Suomen naisten jalkapallomaajoukkue
Suomen naisten jalkapallomaajoukkue edustaa Suomea kansainvälisissä naisten jalkapallon maajoukkuekilpailuissa. Se toimii Suomen Palloliiton alaisuudessa. Jalkapallomaajoukkueesta käytetään lempinimeä Helmarit.
| Suomi | |||
|---|---|---|---|
 Suomen Palloliiton maajoukkuetunnus | |||
| Lempinimi | Helmarit | ||
| Liitto | Suomen Palloliitto | ||
| Maanosaliitto | UEFA | ||
| Valmentaja | Marko Saloranta[1] | ||
| Kapteeni | Tinja-Riikka Korpela[2] | ||
| Eniten otteluita | Anna Westerlund (147) | ||
| Eniten maaleja | Linda Sällström (59) | ||
| FIFA-ranking | 27. (15.12.2023)[3] | ||
| |||
| Ensimmäinen ottelu | |||
| |||
| Suurin voitto | |||
| |||
| Suurin tappio | |||
| |||
| EM-kilpailut | |||
| Esiintymiset | 4 (ensimmäiset 2005) | ||
| Paras sijoitus | välierät (2005) | ||
Suomen naisten maajoukkue selvisi EM-kilpailuihin ensimmäistä kertaa vuonna 2005. Tuloksena oli paikka välieriin, jossa Suomi hävisi mestaruuden voittaneelle Saksalle maalein 4–1. Koska pronssiottelua ei pelattu, Suomi sijoittui jaetulle kolmannelle sijalle yhdessä Ruotsin kanssa. UEFA myönsi vuoden 2009 EM-kisat Suomen järjestettäväksi, joten maajoukkue osallistui EM-lopputurnaukseen ilman karsintoja. Suomi voitti alkulohkonsa, mutta tie katkesi puolivälierätappioon Englantia vastaan. Suomi selviytyi myös Ruotsissa pelattuihin EM-kisoihin vuonna 2013, mutta ei päässyt alkulohkosta jatkoon.
Naisten maajoukkue on vuodesta 2003 ylläpidetyllä FIFA:n ranking-listalla ollut korkeimmillaan 14. sijalla syys–marraskuussa 2005. Maaliskuussa 2019 Suomi oli rankingissa sijalla 32., joka oli maajoukkueen kaikkien aikojen alhaisin sijoitus. Viimeisin ranking-sijoitus on 29. (maaliskuu 2023).[4]
Palloliitto perusti naisten maajoukkueelle vuonna 2014 oman kunniakerhon, Helmet.[5]
Historia
Maajoukkuetoiminnan alku
Naisjalkapallon viriäminen alkoi Euroopassa 1960-luvun lopulla. Ensimmäisinä Pohjoismaina Suomi, Ruotsi ja Tanska olivat mukana naisjalkapallon toiminnan aloittamisessa. Asenteet Suomessa olivat pitkään kielteisiä naisjalkapallolle, sillä lajia ei nähty soveliaana naisille. Ajatus oli vahva erityisesti miespelaajien ja -valmentajien keskuudessa.[6][7]
Suomessa naisten jalkapallon kilpailutoiminta alkoi 1971, ja pian tämän jälkeen Palloliitto päätti käynnistää myös Suomen naisten maajoukkueen toiminnan. Ensimmäistä maaottelua yritettiin järjestää jo 1972, mutta vastustajaa ei onnistuttu hankkimaan.[8] Helmikuussa 1973 sovittiin ensimmäisestä maaottelusta Ruotsia vastaan. Maarianhaminassa 25. elokuuta 1973 pelattu ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin. Maaottelua seurasi 1 540 katsojaa, ja se televisioitiin Anssi Kukkosen selostamana. Ensimmäisen maaotteluvoittonsa Suomi saavutti Ruotsia vastaan vuonna 1976 Kallhällissa käydyssä maaottelussa maalein 1–2. Ottelussa syntyi myös maajoukkueen ensimmäinen maali, jonka teki Soile Malm.[9]
Maajoukkueen alkuvuosina maaotteluita pelattiin lähinnä muita Pohjoismaita vastaan. Tärkeimpänä maajoukkuetoiminnan kulmakivenä oli Pohjoismaiden-mestaruusturnaus, joka pelattiin ensimmäistä kertaa vuonna 1974. Valtaosa maajoukkueen kymmenen ensimmäisen vuoden otteluista oli juuri PM-turnauksen otteluita. Niiden lisäksi Suomi kohtasi yksittäisissä otteluissa Ruotsin ja 1979 järjestetyssä epävirallisessa Euroopan-mestaruusturnauksessa Englannin ja Sveitsin.[10] PM-turnauksessa oli aluksi mukana Suomi, Ruotsi ja Tanska. Norja liittyi mukaan 1978. Parhaimmillaan Suomi ylsi turnauksessa toiseksi 1981. Viimeinen PM-turnaus pelattiin 1982, sillä pelimäärät lisääntyivät saman vuoden syksyllä alkaneiden Euroopan-mestaruuskisojen karsintojen takia.[11]
Maajoukkuetta valmensi vuoteen 1977 asti Juhani Nirkkonen. Simo Syrjävaara toimi päävalmentajana muutaman ottelun ajan 1978, ja sen jälkeen vetovastuuseen astui Kaj Österberg.[12]
Arvokisakarsinnat vuosina 1982–1993
Uefa järjesti ensimmäisen kerran Euroopan-mestaruuskilpailut vuosina 1982–1984. Suomi pelasi samassa alkulohkossa Ruotsin, Norjan ja Islannin kanssa. Suomi voitti ainoastaan Islannin ja sijoittui lohkossa kolmanneksi. Myöskään kaksissa seuraavissa EM-karsinnoissa Suomi ei menestynyt. Se jäi alkulohkonsa viimeiseksi sekä vuoden 1987 että vuoden 1989 EM-kisojen karsinnoissa. Vaikka vuoden 1989 karsinnoissa alku oli lupaava, kun joukkue onnistui ottamaan pisteitä hallitsevalta mestarilta Norjalta tasapelillä ja vierasvoitolla. Lopulta Suomi jäi niukasti lohkon viimeiseksi.[13] Karsintojen jälkeen 10 vuotta maajoukkuetta valmentanut Österberg vaihtui Jyrki Niemiseen.[14]
Seuraavat EM-karsinnat Tanskan kisoihin vuonna 1991 toimivat samalla ensimmäisten maailmanmestaruuskilpailujen karsintoina. Suomi sijoittui uuden valmentajansa johdolla kolmanneksi neljän joukkueen alkulohkossa eikä päässyt kisoihin. EM-kisojen vuoden 1993 karsinnat alkoivat kohtuullisen hyvin, mutta lopulta Suomi jäi taas lohkon viimeiseksi Ranskan ja Tanskan jälkeen.[14]
Syksyllä 1993 Nieminen väistyi ja Suomen uudeksi päävalmentajaksi tuli Nils Suomalainen. Hänen ensimmäiset karsintansa sujuivat hyvin: Suomi sijoittui karsintalohkossaan Norjan jälkeen toiseksi, mutta ei selviytynyt EM-kisoihin vuonna 1995. Suomalaisen kaudella vuonna 1994 käynnistyi myös kansainvälinen kutsuturnaus Algarve Cup, josta on tullut arvokisojen jälkeen merkittävin naisten turnaus.[15][16] Suomi oli mukana jo ensimmäisessä turnauksessa, jossa se jäi kuudesta osallistujajoukkueesta viimeiseksi.[17]
Eteneminen jatkokarsintoihin vuosina 1996–2001
Keväällä 1996 kesken EM-karsintojen Nils Suomalainen jätti tehtävänsä ja tilalle astui Reima Kokko. Karsinnat päättyivät kolmanteen sijaan ja sitä kautta jatkokarsintaan, jossa Ranska löi Suomen selkeästi yhteismaalein 5–0. Vuoden 1999 maailmanmestaruuskisat olivat ensimmäiset, joihin järjestettiin erilliset karsinnat. Suomi pääsi ensi kertaa pelaamaan lohkossa, jossa ei ollut yhtään perinteisesti kovatasoista Pohjoismaata.[18] Suomi pelasi karsinnoissa hyvin ja sijoittui lohkonsa toiseksi. Joukkue hävisi vain lohkon voittaneelle Italialle. Suomi pääsikin kaksiosaiseen jatkokarsintaan, jossa vastaan asettui Venäjä. Ensimmäisen ottelun Suomi hävisi vieraissa 2–1, mutta teki arvokkaan vierasmaalin. Kotiottelussa, ennätysyleisön edessä, Suomi siirtyi ensimmäisellä jaksolla 1–0-johtoon, mikä olisi riittänyt kisapaikkaan, mutta Venäjä tasoitti ja voitti lopulta pelin 2–1.[19]
Myös seuraavissa, vuoden 2001 EM-kisojen, karsinnoissa Suomi eteni jatkokarsintaan oltuaan lohkossaan kolmas. Tällä kertaa oli Ruotsin vuoro romuttaa maajoukkueen unelma arvokisoista yhteismaalein 10–3. Tappion jälkeen Kokko lopetti päävalmentajana, ja hänen seuraajakseen valittiin Michael Käld.[20]
EM-kisat Englannissa vuonna 2005
Michael Käldin ensimmäiset arvokisakarsinnat vuoden 2003 MM-kisoihin eivät sujuneet hyvin, sillä Suomi voitti ainoastaan yhden pelaamistaan kuudesta ottelusta. Vuoden 2005 EM-kisojen karsinnat alkoivat niin ikään hiukan vaisusti Suomen jäätyä kotitasapeliin Sveitsiä ja Italiaa vastaan sekä hävittyään Ruotsille vieraissa. Sen jälkeen Suomi ei kuitenkaan enää kokenut tappioita ja lopulta se sijoittui kolmanneksi viiden joukkueen lohkossa. Jatkokarsintaan vastaan arvottiin omassa lohkossaan toiseksi sijoittunut Venäjä. Kotiottelussaan Suomi kukisti Venäjän numeroin 1–0 ja ratkaisevassa 2. osaottelussa Venäjä kaatui Moskovassa 3–1.[12][20]
Suomen lohkoon arvottiin isäntämaa Englanti, Ruotsi ja Tanska.[21] Suomen ja koko turnauksen avausottelussa vastassa oli Englanti. EM-kisahistorian ennätysyleisön edessä Suomi joutui jo 0–2-tappiolle, mutta nousi vielä tasoihin vajaa minuutti ennen peliajan täyttymistä Anna-Kaisa Rantasen ja Laura Kalmarin maaleilla. Karen Carney iski kuitenkin lisäajalla Englannille voiton.[22]
Toisessa ottelussa Suomi kohtasi Ruotsin. Ruotsi hallitsi peliä, mutta Suomi onnistui puolustuksessa ja ottelu päättyi tasan 0–0. Alkulohkon viimeisestä ottelusta Suomi tarvitsi voiton Tanskasta, jotta se pääsisi välieriin. Suomi taisteli itsensä avausjaksolla 2–0-johtoon, mutta Tanska kavensi hetki ennen taukoa. Toisella jaksolla Tanska painosti, mutta ei saanut maalia ja Suomi eteni välieriin.[23][24]
Välierässä Suomea vastaan asettui Saksa. Saksa siirtyi pelin alkuminuuteilla 3–0-johtoon. Suomi ei enää toipunut ja lopulta Saksa voitti lukemin 4–1. Saksa voitti lopulta Euroopan-mestaruuden.[25]
Maajoukkueen esitykset EM-kisoissa huomioitiin Vuoden urheilija -gaalassa palkitsemalla se vuoden joukkueena ja valmentaja Käld vuoden valmentajana.[26] Menestyksen myötä naisten maajoukkue nousi myös Olympiakomitean tuen piiriin, minkä tavoitteena oli edistää sen pääsyä 2007 MM-kisoihin ja sitä kautta karsimaan Pekingin vuoden 2008 olympialaisiin pääsystä.[27] Suomen joukkueen keskikenttäpelaaja Anne Mäkinen valittiin EM-kisojen parhaaksi pelaajaksi.
