. Olisi parempi siirtyä "postnationalismiin" eli torjua rasismi ja suvaitsemattomuus ja hyväksyä kaikki osaksi suomalaisuutta. Esimerkiksi Ranskassa kaikkia asukkaita pidetään ranskalaisina ilman että näiden täytyy luopua kulttuurisista asioistaan.[57]

Etninen ja kulttuurinen monimuotoisuus Suomessa

Pääartikkeli: Monikulttuurisuus Suomessa

Suomessa kulttuurinen monimuotoisuus on lisääntynyt 1900-luvun lopulla vilkastuneen maahanmuuton myötä. Erikoistutkija Pasi Saukkosen mukaan ulkomaalaisperäisen väestön kasvuvauhti on ollut Suomessa yksi Euroopan nopeimpia.[58]

Tutkija Miika Tervonen väittää, että myytti yksikulttuurisesta Suomesta ruokkii rasismia: "Siihen vetoamalla suomalaisuutta rakennetaan tavalla, joka sulkee ulos täällä sukupolvia, vuosisatoja tai jopa vuosituhansia asuneita ihmisiä, kuten vaikkapa saamelaisia”. Tervosen mukaan menneisyyttä suomalaistamalla historiankirjoitus loi perustan sille myyttipohjalle, jolle luotiin uudenlainen kansallisvaltio ja rakennettiin kansallinen itseymmärrys, suomalainen identiteetti. Samalla sivuutettiin esimerkiksi Zacharias Topeliuksen näkemys eri kansakuntien verenperimästä muodostuneesta kirjavasta suomalaisuudesta.[59]

Katso myös

Lähteet

Kirjallisuutta

  • Laqueur, Walter: Euroopan viimeiset päivät. (The Last Days of Europe. Epitaph for an Old Continent, 2007.) Suomentanut Leif Sundström. Helsinki: Art House, 2009. ISBN 978-951-884-458-0.
  • Lehtonen, Mikko & Löytty, Olli (toim.): Erilaisuus. Tampere: Vastapaino, 2003. ISBN 951-768-136-4.
  • Malik, Kenan: Monikulttuurisuus. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Tampere: niin & näin -kirjat, 2016. ISBN 978-952-5503-93-7.
  • Oksi-Walter, Päivi & Roos, Jonna & Viertola-Cavallari, Ritva: Monikulttuurinen perhe. Helsinki: Arkki, 2009. ISBN 978-951-618-805-1.
  • Rastas, Anna & Huttunen, Laura & Löytty, Olli (toim.): Suomalainen vieraskirja. Kuinka käsitellä monikulttuurisuutta. Tampere: Vastapaino, 2005. ISBN 951-768-176-3.
  • Raulo, Marianna: Ihmisiä vai ihmisiä. Vähemmistöoikeuksien filosofiaa. Helsinki: Yliopistopaino, 1999. ISBN 951-570-444-8. }

Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Monikulttuurisuus.
Noudettu kohteesta ”https:https://www.search.com.vn/wiki/index.php?lang=fi&q=Monikulttuurisuus&oldid=22149291”
🔥 Top keywords: