AK-47

Sturmgewehr 44 ja AK-47

AK-47:n suunnittelijoita innosti Sturmgewehr 44:n käyttöperiaate.^[3] Se ei kuitenkaan ulkoisista samankaltaisuuksista huolimatta ole kopio. Ulkoiset samankaltaisuudet johtuvat pääosin yleisistä suunnittelun kehyksistä.

Kaliiperi, mekanismi ja mitat ovat toiset, mutta ohjaavat periaatteet ovat samoja. Näitä ovat kaasumäntätoimisuus, keskitehoinen kaliiperi, kompakti koko verrattuna siihen asti käytettyyn standardikivääriin, sarjatuli- ja kertatulimahdollisuuden valinta.^[4] Keskeisin ero on lukko, joka Stg 44:ssä on niin sanottu kippilukko, kun taas AK:n lukko on pyörähtävä.

Luistin ja kaasumännän palautusjousi on AK:ssa yhdistetyn kaasumännän ja luistin sisällä ja se lukittuu kanteen, StG:n vastaava on sijoitettu aseen perään.AK:ssa varmistin on yhdistetty sarja-kertatulivalitsimeen, StG:ssä ne ovat erilliset ja sijoitettu toisin.

Neuvostoliitto sai Saksalta toisessa maailmansodassa sotasaaliiksi^[5] Waltherin suunnittelemia MKb.42(W)^[6] ja Haenelin suunnittelemia MKb.42(H)^[7] -rynnäkkökivääreitä, jotka olivat myöhemmän Sturmgewehr 44:n edeltäjiä, sekä niiden 7,92 mm Kurz -patruunoita^[8]. Kurz-patruuna oli pienempi kuin siihen aikaan yleensä käytetyt pitkät patruunat,^[8] koska sarjatulta olisi mahdoton hallita pitkien patruunoiden suuren ruutimäärän takia.^[9] Luodin läpäisykyky oli silti kyllin hyvä.^[10] Niinpä venäläiset loivat uuden M1943-patruunan^[10] Kurz-patruunan tai tämän johdannaisen pohjalta.

Suunnittelukilpailu

Uuden aseen kehittelystä järjestettiin armeijan piirissä vuonna 1945 kilpailu,^{[11] [12]} jossa suunnittelutoimistojen nimet oli salattu niin, ettei ylin johto suosisi tunnettuja asesuunnittelijoita kuten Fedor Tokarevia.^[13]

Monien ajan aseiden pohjalta tuli luoda kevyt, yksinkertainen^[11] ja varmatoiminen ase jalkaväelle. Aseen tuli toimia luotettavasti pakkasessa, mudassa ja kosteissa rintamaoloissa. Sillä piti pystyä ampumaan konekiväärin tavoin, mutta yhden miehen voimin ja konepistoolia kauemmas.^[11] Aseella ei tarvinnut ampua kauas, koska monissa taistelutilanteissa ei sellaista tarvittu.^[14] Kehittelytyön alkuvaiheessa syntynyt Sudajev AS-44 oli sitä testanneiden sotilaiden mielestä hyvä, mutta liian painava.^[15] Sudajev sairastui ja kuoli 1946, joten AS-44:n kehittely jäi kesken.

Eri suunnittelutoimistot rakensivat omat aseensa kilpailua varten. AK-47:n välittömiä edeltäjiä olivat muun muassa AK-46 ja AB-46.^[16] Kalašnikovin ehdotelma pääsi kilpailussa jatkoon Bulkinin ja Dementjevin aseiden kanssa.^[17]