MM-kisojen karsinnat vuonna 2007
Naisten maajoukkue pyrki jatkamaan menestystään vuoden 2007 maailmanmestaruuskisojen karsinnoissa tähtäimenään ensimmäinen MM-kisapaikka. Samaan karsintalohkoon tuli EM-kisoissa juuri kohdattu Tanska. Suomi aloitti karsinnat voitoilla Puolasta ja Belgiasta, mutta sen jälkeen kotikentällä tuli karvas tappio Espanjalle.[28] Enempää tappioita Suomi ei kärsinyt ennen ratkaisevia kahta viimeistä ottelua Tanskaa vastaan. Kotiottelun Suomi voitti 2–1 ja sen myötä vieraspelistä riitti kisapaikkaan tasapeli. Tanska voitti kuitenkin ottelun 1–0 toisen jakson maalilla ja eteni kisoihin.[29]
Euroopan-mestaruuskisojen menestyksen jälkeen Palloliitto päätti hakea vuoden 2009 EM-kisoja Suomeen.[30] Kisoja haki myös Alankomaat, mutta heinäkuussa 2006 UEFA myönsi turnauksen Suomelle.[31]
EM-kisat Suomessa 2009
Suomi arvottiin kotikisoissaan samaan lohkoon Alankomaiden, Tanskan ja Ukrainan kanssa.[32]
Suomen turnaus alkoi loistavasti. Avausottelussa Suomi voitti ennakkosuosikkina otteluun lähteneen Tanskan Maija Saaren maalilla 1–0 vaikka Tanska hallitsi varsinkin ottelun ensimmäistä jaksoa.[33] Suomi varmisti alkulohkon voiton jo toisessa ottelussaan, kun se kaatoi Alankomaat 2–1 kahdella Laura Österberg Kalmarin osumalla.[34] Alkulohkon merkityksettömässä päätösottelussa Suomi kärsi tappion Ukrainalle lukemin 0–1.[35] Turussa pelatussa puolivälierässä Suomi sai vastaansa Englannin. Englanti siirtyi johtoon vartin pelin jälkeen eikä enää luopunut siitä. Lopulta se voitti ottelun 3–2 ja eteni lopulta aina finaaliin saakka.[36][37]
MM-kisojen karsinnat 2011
EM-kisojen jälkeen useita kokeneita pelaajia kuten Anne Mäkinen, Sanna Valkonen ja Jessica Julin lopetti maajoukkueuransa.[38] Myös Käldin sopimus päättyi kisoihin, mutta hän jatkoi päävalmentajana vuoden loppuun asti, sillä heti EM-kisojen jälkeen alkoivat karsinnat seuraaviin MM-kisoihin.[39] Joulukuussa Käldin korvaajaksi palkattiin ruotsalainen Andrée Jeglertz, mutta sitä ennen Suomi aloitti karsinnat Käldin johdolla erinomaisesti voittamalla neljä ensimmäistä peliään.[40][41] Jeglertzin alaisuudessa Suomi ylsi vierastasapeliin Italiaa vastaan ja voitti kotona Portugalin 4–1.[42][43] Ratkaisevassa kotiottelussa tappiotonta Italiaa vastaan Suomi kuitenkin hävisi 1–3 ja menetti mahdollisuutensa lohkovoittoon, joka olisi oikeuttanut jatkokarsintaan.[44]
EM-kisojen karsinnat 2013
EM-karsinnat alkoivat syksyllä 2011 6–0-voitolla Virosta, jota seurasi 2–2-tasapeli Valko-Venäjää vastaan. Maajoukkueessa jatkui edellisten MM-karsintojen trendi maajoukkueen rungon nuoretessa, kun maajoukkueen kapteeni Tiina Salmén ilmoitti peliuransa loppumisesta Valko-Venäjä-ottelun jälkeen.[45]. Myös Laura Österberg Kalmari ilmoitti julkisuuteen keväällä 2012 peliuransa päättyneen.[46]
Keväällä 2012 Suomi voitti Slovakian kahdesti. Ensin vieraissa 0–1 ja sen jälkeen kotona 2–0. [47] Jälkimmäisessä Slovakia-ottelussa maajoukkueen tärkeimmäksi maalintekijäksi noussut Linda Sällström loukkasi polvensa ja hän oli polvivamman vuoksi pitkään sivussa maajoukkueen toiminnasta.[48] Kesällä 2012 Suomi voitti ensin vieraissa Ukrainan maalein 1–2 [49] ja sen jälkeen Valko-Venäjän kotona 4–0. [50]
Paikka vuoden 2013 EM-lopputurnaukseen sinetöityi syyskuussa pelatussa toiseksi viimeisessä ottelussa Tallinnassa Viroa vastaan, jonka Suomi voitti 0–5 ja varmisti näin lohkovoiton itselleen. [51] Suomi kärsi karsintojen ainoan tappionsa neljä päivää Viro-voiton jälkeen merkityksettömässä päätösottelussa Ukrainaa vastaan maalein 1–2. [52]
EM-kisat Ruotsissa 2013
