Uskonnottomuus Suomessa
 | Tämän artikkelin tai sen osan määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin määritelmää. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Uskonnottomuus Suomessa: Vuonna 2023 Suomessa uskontokuntiin kuulumattomia oli 33,6 prosenttia väestöstä eli noin 1 883 000 henkilöä.[1] Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestönä on Suomessa toiminut Vapaa-ajattelijain liitto ja muita järjestöjä.[2] Vuonna 2018 tehdyssä kansainvälisessä ISSP-kyselyssä Suomen väestöstä 40 prosenttia vastasi ettei usko jumalaan, 34 prosenttia vastasi uskovansa jumalaan ja 26 prosenttia ei osannut sanoa.[3]
Historia
Suomessa valistusaate vaikutti lähinnä sivistyneistön keskuudessa. 1800-luvun lopulla Suomeen tuli darvinismi.[4] Suomessa 1800-luvun lopulla uskonnotonta materialismia filosofiassa edusti yksinään Wilhelm Bolin, Spinozan ajattelusta väitellyt Ludwig Feuerbachin ystävä, joka toimi Helsingin yliopiston kirjastonhoitajana. Bolin kuului Suomessa tuhkauslaitostoiminnan alkuunpanijoihin.[5] Naturalistinen kehitysoppi innoitti Suomessa jo 1880-luvulta lähtien muun muassa Hjalmar Neiglickia ja Edvard Westermarckia[5][6].
| Vuosi | % | Henkilöä |
|---|---|---|
| 1950 | 2,8 % | 112 000 |
| 1980 | 7,8 % | 376 000 |
| 1990 | 10,2 % | 511 000 |
| 2000 | 12,7 % | 660 000 |
| 2005 | 14,5 % | 762 000 |
| 2006 | 15,1 % | 798 000 |
| 2007 | 15,9 % | 841 000 |
| 2008 | 16,9 % | 899 000 |
| 2009 | 17,7 % | 945 000 |
| 2010 | 19,2 % | 1 032 000 |
| 2011 | 20,1 % | 1 088 000 |
| 2012 | 21,0 % | 1 140 000 |
| 2013 | 22,1 % | 1 204 000 |
| 2014 | 23,5 % | 1 286 000 |
| 2015 | 24,3 % | 1 336 000 |
| 2016 | 25,3 % | 1 395 000 |
| 2017 | 26,3 % | 1 451 000 |
| 2018 | 27,4 % | 1 511 000 |
| 2019 | 28,5 % | 1 574 000 |
| 2020 | 29,4 % | 1 628 000 |
| 2021 | 30,6 % | 1 697 000 |
| 2022 | 32,0 % | 1 782 000 |
| 2023 | 33,6 % | 1 883 000 |
Vuonna 1887 Viktor Heikel yritti 50 muun kansalaisen kanssa perustaa Suomen Uskonnonvapaus- ja Suvaitsevaisuusyhdistyksen. Senaatti lähetti yhdistyksen säännöt luterilaisen kirkon tuomiokapitulin vahvistettavaksi, joka torjui hankkeen.[8] Vuonna 1889 Eero Erkon toimittama lehti Keski-Suomi julkaisi artikkelisarjan kehitysopista. Sen johdosta syntyi kiivas keskustelu, johon osallistuivat muun muassa Juhani Aho ja Minna Canth. Samana vuonna alkoivat Minna Canth ja A. B. Mäkelä julkaista Kuopiossa Vapaita Aatteita -lehteä, joka esitteli muun muassa kehitysoppia. Lehti oli lopetettava, koska ennakkosensuuri poisti suuren osan lehden kirjoituksista.[4]
1900-luvun vaihteessa työväenliikkeen johdossa oli useita uskontokriitikoita.[4] Työväenliike omaksui Suomessa marxilaisen ateismin ohjelman haasteena valtionkirkolle. Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1903 Forssan ohjelmassa todettiin:[5]
»Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.»
([9])
Vuosina 1902–1905 ilmestyneeseen Euterpe-lehteen kirjoittivat muun muassa Rolf Lagerborg, Gunnar Castrén ja Georg Schauman. Vuosina 1909–1917 S. E. Kristiansson julkaisi Vapaa Ajatus -lehteä. A. B. Sarlin kirjoitti uskontokriittisen kirjasarjan salanimellä Asa Jalas.[4][10]
Vuonna 1905 aloitti toimintansa Prometheus-seura (Ylioppilasyhdistys Prometheus), jonka tavoitteena oli ajatuksenvapauden toteuttaminen. Yhdistyksen toimintaan (1905–14) osallistuivat muun muassa Edvard Westermarck, Rafael Karsten, Rolf Lagerborg, Knut Tallqvist, Wilhelm Bolin, Yrjö Hirn, Georg Schauman, Hjalmar Magnus Eklund, Harry Federley, Alma Söderhjelm, Gunnar Castrén, K. H. Wiik, Viktor Heikel ja Ernst Lampén. Yhdistys vaati tunnustuksellisen uskonnonopetuksen poistamista kouluista ja siviiliavioliiton hyväksymistä. Westermarck oli myös Englannin vapaa-ajattelijajärjestön jäsen.[4] 1910-luvun puolivälin kireä yhteiskunnallinen tilanne vaikutti seuran toiminnan heikkenemiseen.[11][12] Siviilivihkiminen tehtiin Suomessa lailliseksi vuonna 1917 annetulla erillislailla.[13]
Vapaa-ajattelijat odottivat paljon vuonna 1922 säädetyltä itsenäisen Suomen tasavallan uskonnonvapauslailta. Laki tuli voimaan vuoden 1923 alusta ja salli kansalaisten olla kuulumatta uskonnollisiin yhdyskuntiin. Vasta tämä laki antoi myös ateisteille täydet kansalaisoikeudet.[5] Ihmisiä alkoi erota kirkosta.[11] Vaatimus valtion ja kirkon erottamisesta ei toteutunut, minkä Jussi Pikkusaari on väitöskirjassaan[14] tulkinnut tappioksi sosiaalidemokraattien katsomuspolitiikalle[5].
Siviilirekisteriläiset järjestäytyvät
Uskonnonvapauslakiin pettyneinä vapaa-ajattelijat alkoivat 1920-luvun lopulla perustaa siviilirekisteriläisyhdistyksiä. Yhdistykset muun muassa perustivat omia hautausmaita. 1930-luvun alussa siviilirekisteriläisten järjestäytyminen vaikeutui, mutta vuosikymmenen lopulla järjestäytyminen saattoi jatkua. Vuonna 1937 perustettiin valtakunnalliseksi yhteiselimeksi Suomen siviilirekisteriyhdistysten keskusliitto.[4][15] Kansainvälistä, 65 vuoden ikäistä alan liittoa seuraten järjestö otti vuonna 1945 nimen Vapaa-ajattelijain liitto[11]. Liiton äänenkannattaja alkoi ilmestyä 1937 nimellä Ajatuksen vapaus, nykyisin se on Vapaa ajattelija.[4]
Talvisodan lähestyessä hallitusta vaadittiin lakkauttamaan epäilyttäviksi katsottuja järjestöjä. Keskeisen Tampereen yhdistyksen lakkauttaminen lähes lopetti siviilirekisteriläisliikkeen toiminnan jo hieman ennen talvisotaa. Kunnolla toiminta jatkui vasta jatkosodan jälkeen 1945. Tällöin liiton kotipaikaksi tuli Helsinki.[2] Toisen maailmansodan jälkeen Suomen vapaa-ajattelijain järjestäytyminen jatkui vilkkaana, ja myös kirkosta eroaminen yleistyi.[4]
Vapaa-ajattelijain liitto
- Pääartikkeli: Vapaa-ajattelijain liitto
Vapaa-ajattelijain liiton tavoitteena on kirkon ja valtion ero sekä tieteellisen todellisuuskäsityksen edistäminen.[16] Liiton jäsenyhdistyksiin kuuluu noin 1 500 jäsentä[17]. Sääntöjensä mukaan liitto on uskonnottomien ja uskontokuntiin kuulumattomien henkilöiden muodostamien yhdistysten keskusjärjestö. Sen tavoitteena on ajaa uskonnottomien etuja, oikeuksia ja oikeusturvaa sekä edistää tieteeseen perustuvan uskonnottoman todellisuuskäsityksen leviämistä, uskontokritiikkiä ja ajatuksenvapautta.[16] Liiton on tarkoituksena toimia uskonnottomien yhteiskunnallisen ja oikeudellisen aseman parantamiseksi tekemällä aloitteita julkiselle vallalle ja toimimalla uskonnottomien puolestapuhujana julkisessa keskustelussa. Tavoitteina on myös antaa tietoa uskonnottomien ihmisten oikeuksista ja velvollisuuksista ja valistaa ihmisiä uskonnottomaan tapakulttuuriin liittyvissä tavoissa kuten nimenantojuhlassa, aikuistumiskoulutuksessa ja -juhlassa, avioliiton solmimisessa ja hautajaisten järjestämisestä.[18]
Vapaa-ajattelijoiden mielestä julkisen vallan tulee olla uskontoihin nähden puolueeton. Tavoitteena on lainsäädännöllisin muutoksin valtiokirkkojärjestelmän purkaminen ja uskonnonopetuksen poistaminen kouluista, päivähoidosta sekä valtion yliopistoista. Kaksi valtiokirkkoa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko, tulee muuttaa tavallisiksi yhdistyksiksi, jotka perivät jäsenmaksunsa kuten muutkin yhdistykset eivätkä kirkollisveron kautta. Kirkoilla ei tule olla julkisoikeudellista asemaa eikä mitään erioikeuksia.[16][19]
Johtavia ateistisia vapaa-ajattelijoita ovat olleet V. T. Aaltonen, Väinö Voipio, Erkki Hartikainen ja Kari Saari.[20] 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa liiton pääsihteeri Erkki Hartikaisen tavoitteena oli saada Suomen kouluihin oma oppiaine uskonnottomille. Hartikainen teki vuonna 1978 kantelun Yhdistyneitten Kansakuntien ihmisoikeuskomitealle uskontojen historian ja siveysopin peruskoulun opetussuunnitelmasta Suomessa.[21] Kantelu ratkesi 1981 ja Suomeen saatiin elämänkatsomustieto kouluihin oppiaineeksi.[22] Vuodesta 1985 Hartikainen on johtanut Suomen ateistiyhdistystä, joka perustettiin tämän mukaan varajärjestöksi siltä varalta, että muut järjestöt luopuvat ateistien ihmisoikeuksien puolustamisesta.[23][24]
Julkisuudessa
Uskontokritiikistä ja tieteellisestä todellisuuskäsityksestä käytyyn keskusteluun ovat älymystön edustajista Suomessa osallistuneet ateistisesta näkökulmasta muun muassa Eino Kaila, Ilkka Niiniluoto[25] ja Raimo Tuomela[26][27].
Vapaa-ajattelijain liitto on jakanut entisen puheenjohtajan, tuomari ja kirjailija Väinö Voipion mukaan nimettyä Väinö Voipio -tunnustuspalkintoa vuodesta 1993 lähtien. Palkinnon tarkoitus on antaa julkista tunnustusta henkilölle, joka on tuonut esille puolustanut tieteellistä todellisuuskäsitystä ja edistänyt etiikan ja yhteiskunnan uskontoriippumattomuutta.[28][29] Professori Jorma Palo palkittiin humanistista etiikkaa esille tuovista kirjoituksistaan.[29] Kari Cantell palkittiin vuonna 1997 kirjasta Tiedemiehen mietteitä uskosta[30]. Anneli Aurejärvi-Karjalainen palkittiin 1999 uskonnoista vapaata tapakulttuuria käsittelevästä kirjasta Perheen omat juhlat: Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin (1999). Kari Enqvist ja Esko Valtaoja palkittiin vuosina 2004 ja 2005 tieteellisen ja uskonnottoman todellisuuskäsityksen puolustamisesta ja levittämisestä.[29] Vuoden 2007 palkinnon sai suomentaja, tiedettä kansantajuistavia kirjoja julkaisevan Terra Cognita -kustantamon perustaja Kimmo Pietiläinen.[29]
Lainsäädäntö
Yhteiskunnallisen aseman kehitys
