Kylänlammi (Tammela)
Kylänlammi on Kanta-Hämeessä Tammelassa Kuuslammilla sijaitseva järvi, joka kuuluu Kokemäenjoen vesistön Loimijoen valuma-alueella Pyhäjärven alueeseen. Järvi kuuluu Myllyjoen valuma-alueella Pehkijärveen laskevaan Teuronjoen valuma-alueeseen, jonka keskusjärven eli Rautijärven itäiseen, Kyläsillanjokeen päättyvään, reittiin se kuuluu.[2][1]
| Kylänlammi | |
|---|---|
| Valtiot | Suomi |
| Maakunnat | Kanta-Häme |
| Kunnat | Tammela |
| Koordinaatit | , 23°57′29″E |
| Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
| Päävesistöalue | Kokemäenjoen vesistö (35) |
| Valuma-alue | Pyhäjärven alue (35.93) |
| Laskujoki | Kyläsillanjoki [1] |
| Järvinumero | 35.934.1.013 |
| Mittaustietoja | |
| Pinnankorkeus | 123,1 m [1] |
| Rantaviiva | 1,567 km [2] |
| Pinta-ala | 0,04889 km² [2] |
 Kylänlammi | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ] | |
Maantiede
Järven pinta-ala on 4,9 hehtaaria ja sen pituus on 500 metriä ja leveys 200 metriä. Siihen laskee ympäröiviltä suolta ojia sekä Salakkajoki, joka on Keskisen laskujoki. Järven luusua sijaitsee järven kaakkoisrannalla, josta saa alkunsa 980 metriä pitkä laskujoki Kyläsillanjoki, joka laskee suoraksi perattuna Pihosuon läpi Rautijärveen.[2][1]
Järven rantaviiva on 1,6 kilometriä pitkä ja sen ranta on pääosin suomaastoa. Järvessä on kaksi pientä luotomaista saarta. Rannalle on rakennettu kaksi asuntoa ja lähistöllä on kaksi maatilaa, joille johtaa tiet Kuuslammin kylän läpi kulkevasta Teuron tieltä.[2][1]
Luonnontila
Kylänlammi on matalana hyvin ruohottunut ja sen pohjoispää vaikuttaa umpeenkasvavalta.[1]
Historia
Vuoden 1884 Senaatin kartastossa Kylänlammi on kirjoitettu "Lammilajärvi" ja sen rantaviiva on piirretty erimuotoiseksi kuin se on nykyjärvellä. Samassa kartassa Kyläsillanjoki kulkee mutkitellen suon reunaa seuraten ja laskee sitten Rautijärveen. Vaikuttaa siltä, että järvi on laskettu pian sen jälkeen, kun Rautijärven vedenpintaa on alennettu. Siihen viittaa myös laskuojan perkaaminen aivan suoraksi. Järven rannoilla on vain yksi tila.[3] Rautijärvi on laskettu vuoden 1862 jälkeen, kun siihen oli saatu lupa.[4]