Suomi aloitti valmistautumisensa vuoden 2013 Ruotsin EM-kisoihin heti vuoden alussa. Hyökkääjä Linda Sällström palasi maajoukkueen vahvuuteen tammikuussa pelaten puolikkaan harjoitusottelun, mutta loukkasi leikatun polvensa jo maaliskuun alussa Cyprus Cupin ensimmäisissä harjoituksissa ja näin ollen maajoukkue koki kovan kolauksen Sällströmin jouduttua jättämään EM-kisat väliin.[53][54] Lisää huonoja uutisia Suomi sai kesäkuun alussa, kun myös maajoukkueen kapteeni Maija Saari loukkasi polvensa ja hänkin joutui jäämään sivuun EM-lopputurnauksesta.[55]
Suomi joutui kovatasoiseen A-lohkoon, jossa pelasivat Ruotsi, Italia, Tanska ja Suomi.[56] Suomi pelasi kaksi tasapeliä ja jäi lohkonsa viimeiseksi.[57]
EM-kisojen karsinnat 2017
Suomi on kesäkuuhun 2016 mennessä voittanut karsinnoissa Montenegron ensin 17. syyskuuta 2015 Turussa 2–0 (1–0) ja vieraissa 12. huhtikuuta 2016 Petrovacissa 7–1 (3–1), voittanut Irlannin 21. syyskuuta 2015 vieraissa Dublinissa 2–0 (1–0) ja 3. kesäkuuta 2016 Valkeakoskella 4–1 (2–0), hävinnyt 27. lokakuuta 2015 Espanjalle Helsingissä 1–2 (1–2) ja pelannut 7. kesäkuuta 2016 Helsingissä tasan 0–0 Portugalin kanssa. Joukkueella on 13 pistettä ollen lohkossaan toisena Espanjan jälkeen. Lohkovoittaja ja kuusi parasta kakkosta menevät suoraan kisoihin. Loput kaksi lohkokakkosta pelaavat jatkokarsinnan pääsystä kisoihin. Jäljellä ovat vielä ottelut Portugalia vastaan vieraissa 16. syyskuuta 2016 ja vieraissa 20. syyskuuta 2016 Espanjaa vastaan. Suomella katsottiin olevan hyvät mahdollisuudet selvitä kisoihin, mutta näin ei käynyt.[58]
EM-kisojen karsinnat 2021
Suomi sijoitettiin karsintalohkoon E yhdessä Albanian, Kyproksen, Portugalin ja Skotlannin kanssa.[59] Karsintapelit osuivat suurelta osin koronaviruspandemian aikaan. Vuoden 2020 lopussa Suomi johti lohkoa kaksi kierrosta ennen loppua ja oli varmistanut vähintään jatkokarsintapaikan. Helmikuussa 2021 Suomi pelasi Portugalia vastaan ja voitti ottelun Linda Sällströmin maalilla 1–0 ja varmisti näin paikkansa EM-kilpailujen lopputurnaukseen. Alun perin kesälle 2021 suunniteltu lopputurnaus oli jo aiemmin siirretty koronaviruspandemian vuoksi pelattavaksi heinäkuussa 2022 Englannissa.[60]
EM-kisat Englannissa 2022
Vuoden 2022 EM-kisoissa Suomi arvottiin B-lohkoon yhdessä Espanjan, Tanskan ja Saksan kanssa.[61] Avausottelussa Espanjaa vastaan 8. heinäkuuta Suomi sai unelma-alun Linda Sällströmin siirtäessä Suomen johtoon jo avausminuutilla. Suomi hävisi kuitenkin lopulta maalein 4–1.[62] Toisessa ottelussa Tanska oli Pernille Harderin 72. minuutin osuman myötä vahvempi maalein 1–0.[63] Lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Saksa kaatoi Suomen maalein 3–0 ja jätti Suomen näin lohkojumboksi pisteittä.[64]
MM-kisojen karsinnat 2023
Karsinnat MM-kisoihin 2023 alkoivat syksyllä 2021 ja päättyivät syksyllä 2022. Suomi sijoitettiin A-karsintalohkoon yhdessä Ruotsin, Irlannin, Slovakian ja Georgian kanssa.[65] Suomi keräsi lopulta kahdeksasta pelistään yhteensä kymmenen pistettä, sijoittuen lohkossa kolmanneksi Ruotsin ja Irlannin jälkeen, eikä näin onnistunut etenemään MM-kisoihin.[66]
Kansojen liiga 2023–2024
Suomi sijoitettiin uudessa Kansojen liigassa syksyllä 2023 B-liigan lohkoon 2 yhdessä Kroatian, Romanian ja Slovakian kanssa. Suomi pelasi avausottelunsa syyskuussa 2023 Turussa Slovakiaa vastaan ja voitti ottelun 4–0.[67] Suomi voitti lopulta lohkonsa viidellä voitolla ja yhdellä tasapelillä.[68] Näin Suomi nousi A-liigaan, samalla varmistaen myös vähintään jatkokarsintapaikan EM-kisoihin 2025.[69]
Pelipaikkakunnat
 | Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: 10 vuotta vanhaa tietoa. |
| Kaupunki | Ottelut |
|---|---|