Vuonna 1959 hyväksyttiin ennakkoverolaki. Vuodesta 1960 lähtien kirkollisveroa ei enää pidätetty erikseen vuoden lopun verotuksessa vaan ennakkoon jokaisen palkanmaksun yhteydessä. Tämä teki kirkollisverosta huomaamattomamman ja kirkosta eroaminen väheni hetkessä murto-osaan.[31]
Vuonna 1968 kirkosta eroaminen tuli mahdolliseksi myös väestörekisterissä pelkän seurakuntatoimiston sijaan, siviilivihkiminen tuli mahdolliseksi myös vihkiviranomaisen virkahuoneen ulkopuolella ja siviilirekisteri muuttui väestörekisteriksi.[31]
Vuonna 2003 eduskunta hyväksyi uuden uskonnonvapauslain. Laki mahdollisti eron uskonnollisesta yhteisöstä kirjallisesti, ja ero astuu heti voimaan, kun aikaisemmin laki edellytti henkilökohtaista käyntiä seurakunnassa ja kuukauden harkinta-aikaa. 12 vuotta täyttäneen lapsen asemaa uskontojen suhteen ei voinut enää muuttaa ilman lapsen omaa suostumusta.[32]
Ateismia ja kirkosta eroamista on Suomessa leimannut mies- ja kaupunkivaltaisuus. Miehet eroavat kirkosta naisia useammin ja eroaminen on yleisempää kaupungissa kuin maaseudulla. Uskonnollisuuden arvostamisen on katsottu säilyneen paremmin maaseudulla kuin suurissa kaupungeissa ja tytöt ovat tutkimusten mukaan uskonnollisempia kuin pojat.[33][34]
Varhaiskasvatus
Suomessa lasten päivähoidossa annetaan uskonnollista kasvatusta. Uskontokasvatuksen määrää lain lasten päivähoidosta ja sen toinen pykälä, joka lisättiin lakiin vuonna 1983. Kasvatuksessa on kunnioitettava lapsen huoltajien vakaumusta. Uskontokasvatuksen vaihtoehtona on elämänkatsomustietokasvatus. Perustuslain 11 § turvaamaa oikeutta ajatuksenvapauteen käyttää esiopetusikäisten kohdalla huoltaja, joka valitsee joko uskontokasvatuksen tai elämänkatsomustietokasvatuksen.[35][36][37]
Vapaa-ajattelijain liitto on arvostellut päiväkodeissa tapahtuvaa lasten ääneen rukoiluttamista. Vapaa-ajattelijoiden mukaan rukoiluttaminen loukkaa lapsen perusihmisoikeuksiin kuuluvaa ajatuksenvapautta, jota tulee kunnioittaa.[38]
Koulu
Suomen perustuslain 11 §:n 2 momentin perusteella ketään ei voida velvoittaa osallistumaan vakaumuksensa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Tämän perusteella oppilasta ei voida velvoittaa osallistumaan jumalanpalvelukseen, uskonnolliseen päivänavaukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen.[39]
Nykyinen käytäntö on, että oppilaan huoltaja ilmoittaa, jos oppilas ei osallistu uskonnon harjoittamiseen. Ilmoituksen voi tehdä kertaluontoisesti esimerkiksi kouluun ilmoittauduttaessa tai tapauskohtaisesti. Ilmoituksen jälkeen koulun on huolehdittava siitä, että oppilas ei osallistu kyseisiin tilaisuuksiin. Koululla on vastuu oppilaan turvallisuudesta myös silloin, kun oppilas ei osallistu koulun järjestämään uskonnolliseen tilaisuuteen. Koulu järjestää oppilaalle tilaisuuden ajaksi muuta toimintaa. Lukiossa ilmoituksen tekee oppilas itse.[39]
Osa koulujen päivänavauksista on uskonnon harjoittamista.[40] Vapaa-ajattelijain liiton entinen pääsihteeri Erkki Hartikainen valitti YK:n ihmisoikeuskomitealle, että lukion aamuhartaudet, kuten myös peruskoulun päivänavaukset loukkaavat kirkkoon kuulumattomien oikeuksia.[41]
