Liljat
Liljat eli isoliljat (Lilium) on liljakasvien (Liliaceae) heimoon kuuluva, noin 100 lajia käsittävä kasvisuku. Se kasvaa luontaisesti pohjoisen pallonpuoliskon leudolla vyöhykkeellä: suuressa osin Eurooppaa ja Aasiaa alueella, joka ulottuu idässä Japaniin ja etelässä Etelä-Intiaan ja Filippiineille asti. Pohjois-Amerikan mantereella liljoja tavataan luontaisesti Etelä-Kanadassa ja suuressa osin Yhdysvaltoja. Suomessa villinä kasvavat liljat ovat viljelyjäänteitä tai -karkulaisia. Näitä voivat olla esimerkiksi varjolilja (Lilium martagon) ja ruskolilja (Lilium bulbiferum). Liljoja tiedetään kasvatetun jo yli 3000 vuotta sitten. Historiallisista lähteistä ja arkeologisista löydöistä on saatu merkkejä liljojen viljelystä muinaisessa Egyptissä sekä minolaisen kulttuurin aikana Thiran saarella. Vielä parisataa vuotta sitten niitä tunnettiin vain muutama laji, kun niitä nykyisin tunnetaan noin 100. Vanhimpia Euroopassa kasvatettuja koristekasveja on madonnanlilja (Lilium candidum).[1]
| Liljat | |
|---|---|
 Lilium michiganense | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Liliales |
| Heimo: | Liljakasvit Liliaceae |
| Suku: | Liljat Lilium L. |
| Katso myös | |
Liljoja käytetään paljon leikkokukkina sekä koristekasveina puutarhoissa, ja lajeista on jalostettu runsaasti uusia puutarhalajikkeita.
Heraldinen lilja (Fleur de lis) tunnetaan myös symbolina monessa yhteydessä, esimerkiksi partiolaisten keskuudessa. Se esiintyy myös Québecin lipussa, Turun vaakunassa ja vallankumousta edeltäneen Ranskan kuningaskunnan lipuissa.
Lilja on suomen kielessä naisen etunimi. Monissa muissakin kielissä lilja-sanan vastine on naisen etunimi.
Rakenne
Liljojen rakenne on tyypillinen yksisirkkaisille ruohovartisille kasveille. Niillä on puutumaton verso, josta maanpäällisen osan muodostaa kukkaverso. Maanalainen verson osa muodostaa varastoelimenä toimivan sipulin. Vuotuisessa kasvukierrossa edellisen vuoden hankasilmusta muodostuneet sipulit kehittävät päätesilmustaan kukkaverson, jonka kasvu päättyy kukintaan. Liljojen kasvutapa on siis sympodiaalinen eli haarajatkoinen (vrt. narsissikasvit).
Verso ja lehdet
Sipulissa ei ole tulppaanien sipulien tapaan kuorta. Sipulilehdet ovat kehittyneet meheviksi sipulisuomuiksi, joihin kasvukauden aikana varastoidaan hiilihydraatteja sekä vettä. Monet liljalajit kehittävät sipulin pohjassa olevien, monivuotisten juurien lisäksi sipulin ja maanpinnan väliseen ilmaverson osaan versojuuria.
Liljojen lehdet ovat joko pitkin vartta hajallaan tai säännöllisissä 5-7 lehden kiehkuroissa. Lehdet ovat yksisirkkaisille tyypillisesti silposuoniset, tasareunaiset ja muodoltaan soikeat tai keihäsmäiset.
Kukinto ja kukat
Kukinto voi olla muodoltaan tähkä, kerrannaistähkä, sarja tai kerrannaissarja. Kukkien määrä vaihtelee suuresti lajeittain: joillain lajeilla niitä muodostuu 1–3, toisilla kukkia voi olla kymmeniä tai jopa yli sata yhtä versoa kohden. Kukan rakenne on kuitenkin kaikilla lajeilla samanalainen. Kukan rakenteissa toistuu luku 3: sikiäin on kolmilokeroinen, luotti kolmiosainen, heteitä on kolme kahdessa kehässä samoin kehälehtiä (tepalit), joista ulompia kutsutaan sepaleiksi ja sisempiä petaleiksi. Petalit ovat useimmilla lajeilla selvästi leveämmät kuin sepalit. Heteiden ja kehälehtien määrä on siis kuusi. Kukat ovat väriltään yksiväriset tai kirjavat, usein pilkulliset. Liljat voidaan jakaa kolmeen pääryhmään kukan muodon mukaan; (1) sivusuuntainen ja torvimainen, esimerkiksi kuningaslilja, (2) pysty ja maljamainen, esimerkiksi ruskolilja, (3) nuokkuva ja kehälehdiltään taakse käänteinen, esimerkiksi tiikerililja. Liljakasvit voidaan erottaa rakenteeltaan hyvin samanlaisista narsissikasveista muun muassa sikiäimen asemasta kukassa; liljakasveilla sikiäin on kehänpäällinen (eli kukan sisällä), kun taas narsissikasveilla se on kehänalainen eli jää kehälehtien ulkopuolelle.