Seuraavan kierroksen voitti Mihail Kalašnikovin ehdotelma uudeksi aseeksi. Vaikka Kalašnikovia yleensä pidetään aseen keksijänä, AK-47 oli kymmenien ihmisten työn tulos^[18]. Kalašnikov myönsi, että aseessa oli piirteitä muun muassa M1 Garandista ja Remington 8:sta, mutta kiisti ulkoasun tulevan Sturmgewehr 44:stä. Ase oli erilainen kuin Kalašnikovin ”ensimmäisen kierroksen” ase AK-46.^[19] Zaitsev sanoi jälkeenpäin ehdottaneensa aseen suunnittelua uudelleen^[20] ja ampumaradan majuri Ljuti ehdotti monia muutoksia aseeseen.^[21] Kalašnikov ja Zaitsev päättivät Simonovin SKS:n ja Sudajevin AS-44:n mallin mukaan tehdä aseensa osista vain löyhästi yhteensopivia, niin että ase kestäisi likaantumista toisin kuin monet venäläisten ja läntisten asesuunnittelijoiden luomat aseet.^[22] Vielä tärkeämpää oli se, että AK-47:ssä oli Bulkinin AB-46-ehdotuksen tavoin painava yhdistetty luisti ja kaasumäntä.^[23] Niinpä raskaat liikkuvat osat saattoivat kulkea liike-energian voimalla karstoittuneessa likaisessa aseessakin.^[19]

Patruuna

Vuonna 1947 esitelty AK-47 (Avtomat Kalašnikova malli 1947).^[24] hylkäsi perinteisen pitkän kivääripatruunan ja käytti uutta, vuoden 1943 mallia olevaa, muihin silloisiin patruunoihin verrattuna kevyttä 7,62×39 mm:n patruunaa. Tämä patruuna oli otettu jo aiemmin käyttöön Simonovin itselataavassa SKS-kiväärissä. Vaikka patruuna lyheni aiempaan, Mosin-Naganteissa käytettyyn reunakantaiseen 7,62×54R-patruunaan verrattuna huomattavasti, luodin lähtönopeus säilyi tehokkaalla, yli 700 m/s tasolla. Tuohon aikaan ymmärrettiin, että aseen ei tarvitse kantaa pidemmälle kuin sotilas pystyy yleensä taistelutilanteessa tähtäämään.

AK-47 massatuotantoon

Asetta työstettiin vielä kilpailun voittamisen jälkeenkin vuonna 1948 suunnittelutoimistoissa ennen massatuotantoa^[25] ja paranneltu ase valittiin armeijan vakioaseeksi kesällä 1949.^[26] Aseen tarkkuutta ei voitu parantaa.^[25]Lopullisesti AK-47 hyväksyttiin massatuotantoon vuonna 1949. Vaikka Neuvostoliitossa kehitettiinkin AK-47:stä hieman tarkempi ja halvempi Korobov TKB-517,^[27] AK-47 jäi vakioaseeksi.

Ase ja sen 1959 käyttöön otettu AKM-malli (jonka runko on teräslevystä prässätty, kun taas AK-47:n runko on jyrsitty umpiteräksestä) oli Neuvostoliiton käytössä aina 1980-luvulle, jolloin se korvautui aseen 5,45×39 mm -kaliiperisella muunnoksella AK-74, joskin nykyäänkin esimerkiksi Tšetšeniassa venäläiset käyttävät myös vanhoja AKM-kivääreitä. Pienempi kaliiperi ja siten kevyempiluotinen patruuna valittiin suuremman lähtönopeuden ja suoremman lentoradan saavuttamiseksi. Lisäksi 5,45-kaliiperisten luotien pysäytystehoa pidettiin parempana pitkän luodin niin kutsutun maalissa kaatumisen takia ja nopean luodin kavitaation takia, joka aiheutti laajemman ja repaleisemman haavakanavan. Myös huollon tarpeet patruunan keventymisen takia sekä patruunan hinta vaikuttivat valintaan. Lisäksi kevyempää luotia käyttävissä aseissa on pienempi rekyyli, ja ase on helpommin hallittavissa myös sarjatulella. Pienemmästä ruutitilavuudesta ja kevyen luodin mahdollistamasta nopeamman ruudin käytöstä syntyy myös pienempi ampujan viholliselle paljastava suuliekki.