| Helsinki | 17 |
| Vantaa | 11 |
| Espoo | 6 |
| Pietarsaari | 6 |
| Tampere | 5 |
| Turku | 5 |
Naisten maajoukkueella ei ole vakituista kotikenttää. Maaotteluita on sen sijaan pelattu eri kentillä ympäri Suomea. Ensimmäiset kotiottelut pelattiin Maarianhaminassa ja sen jälkeen pelejä on pelattu yhteensä 26 eri paikkakunnalla. Eniten maaotteluita on pelattu pääkaupunkiseudulla eli Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella eniten maaotteluita on ollut Pietarsaaressa, Turussa ja Tampereella.[70]
Maajoukkueen otteluista suuri osa on pelattu Suomen ulkopuolella (vuoden 2009 loppuun mennessä noin 70 prosenttia). 1970-luvulla maaotteluita pelattiin pääasiassa PM-turnauksessa, jonka emännyys kiersi Pohjoismaiden välillä ja näin ollen Suomessa pelattiin vain kolmen tai neljän vuoden välein.[12] 1990-luvulta lähtien taas merkittävä osa Suomen arvokisakarsintojen ulkopuolisista peleistä on tullut vuosittaisesta Algarve Cupista Portugalissa. Eniten vierasotteluita on pelattu Algarve Cupin pelipaikkakunnilla Lagosissa (13), Olhãossa (8) ja Portimãossa (7).[70] Talvesta 2012 lähtien Suomi on vuosittain osallistunut Algarve Cupin sijaan Kyproksella pidettävään Cyprus Cupiin. Vuonna 2022 Suomi osallistui ensimmäistä kertaa Ranskassa pelattavaan Tournoi de Franceen.[71]
Maajoukkueen suosio
Maajoukkueen alkuaikoina 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa kotiotteluiden yleisömäärät vaihtelivat tuhannen katsojan molemmin puolin. Maajoukkueen ensimmäisessä ottelussa katsojia oli 1 540, jonka yli päästiin vasta yli 10 vuotta myöhemmin. Elokuussa 1985 Porissa pelatussa Suomen ja Belgian välisessä ottelussa oli katsojia 2 352. 1980-luvun keskivaiheilla maaotteluissa kävi normaalisti 1 000 – 2 000 katsojaa. 1990-luvulla maajoukkueen yleisömäärät lähes romahtivat. Vain harvoin päästiin yli 1 000 katsojan kunnes Suomen hyvä menestys MM-karsinnoissa veti jatkokarsintaotteluun Olympiastadionille 3 326 katsojaa lokakuussa 1998. 2000-luvulla yleisömäärä naisten maajoukkueen otteluissa on tasaisesti kasvanut ja 2005 EM-kisojen jälkeen katsojakeskiarvo on noussut yli kolmen tuhannen.[12] Maajoukkueen yleisöennätys kotikentällä oli ennen vuoden 2009 EM-kisoja 5 892 katsojaa Olympiastadionilla 30. lokakuuta 2005 pelatusta MM-karsintaottelusta Espanjaa vastaan.[75] Ennätys rikkoutui odotetusti kisojen avausottelussa Tanskaa vastaan, kun ottelua seurasi 16 324 katsojaa.[76] Kotikisoissa Suomen otteluissa oli yleisöä keskimäärin 12 355.[77][78][79][80]
Mediassa naisjalkapallon ja naisten maajoukkueen näkyvyys on ollut alun uutuudenviehätyksen jälkeen suhteellisen vähäistä.[81] Vuonna 2002 naisten maajoukkueen otteluita alettiin näyttää säännöllisesti televisiossa, kun Palloliitto solmi televisiointisopimuksen YLEn kanssa.[82] Vasta 2005 EM-kisat todella herättivät kiinnostusta. Televisiossa maajoukkueen näkyvyys kasvoi vuonna 2005 15-kertaiseksi ja lehdistössä 20-kertaiseksi verrattuna vuoteen 2003.[83] Televisiossa EM-kisojen välierää katsoi 405 000 katsojaa ja ottelu oli kanavallaan viikon kahdeksanneksi katsotuin lähetys.[84] Suomen järjestämissä 2009 EM-kilpailuissa maajoukkueen otteluita seurasi televisiosta keskimäärin yli 300 000 katsojaa.[85]
Tunnukset
Naisten jalkapallomaajoukkueen, kuten muidenkin Suomen jalkapallomaajoukkueiden, tunnusvärit ovat valkoinen ja sininen. Maajoukkueen ensisijainen peliasu vuonna 2022 koostuu valkoisesta pelipaidasta, jonka etupuolella on sininen risti, sekä valkoisista pelihousuista ja -sukista. Toissijainen peliasu on puolestaan sininen pelipaita luontoisilla yksityiskohdilla sekä siniset pelihousut ja -sukat.