Hedelmöitys tapahtuu yleisimmin hyönteisten avustuksella. Liljalajit ovat itsesteriilejä. Lajien välisiä risteytymiä tunnetaan useita, joista jotkut ovat mahdollisesti syntyneet spontaanisti. Hedelmöityksen seurauksena kehittyvä kotahedelmä on kolmilokeroinen, kussakin lokerossa kehittyvät siemenet sijaitsevat kahdessa pystysuorassa rivissä. Yhteen siemenkotaan voi kehittyä jopa 300 siementä. Ohut, paperimainen kuori muodostaa koko siemenen ympäri ulottuvan lenninsiiven, jonka avulla siemenet voivat kulkeutua pitkiäkin matkoja. Siementen leviämistä edistää ilmaverson säilyminen talven aikana talventörröttäjinä, jolloin siementen kulkeutuminen hangen pinnalla on tehokasta.
Hoito
Useimmat liljat viihtyvät neutraalissa tai lievästi happamassa maassa. Tosin jotkin lajit näyttävät kasvavan parhaiten kalkkipitoisessa maassa. Tällaisiin "kalkinsuosijoihin" kuuluu muun muassa madonnanlilja, jota ei tosin kovin yleisesti viljellä Suomessa. Kasvupaikan tulee olla hyvin ojitettu, mullan humuspitoista ja vettä läpäisevää. Hyvä keino huolehtia kasvupaikan riittävästä ojituksesta on istuttaa liljat "sorapedille". Tämä tarkoittaa sitä, että kasvupaikkaa perustettaessa pohjalle laitetaan karkeaa soraa, jopa sepeliä, ja tämän päälle vasta ruokamulta. Kasvualustaan kannattaa sekoittaa myös hiekkaa. Liljat viihtyvät, kun niiden kukat ovat auringossa ja juuret varjossa.
Liljalajeista yleisimmin viljellään madonnanliljaa, kuningasliljaa, tiikerililjaa, ruskoliljaa ja varjoliljaa, joista viimeksi mainitut kolme ovat myös yleisimmin Suomessa viljellyt liljalajit.
Liljat pitäisi istuttaa mieluiten syksyllä. Sipulien istutussyvyys riippuu lajista; nyrkkisääntönä versojuuria muodostavat lajit tulisi istuttaa syvyyteen, joka vastaa 2–3 kertaa sipulin läpimittaa. Madonnanlilja ja monet amerikkalaiset lajit pitää istuttaa kuitenkin aika lähelle maan pintaa.
Myrkyllisyys
Liljan siitepöly on myrkyllistä kotikissoille ja sen nieleminen on niille usein kohtalokasta.[2][3][4] Epäillyt tapaukset vaativat kiireellistä eläinlääkärinhoitoa. Nopea hoito aktiivihiilellä ja/tai oksennuttamalla voi vähentää imeytyneen toksiinin määrää sekä suonensisäinen nesteytys voi vähentää munuaisvaurioita, mikä lisää eloonjäämismahdollisuuksia.[5]
Lajeja
Liljojen suvussa on yhteensä noin 100 lajia, joista valtaosa on kotoisin itäisestä Aasiasta. Luonnonvaraisena liljalajeja elää pohjoisella pallonpuoliskolla Euraasiassa sekä Pohjois-Amerikassa. Liljalajit elävät lähes poikkeuksetta vuoristoisilla seuduilla, yleensä 1500–2500 metrin korkeudella merenpinnasta. Tämän vuoksi hyvinkin eteläisiltä leveyspiireiltä kotoisin olevat lajit sietävät alhaisia lämpötiloja, jopa pakkasta.
Lajit on luokiteltu eri aikoina erilaisilla kriteereillä. Ensimmäiset luokitukset perustuivat kukkien muotoon sekä maantieteelliseen alkuperään. Uudemmat luokittelut ottavat rakenteellisten seikkojen lisäksi huomioon myös kemiallisen ja geneettisen samankaltaisuuden. Erityisesti fylogeneettiset analyysit ovat osittain muuttaneet perinteistä käsitystä liljasuvun sisäisestä sukupuusta. Se on myös vahvistanut käsitystä siitä, että konvergenssi selittää yhä useammin morfologisen samankaltaisuuden kuin lajien geneettinen lähisukulaisuus.[6]
|
|
|
Katso myös
- myrkkyliljat (Colchicum)
- päivänliljat (Hemerocallis)
- lilja (heraldiikka)
Lähteet
- Berglund, Karin: Unelmien kotipuutarha. Otava, 1998. ISBN 951-1-14540-1.
- Pelkonen, Veli-Pekka: Biotechnological approaches in lily (Lilium) production. Oulun yliopisto, 2005. ISBN 951-42-7658-2. ISBN 951-42-7659-0 (PDF). URI http://herkules.oulu.fi/isbn9514276590/.
Viitteet
Aiheesta muualla
- Funet: Liljat (Lilium)
- Suomen Lajitietokeskus: Liljat (isoliljat) – Lilium
- Den virtuella floran: Lilium (ruotsiksi)
- ITIS: Lilium (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Lilium (englanniksi)
- Flora of China: Lilium (englanniksi)
- Royal Horticultural Society, Lily Group (englanniksi)
- North American Lily Society (englanniksi)