AK-47:n liikkuvien osien käyttövoimana on ruutikaasujen paine. Se on toimintavarma ja helppo puhdistaa sekä korjata myös kenttäolosuhteissa. Aseessa on vakiona metallinen tai punaruskea bakeliittinen 30 patruunan tankolipas (RPK:n 40 panoksen tanko-, ja 75 panoksen rumpulipasta voidaan myös käyttää) ja sillä voidaan ampua sekä sarja-, että kertatulta.

AK-47 on maailman yleisin ampuma-ase. Sitä, ja sen valmistusluvattomia kopioita, on eri versioina valmistettu Neuvostoliitossa ja Venäjällä, Kiinassa sekä useissa muissa maissa yhteensä arviolta 100 miljoonaa kappaletta. Kalašnikov-sarjan nykyinen virallinen valmistaja on Ižmaš Iževskissä.

Kalašnikovin perusrakenteeseen perustuu myös RPK-pikakivääri. Suomen puolustusvoimien käyttämät RK 62, RK 95 TP, RK 72, RK 56 TP ja RK 54 on myös kehitetty AK-47:n pohjalta.

• AK-47 1948–51, 7,62×39 mm – Ensimmäiset mallit. Teräslevyrunko.^[28]
• AK-47 1952, 7,62×39 mm – Jyrsitty runko, puiset tukkiosat. Piippu ja kaasumäntä ovat kromipinnoitetut korroosiokestävyyden lisäämiseksi. Paino 4,2 kg.^[28]
• AKS-47 Metallisella MP-40 -konepistoolin mallisella taittotukilla varustettu versio, joka oli tarkoitettu lähinnä panssari- ja maahanlaskujoukkojen käyttöön.^[28]
• RPK, 7,62×39 mm Pitemmällä piipulla ja haaratuella varustettu pikakivääriversio.^[29]
• AKM, 7,62×39 mm – Yksinkertaistettu ja kevyempi versio AK-47:stä, jonka runko on prässätty ja niitattu teräslevystä. Ase on myös varustettu piipun nousua ehkäisevällä kompensaattorilla. Paino 3,61 kg.^[28]
• AKMS, 7,62×39 mm – taittotukilla varustettu versio, joka oli tarkoitettu lähinnä panssari- ja maahanlaskujoukkojen käyttöön.^[28]
• AK-74 -sarja, 5,45×39 mm^[30]
• AK-100-sarja:
  • AK-101, 5,56×45 mm NATO -kaliiperi^[31]
    • AK-102, edellisen karbiinimalli
  • AK-103, 7,62×39 mm -kaliiperi^[32]
    • AK-104, edellisen karbiinimalli
  • AK-105 5,45×39 mm karbiini
• AK-12, 5.45×39mm karbiini - uusin versio AK mallisista rynnäkkökivääreistä, otettiin käyttöön Venäjän armeijalle joulukuussa 2014

Mosambikin lipussa on AK-47 symboloimassa maan itsenäisyyden alkuajan sotaisuutta, tosin viime aikoina on keskusteltu siitä, pitäisikö AK-47 poistaa lipusta, kun rauha on nyt palannut. AK-47 ei ole kuitenkaan ainoa kansallislipussa kuvattu nykyaikaiseksi määriteltävä ase, sillä Guatemalan lipussa on kuvattuna ristikkäin olevat kiväärit.

Käsitettä ”AK-47” käyttävät niin tavalliset ihmiset kuin uutistoimistotkin virheellisesti yleisenä synonyyminä rynnäkkökiväärille.^[33]

• Chivers, C. J.: Aseiden ase: Kalasnikovin tarina. (The gun, 2010.) Suomentanut Mika Tiirinen. Helsinki: Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-6179-8.

Viitteet

• Salo, Pauli: Rynnäkkökivääri 7,62x39. 2. painos. Omakustanne, 2008. ISBN 978-952-92-1328-3.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta AK-47.

• Valmistajan kotisivu
• AK Site — Kalashnikov Home Page
• http://www.ak-47.net/
• Modern Firearms
• Video, joka havainnollistaa AK-47:n toimintaperiaatetta kolmiulotteisen mallin avulla