Uutta uskonnonvapauslakia säädettäessä hallitus esitti, että lakiin tulisi kirjata uusi menettelytapasäännöstö, jonka perusteella opetuksen järjestäjällä olisi ollut velvollisuus tiedottaa jumalanpalveluksista ja muista uskonnonharjoittamiseksi katsottavista tilaisuuksista oppilaiden vanhemmille sekä järjestää näiden tilaisuuksien ajaksi muuta toimintaa niille lapsille, jotka eivät hartaudenharjoitukseen osallistu. Eduskunta poisti kyseiset pykälät lakiehdotuksesta.[32]
Kirkon ja valtion ero
- Pääartikkeli: Kirkon ja valtion ero
Vapaa-ajattelijain liiton mielestä Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko, tulee muuttaa tavallisiksi yhdistyksiksi, joilla ei ole verotusoikeutta.[19] Vapaa-ajattelijain liitto ja Suomen ateistiyhdistys vaativat lainsäädännössä muun muassa[16][42]
- valtionkirkkojärjestelmän purkamista niin, että missään yhteiskunnallisissa toimissa ei edellytetä eikä harjoiteta minkäänlaista uskonnollista toimintaa
- uskontokunnille annettavan yhteiskunnallisen tuen lopettamista
- uskonnon opetuksen lopettamista päiväkodeista, kouluista ja teologisten tiedekuntien lakkauttamista valtion yliopistoista
- uskonrauha- ja jumalanpilkkalakien kumoamista
- yleisen hautaustoimen siirtämistä valtiolle ja kunnille.
- uskontokuntien verotusoikeuden ja avioliittoon vihkimisoikeuden poistaminen.
Vapaa-ajattelijoiden mukaan suomalaisille tärkein syy kuulua kirkkoon on kirkolle annettu hautausmaiden ylläpito, vaikka monissa eurooppalaisissa maissa kunnat hoitavat hautaustoimen. Vapaa-ajattelijoiden mukaan kirkolle on annettu käytännössä mahdollisuus hautaustoimen monopoliin, sillä kirkko saa yhteisöveroa vuosittain noin kaksi kertaa sen verran kuin kirkolta kuluu hautaustoimen ylläpitoon. Liiton mielestä uskonnon syrjivää erityisasemaa kuvaa se, että yritykset maksavat Suomessa veroa kirkolle. Tämä on liiton mukaan kansainvälisesti ainutlaatuista.[43]
Vapaa-ajattelijain mielestä kirkolliset juhlapäivät on poistettava virallisten vapaapäivien joukosta.[44][45]
Sananvapaus
Suomessa vuoden 1734 lain rikoskaari määräsi jumalanpilkasta kuolemantuomion.[46] Vuoden 1889 rikoslaissa oli jumalanpilkkaa koskeva pykälä. Vuodesta 1890 eteenpäin enimmäisrangaistus jumalanpilkasta oli neljä vuotta vankeutta ja vuodesta 1970 eteenpäin kaksi vuotta.[47]
Vuonna 1999 tuli voimaan Suomen rikoslain 17 luvun 10 § uskonrauhan rikkomisesta. Lain mukaan uskonrauhan rikkomisesta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy mikäli[48] ”julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta.” Uskonnonvapauslain 2 §:n mukaisesti uskonnollisella yhdyskunnalla tarkoitetaan evankelis-luterilaista tai ortodoksista kirkkoa tai rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa.[49] Vapaa-ajattelijain liitto on arvostellut rikosnimikettä tarpeettomana, koska muut lait suojelevat uskonnon harjoittamista häiritsemiseltä.[50]
Uskonnottomien syrjintä
- Pääartikkeli: Uskonnottomien syrjintä Suomessa
Kun Suomi liittyi 1990-luvun alussa Euroopan neuvostoon, perusoikeudet tuli kirjata perustuslakiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen edellyttämällä tavalla. Ihmisoikeussopimuksessa mainitaan perusoikeutena ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus. Suomen perustuslaissa mainitaan ”uskonnon ja omantunnon vapaus”. Eduskunnan perustuslakivaliokunta mainitsi 1994 mietinnössään, että jos lakiin olisi kirjattu ehdotettu ilmaus ”vakaumuksenvapaus”, se olisi merkinnyt korostetusti ”uskonnottoman vakaumuksen” vapautta. Vapaa-ajattelijain liiton mukaan lakiin on täten jäänyt virhe, joka suosii uskontoja.[43]