Suomen jalkapallomaajoukkueiden yhteisesti käyttämä nykyinen tunnus lanseerattiin vuoden 2009 alussa, jolloin sen ottivat ensimmäisenä käyttöön naisten maajoukkue ja alle 21-vuotiaiden maajoukkue. Tunnus on kolmikantaisessa kilvessä oleva Suomen lippu, jonka päällä lukee ”Suomi”.[86]
Nykyinen joukkue
Seuraavat pelaajat on nimetty Suomen joukkueeseen Murciassa pelattaviin A-maaotteluun Filippiinejä vastaan sekä Pinatar Cupiin helmikuussa 2024.[87]
Ottelu- ja maalimäärät päivitetty 27. helmikuuta 2024 Skotlantia vastaan pelatun Pinatar Cupin loppuottelun jälkeen.[88]
Viimeaikaiset pelaajat
Seuraavat pelaajat on myös valittu Suomen joukkueeseen viimeisten 12 kuukauden aikana.
| Pel. | Nimi | Syntymäaika (ikä) | Ottelut | Maalit | Seura | Viimeisin maajoukkuekutsu |
|---|---|---|---|---|---|---|
| M | Anna Tamminen | 30. lokakuuta 1994 | 12 | 0 |  Hammarby IF | v.  Slovakia 5. joulukuuta 2023 |
| P | Helmi Vapola | 28. kesäkuuta 2002 | 0 | 0 |  HPS | v. Slovakia 5. joulukuuta 2023 |
| P | Tuuli Viinikka | 27. lokakuuta 2004 | 0 | 0 | KuPS | v. Slovakia 5. joulukuuta 2023 |
| P | Nea Lehtola | 24. lokakuuta 1998 | 2 | 0 |  Brøndby IF | v.  Romania 26. syyskuuta 2023 |
| P | Nanne Ruuskanen | 19. marraskuuta 2001 | 2 | 0 |  SK Brann | v. Slovakia 10. huhtikuuta 2023 |
| KK | Aada Nurmi | 12. maaliskuuta 2003 | 1 | 0 | KuPS | v. Slovakia 5. joulukuuta 2023 |
| KK | Emmi Alanen | 11. lokakuuta 1991 | 106 | 21 | Kristianstads DFF | v.  Kroatia 31. lokakuuta 2023 |
| KK | Adelina Engman | 11. lokakuuta 1994 | 90 | 12 | Hammarby IF | v.  Skotlanti 18. heinäkuuta 2023 |
Päävalmentajat
- Juhani Nirkkonen oli naisten maajoukkueen ensimmäinen päävalmentaja. Hän toimi tehtävässään viisi vuotta, joiden aikana Suomi pelasi harvakseltaan. Ensimmäisenä vuotena hänellä oli apunaan HIFK:n valmentaja Roland Wiik. Nirkkonen erosi tehtävästään 1977.[9]
- Simo Syrjävaara toimi vuoden 1978 väliaikaisena päävalmentajana. Hän siirtyi tehtävään miesten A-maajoukkueen valmentajan paikalta. Käytännössä Syrjävaaran pesti kattoi Pohjoismaiden-mestaruusturnauksen kolme ottelua.[9]
- Kaj Österberg, entinen maajoukkuepelaaja,[89] aloitti päävalmentajana 1979. Hänen johdollaan Suomi osallistui ensimmäistä kertaa arvokisojen karsintoihin, mutta ilman suurempaa menestystä. Suomi jäi yleensä lohkon viimeiseksi, mutta parhaimmillaan se oli vain pisteen päässä jatkoon 1989 EM-kisoihin päässeestä Norjasta. Österberg luopui tehtävästään karsintojen jälkeen ja hän on naisten maajoukkueen pitkäaikaisin päävalmentaja.[14]
- Jyrki Nieminen korvasi Österbergin syksyllä 1989. Hänen apunaan toimi Jutta Rautiainen. Nieminen oli päävalmentajana kaksissa EM-karsinnoissa, joissa Suomi saavutti vain yhden voiton. Huonon menestyksen takia Nieminen päätti ettei jatka tehtävässään enää sopimuksensa päättyessä syksyllä 1992.[14][90]
- Nils Suomalainen valittiin Niemisen tilalle keväällä 1993. Hän oli aiemmin valmentanut muun muassa PP-Futiksen ja Helsinki Unitedin naisten mestaruuteen.[91] Suomalaisen apuvalmentajana toimi entinen maajoukkuepelaaja Ulla Kaasinen. Suomalaisen johdolla Suomi onnistui hyvin 1995 EM-kisojen karsinnoissa jääden lohkossaa toiseksi. Seuraavat karsinnat jäivät häneltä kesken, sillä hän erosi siviilityönsä kiireiden takia keväällä 1996.[17][92]
- Reima Kokko oli yllättävä valinta Suomalaisen tilalle. Hän ei ollut aiemmin edes nähnyt yhtään naisten ottelua.[93] Kokko onnistui kuitenkin johdattamaan 1996–2000 kestäneen kautensa aikana Suomen kerran MM- ja EM-jatkokarsintaotteluun. Kummallakin kerralla Suomi hävisi ja jälkimmäisen tappion jälkeen Kokko päätti erota.[17][94]
- Michael Käld aloitti päävalmentajana vuoden 2001 alussa. Siviiliammatiltaan opettajana toiminut Käld oli aluksi edeltäjiensä tapaan sivutoiminen. Hän johdatti Suomen ensimmäistä kertaa arvokisoihin, kun maajoukkue selvitti tiensä 2005 EM-kisoihin. Kisoissa Suomi pääsi välieriin. Käldistä tuli 2009 maajoukkueen ensimmäinen täysipäiväinen päävalmentaja osana EM-kotikisoihin valmistautumista.[95] Kotikisojen jälkeen Käld valmensi maajoukkuetta vielä vuoden 2009 loppuun asti.[39]
- Andrée Jeglertzistä tuli naisten maajoukkueen ensimmäinen ulkomainen päävalmentaja, kun hän aloitti 2010 alussa. Aiemmin hän oli toiminut muun muassa Djurgårdens IF:n ja Umeå IK:n päävalmentajana. Jeglertzin toimenkuva oli päätoiminen.[41] Hänen pestinsä päättyi vuoden 2017 EM-kisojen karsintoihin, joista Suomi ei selviytynyt kisoihin.[96]
- Anna Signeul aloitti päävalmentajana syksyllä 2017.[97] Hänet erotettiin heinäkuussa 2022[1].
