Arpitaani

Kieli on erkaantunut muista d'oïl-kielistä 700-800-luvuilla. Ensimmäiset kirjalliset todisteet frankoprovensaalista ovat 1100-luvulta. Kieli ei kehittynyt yhtä käytetyksi kuin ranskan tai italian kielet, sillä sen puhujat elivät poliittisesti erkaantuneilla, syrjäisillä vuoristoalueilla. Alueella sijainnut Savoijin kuningaskunta käytti virallisena kielenään latinaa, ja myöhemmin ranskaa, vaikka suurin osa sen asukkaista käytti frankoprovensaalia. Kielen käyttö alkoi vähetä 1800-luvulla, kun ranskan kieli alkoi syrjäyttää sitä monin paikoin. Nimen frankoprovensaali antoi G. I. Ascoli 1800-luvulla, koska kielessä on piirteitä ranskan ja provensaalin kielestä. Arpitaani on kielen puhujien itsensä suosima ilmaus.

Vaikka frankoprovensaalilla ei ole yleisesti hyväksyttyä kirjakieltä, sillä on pitkä historia kirjallisuudessa. Ensimmäinen frankoprovensaalinkielinen kirjallinen tuotos on tiettävästi 1100-luvulta peräisin oleva runo Aleksanteri Suuresta. Eepos Girart de Roussillon on toinen merkittävä 1100-luvulta peräisin oleva teos. 1200-luvulla alkoi ilmestyä lakitekstejä frankoprovensaaliksi samalla kun latinan käyttö hallinnossa väheni. Muun muassa Corpus Juris Civilis käännettiin tällöin frankoprovensaaliksi. Uuden ajan frankoprovensaalisia kirjoittajia ovat muun muassa Amélie Gex ja Jean-Baptiste Cerlogne, jotka molemmat vaikuttivat 1800-luvulla. Ensimmäinen sarjakuva, joka käännettiin frankoprovensaaliksi, oli Tintti^[2].