Elämänkatsomustietoa opiskelevien määrä oli 7,8 prosenttia kaikista Suomen peruskoululaisista vuonna 2018, kun se vuonna 2010 oli 3,3 %[51]. Vaikka määrä on kasvussa, se on silti pienempi kuin uskontokuntiin kuulumattomien koululaisten osuus kaikista oppilaista, joka on noin 10–15 prosenttia.[33]
Uskonnottomien etujärjestöjen mukaan uskonnottomat ovat suomalaisessa yhteiskunnassa suuri ja kasvava vähemmistöryhmä, mutta he joutuvat kokemaan usein syrjintää. Kaisa Virkkunen sanoo vuoden 2009 pro gradu -tutkielmassaan, että monet uskonnottomat voivat kokea olevansa epätasa-arvoisessa asemassa muihin nähden. Uskonnottomat voivat kokea olevansa syrjittyjä kouluissa kiusaamisen, koulujen uskonnollisten tilaisuuksien, koulujen uskonnonopetuksen, oman katsomusopetuksen puuttumisen, uskontojen edustajien suosimisen ja tapakulttuurin mahdollisuuksien suhteen. Virkkusen mukaan uskonnottomat voivat kohdata aikuisenakin yhteiskunnassa ennakkoluuloja uskonnottomuutensa vuoksi. Uskonnottomuus saattaa vaikuttaa myös työnsaantiin.[33]
Pääkaupunkiseudun ateistit ry:tä edustavan Kimmo Sundströmin mukaan (2009) uskonnottomien syrjintä on jo vähentynyt, mutta se loppuu vasta sitten, kun Suomesta tulee oikeudellisesti uskontoriippumaton valtio.[52]
Uskonnottomuus valtiollisissa elimissä
Tuomioistuimissa todistajana ja asiantuntijana valaa vannoessa, saa valita uskonnollisen valan tai uskontoneutraalin vakuutuksen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei kuitenkaan ole pitänyt hyväksyttävänä, että henkilö joutuu tekemään selkoa uskonnollisesta vakaumuksestaan valaa annettaessa.[53] Hallituksen esitys uskontoneutraalista vakuutuksesta hyväksyttiin ja se tuli voimaan tammikuussa 2016.[54][55]
Aiemmin myös puolustusvoimissa sotilasvala vannottiin "kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä" mutta vuodesta 2000 lähtien on voinut antaa myös uskontoneutraalin vakuutuksen.[56] Heinäkuusta 2015 alkaen ei puolustusvoimissa myöskään velvoiteta osallistumaan jumalanpalveluksiin, vaikka kuuluisikin kirkkoon.[57]
Uskonnoton tapakulttuuri
- Pääartikkeli: Uskonnoton tapakulttuuri Suomessa
Uskonnottomaan tapakulttuuriin kuuluvat vuodenaikaisjuhlat sekä elämänkaarijuhlat kuten häät, nimiäiset, aikuistumisjuhla, hautajaiset sekä vuotuisjuhlat.[58][59]
Suomessa avioliitto voidaan lain mukaan solmia eräiden uskontokuntien suorittamana vihkimisenä tai siviilivihkimisenä eli siviiliviranomaisen vahvistamana avioliittona.[60] Siviilivihkimisen toimittaa laamanni, käräjätuomari tai henkikirjoittaja.[61] Siviilivihkimisten osuus on lisääntynyt 2000-luvulla. Pääosa siviilivihkimisistä tapahtuu Suomessa maistraatin tiloissa virka-aikana, mutta monet parit ovat toivoneet myös mahdollisuutta maistraatin tilojen ja virka-ajan ulkopuoliseen vihkimiseen.[62]
Lapsen synnyttyä voidaan järjestää nimiäiset, joissa lapsi esitellään suvulle ja perheystäville[63].