- Marko Saloranta hoiti päävalmentajan tehtäviä väliaikaisesti 2016–2017 kunnes Anna Signeul vapautui Skotlannin naisten maajoukkueen peräsimestä kesän 2017 EM-turnauksen jälkeen.[97] Signeulin erottamisen jälkeen 2022 Saloranta toimi alkuun väliaikaisena valmentajana ja myöhemmin päätoimisena.[98]
Tilastot
| Valmentaja | Vuodet | O | V | T | H | % | Saavutukset |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Juhani Nirkkonen | 1973–1977 | 12 | 1 | 1 | 10 | 8,33 | |
| Simo Syrjävaara | 1978 | 3 | 1 | 1 | 1 | 33,33 | |
| Kaj Österberg | 1979–1989 | 44 | 13 | 12 | 19 | 29,55 | |
| Jyrki Nieminen | 1989–1992 | 24 | 3 | 4 | 17 | 12,50 | |
| Nils Suomalainen | 1993–1996 | 24 | 4 | 5 | 15 | 16,67 | |
| Reima Kokko | 1996–2000 | 46 | 11 | 3 | 32 | 23,91 | |
| Michael Käld | 2001–2009 | 107 | 35 | 22 | 50 | 32,71 | EM 2005: välierät EM 2009: puolivälierät |
| Andrée Jeglertz | 2010–2016 | 45 | 17 | 8 | 20 | 37,78 | EM 2013: alkulohko |
| Anna Signeul | 2017–2022 | EM 2022: alkulohko | |||||
| Marko Saloranta | 2022– | ||||||
| Yhteensä | 305 | 85 | 56 | 164 | 27,87 | ||
Turnaushistoria
Selite: O – Ottelut, V – Voitot, T – Tasapelit, H – Häviöt
Maailmanmestaruuskilpailut
| Vuosi[100] | Kierros | Lopputurnaus | Karsinnat | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| O | V | T | H | O | V | T | H | ||
 1991 | Ei selviytynyt karsinnoista | – | – | – | – | 6 | 1 | 2 | 3 |
| 1995 | Ei selviytynyt karsinnoista | – | – | – | – | 6 | 2 | 3 | 1 |
 1999 | Ei selviytynyt karsinnoista | – | – | – | – | 8 | 3 | 1 | 4 |
| 2003 | Ei selviytynyt karsinnoista | – | – | – | – | 6 | 1 | 0 | 5 |
| 2007 | Ei selviytynyt karsinnoista | – | – | – | – | 8 | 5 | 1 | 2 |
 2011 | Ei selviytynyt karsinnoista | – | – | – | – | 8 | 6 | 1 | 1 |
 2015 | Ei selviytynyt karsinnoista | – | – | – | – | 10 | 7 | 0 | 3 |
 2019 | Ei selviytynyt karsinnoista | – | – | – | – | 8 | 3 | 1 | 4 |
  2023 | Ei selviytynyt karsinnoista | – | – | – | – | 8 | 3 | 1 | 4 |
| Yhteensä | 0 / 9 | – | – | – | – | 68 | 31 | 10 | 27 |
- * Euroopan-mestaruuskilpailujen karsinnat toimivat samalla 1991 ja 1995 MM-kisojen karsintoina.
Euroopan-mestaruuskilpailut
| Vuosi[101] | Kierros | Lopputurnaus | Karsinnat | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| O | V | T | H | O | V | T | H | ||
| 1984 | Ei selviytynyt kisoihin | – | – | – | – | 6 | 2 | 0 | 4 |
| 1987 | Ei selviytynyt kisoihin | – | – | – | – | 6 | 1 | 2 | 3 |
| 1989 | Ei selviytynyt kisoihin | – | – | – | – | 6 | 1 | 2 | 3 |
| 1991 | Ei selviytynyt kisoihin | – | – | – | – | 6 | 1 | 2 | 3 |
 1993 | Ei selviytynyt kisoihin | – | – | – | – | 4 | 0 | 2 | 2 |
| 1995 | Ei selviytynyt kisoihin | – | – | – | – | 6 | 2 | 3 | 1 |
| 1997 | Ei selviytynyt kisoihin | – | – | – | – | 8 | 1 | 1 | 6 |
| 2001 | Ei selviytynyt kisoihin | – | – | – | – | 8 | 2 | 0 | 6 |
 2005 | Välierät | 4 | 1 | 1 | 2 | 10 | 5 | 4 | 1 |
| 2009 | Puolivälierät | 4 | 2 | 0 | 2 | – | – | – | – |
| 2013 | Lohkovaihe | 3 | 0 | 2 | 1 | 8 | 6 | 1 | 1 |
 2017 | Ei selviytynyt kisoihin | – | – | – | – | 8 | 4 | 1 | 3 |
| 2022 | Lohkovaihe | 3 | 0 | 0 | 3 | 8 | 7 | 1 | 0 |
| Yhteensä | 4 / 13 | 14 | 3 | 3 | 8 | 84 | 32 | 19 | 33 |