Nuoria aikuisuuteen valmistavaa koulutusta ovat järjestäneet uskonnottomien järjestöt 1800-luvulta alkaen.[64] Saksalainen aikuistumiskoulu eli Jugendweihe päätetään juhlalla. Osallistuneille on annettu kunniakirja ja lahja, esimerkiksi rintakoru.[65] Norjassa vuonna 2006 noin 17 % ikäluokasta kävi humanistisen aikuistumiskoulun.[66]
Suomessa perustettiin vuonna 1990 uskonnottomien nuorten aikuistumisleirejä järjestämään Prometheus-leirin tuki ry.[67] Leiri käydään yleensä kahdeksannen tai yhdeksännen luokan jälkeen, 14–15-vuotiaana.[68] Vuonna 2008 leirin kävi lähes 1 000 nuorta eli noin 1,5 % ikäluokasta.[69] Nimensä Prometheus-leiri on saanut kreikkalaisen jumaltaruston Prometheus-titaanilta, joka varasti tulen jumalilta ja antoi sen ihmisille. Leirin tavoitteena on rohkaista nuoria pohtimaan asioita, hahmottamaan ja kehittämään omaa elämänkatsomustaan, kunnioittamaan itseään ja muita sekä ottamaan vastuun itsestään ja maailmasta.[70] Leirin lopuksi järjestetään juhla, johon leiriläisten perheenjäsenet voivat osallistua. Juhlassa leiriläiset saavat päähänsä tuoreista oksista tai kukista tehdyn seppeleen ja kaulaansa hopeisen Prometheus-korun, jonka taakse on kaiverrettu leiriläisen nimi, leiripaikka ja leirin päättymispäivä.[71]
Kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa selvitettiin nuorten ajatuksia ennen rippikoulua vuonna 2008 ja rippikoulun jälkeen vuonna 2013, kävi ilmi että suomalaisnuorten kriittisyys kirkkoa ja uskonnollisia perinteitä kohtaan on lisääntynyt merkittävästi. Vuonna 2013 vastanneiden seurantaa jatketaan.[72]
Uskonnottomiin hautajaisiin kuuluu perinteisesti musiikkia, saattopuhe ja kukkatervehdykset.[73] Uskonnollisesta hautauksesta uskonnoton tilaisuus eroaa siinä, että uskonnolliset piirteet kuten ristit, virret ja uskonnollinen puhe ovat poissa.[74]Kuolinilmoituksissa uskonnottomien tunnuksia ovat kristillisen ristin sijasta muut kuva-aiheet, vapaa-ajattelijoiden perinteisen liekkimaljatunnuksen lisäksi esimerkiksi kukat ja linnut.[75] Uskonnottomille on Suomessa muutamia yksityisiä hautausmaita.[76]
Vuonna 1999 perustettiin Prometheus-seremoniat Oy, jonka yhteistyökumppaneina ovat Vapaa-ajattelijain liitto, Suomen humanistiliitto ja Prometheus-leirin tuki. Pro-seremoniat tarjoaa uskontokuntiin sitoutumattomien juhliin tietoa ja palveluita.[58][77][78]
Katso myös
Lähteet
- Niiniluoto, Ilkka: Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
- Saari, Kari: Vapaa-ajattelijan käsikirja. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab, 1993. Teoksen verkkoversio.
Viitteet
Kirjallisuutta
- Heinimäki, Jaakko & Niemelä, Jussi K.: Kamppailu Jumalasta: 12 erää uskosta. Helsinki: Helsinki-kirjat, 2011. ISBN 978-952-5874-17-4.
- Ylikoski, Esa: ”Uskonnottomuus Suomessa”, Monien uskontojen ja katsomusten Suomi, s. 159-169. Toim. Illman, Ruth & Ketola, Kimmo & Latvio, Riitta & Sohlberg, Jussi. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 48. Kirkon tutkimuskeskus, 2017. ISBN 978-951-693-359-0. Teoksen verkkoversio (pdf). [vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
Lisää luettavaa aiheesta Kirjallisuutta uskonnottomuudesta on Wikiaineistossa- Vapaa-ajattelijain liitto ry.
- Elämänkatsomustiedon oppikirjat. Suomen ateistiyhdistys.
- Uskonnottomat oppilaat koulussa[vanhentunut linkki]. Edu.fi. (PDF)