Pohjoismaiden-mestaruuskilpailut
| Vuosi[102] | Sijoitus | O | V | T | H |
|---|---|---|---|---|---|
| 1974 | 3 / 3 | 2 | 0 | 0 | 2 |
| 1975 | 3 / 3 | 2 | 0 | 0 | 2 |
| 1976 | 3 / 3 | 2 | 0 | 0 | 2 |
| 1977 | 3 / 3 | 2 | 0 | 0 | 2 |
| 1978 | 3 / 4 | 3 | 1 | 1 | 1 |
| 1979 | 3 / 4 | 3 | 1 | 1 | 1 |
| 1980 | 4 / 4 | 3 | 0 | 2 | 1 |
| 1981 | 2 / 4 | 3 | 1 | 1 | 1 |
| 1982 | 4 / 4 | 3 | 0 | 1 | 2 |
| Yhteensä | 23 | 3 | 6 | 14 | |
Algarve Cup
| Vuosi[103] | Sijoitus | O | V | T* | H |
|---|---|---|---|---|---|
| 1994 | 6 / 6 | 3 | 0 | 0 | 3 |
| 1995 | 5 / 8 | 4 | 1 | 1 | 2 |
| 1996 | 8 / 8 | 4 | 0 | 0 | 4 |
| 1997 | 6 / 8 | 4 | 1 | 0 | 3 |
| 1998 | 8 / 8 | 4 | 0 | 1 | 3 |
| 1999 | 8 / 8 | 4 | 0 | 1 | 3 |
| 2000 | 7 / 8 | 4 | 1 | 0 | 3 |
| 2001 | 7 / 8 | 4 | 1 | 0 | 3 |
| 2002 | 7 / 12 | 4 | 1 | 0 | 3 |
| 2003 | 6 / 12 | 4 | 0 | 2 | 2 |
| 2004 | 9 / 12 | 4 | 1 | 0 | 3 |
| 2005 | 10 / 12 | 4 | 0 | 1 | 3 |
| 2006 | 7 / 11 | 4 | 1 | 1 | 2 |
| 2007 | 6 / 12 | 4 | 1 | 0 | 3 |
| 2008 | 8 / 12 | 4 | 0 | 0 | 4 |
| 2009 | 7 / 12 | 4 | 0 | 1 | 3 |
| 2010[104] | 8 / 12 | 4 | 0 | 1 | 3 |
| 2011[105] | 10 / 12 | 4 | 0 | 0 | 4 |
| Yhteensä | 71 | 8 | 9 | 54 | |
- * Tasapeleissä mukana sijoitusottelut, jotka ratkesivat rangaistuspotkukisassa
Cyprus Cup
| Vuosi | Sijoitus | O | V | T* | H |
|---|---|---|---|---|---|
| 2012[106] | 6 / 12 | 4 | 1 | 1 | 2 |
| 2013[107] | 7 / 12 | 4 | 1 | 1 | 2 |
| 2014[108] | 12 / 12 | 4 | 0 | 1 | 3 |
| 2015[109] | 9 / 12 | 4 | 1 | 1 | 2 |
| 2016[110] | 8 / 8 | 4 | 0 | 1 | 3 |
| 2018[111] | 11 / 12 | 4 | 1 | 1 | 2 |
| 2019[112] | 9 / 12 | 4 | 1 | 1 | 2 |
| 2020[113] | 2 / 5 | 3 | 1 | 1 | 1 |
| Yhteensä | 31 | 6 | 8 | 17 | |
- * Tasapeleissä mukana sijoitusottelut, jotka ratkesivat rangaistuspotkukisassa
- * Vuonna 2020 pelattiin vain viidellä joukkueella alkusarja, jossa jokainen joukkue pelasi vain 2 tai 3 ottelua
Pelaajaennätykset
Anna Westerlund on eniten maaotteluita pelannut pelaaja naisten maajoukkueessa. Hänellä on tilillään 147 maaottelua. Westerlund ohitti tilastossa Laura Österberg Kalmarin maaottelussa Itävaltaa vastaan huhtikuussa 2021.[114] Ensimmäisenä suomalaisena naisena sataan maaotteluun ylsi Anne Mäkinen maaliskuussa 2006.[115] Eniten maaleja on tehnyt Linda Sällström, joka ohitti tilastoissa Laura Österberg Kalmarin EM-karsintaottelussa Albaniaa vastaan lokakuussa 2019.
Eniten otteluita
| Eniten maaleja
|
- Aktiiviset pelaajat lihavoitu. Tilastot päivitetty 29. helmikuuta 2024 Palloliiton sivuilta löytyvien tietojen perusteella.
Katso myös
Lähteet
- Yrjö Lautela & Göran Wallén: Rakas jalkapallo. Hämeenlinna: Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- Hanna Vehviläinen & Hannu Itkonen: Mimmiliigasta maailmalle – tutkimus suomalaisen naisjalkapalloilun muutoksesta. Eura: Ilias, 2009. ISBN 978-952-5679-43-4.
- Alaja, Erkki: Monsieur Magic – Aulis Rytkönen. Helsinki: Teos, 2009. ISBN 978-951-851-185-7.
Viitteet
Aiheesta muualla
- Naisten jalkapallomaajoukkue Suomen Palloliiton sivuilla
- Kansainvälisen naisjalkapalloilun historiasivusto
- Vehviläinen, Hanna: Alussa oli Mimmiliiga – Naisten jalkapalloilun muutos Suomessa vuosina 1971–2006 (pro gradu) 2008. Jyväskylän yliopisto.