Milanon päärautatieasema
Milano Centrale on Milanon päärautatieasema ja se on Italian toiseksi suurin rautatieasema.[2] Milano Centrale korvasi vanhan päärautatieaseman vuonna 1931 Simplonin tunnelin avaamisen lisättyä alueen raideliikennettä.[1] Nykyään asema palvelee 320 000 matkustajaa päivittäin ja toimii kahden Milanon metron risteysasemana.[2]
| Milano Centrale | |
|---|---|
 Ilmakuva asemasta vuodelta 1964. | |
| Perustiedot | |
| Sijainti | , 009°12′13″E |
| Osoite | Piazza Duca d'Aosta, 20124 Milano[1] |
| Kunta | Milano |
| Valtio | Italia |
| Avattu | 1. heinäkuuta 1931 |
| Liikenne | |
| Liikennöitsijä(t) | Trenitalia |
| Kaukoliikenne | Genova - Pisa, Rooma - Napoli, Venetsia. |
| Muut tiedot | Kv. liikenne:  Bern, Geneve, Zürich,  Pariisi,  Wien,  Barcelona sekä  München. |
| Asemarakennus | |
| Suunnittelija | Ulisse Stacchini[1] |
| Rakennettu | 1925 - 1931 |
Historia
Vuoteen 1850 mennessä Milanoa palveli kaksi rautatieasemaa: Porta Nuova ja Milan Porta Tosa, jotka eivät olleet raideyhteydessä toisiinsa. Vuosien 1885–1891 aikana Milano sai ympärysradan, jolla yhdistettiin useita erillisiä rataosuuksia. Simplonin tunnelin rakentamisen jälkeen vuonna 1906 Pohjois-Italian raideliikenne lisääntyi ja molemmat rautatieasemat jäivät kehityksen jalkoihin. 15. tammikuuta 1906 kaupunki järjesti suunnittelukilpailun uudesta asemasta. Useat paikalliset arkkitehdit osallistuivat kilpailuun ja virkamiehet valitsivat arkkitehti Simone Contonin suunnitelman voittajaksi. Hänen suunnittelemaa asemarakennusta ei koskaan ryhdytty rakentamaan ja kuusi vuotta myöhemmin virkamiehet järjestivät uuden kilpailun. Kilpailun voitti arkkitehti Ulisse Stacchini. Stacchini joutui kuitenkin vuosien varrella useaan kertaan muuttamaan suunnitelman yksityiskohtia. Viimeisen hyväksynnän Stacchini sai suunnitelmilleen vuonna 1924. Massiivinen rakennus valmistui viimein toukokuussa vuonna 1931.[1][2]
Jo ensimmäisen kahdeksan vuoden jälkeen havaittiin rakennuksessa erilaisia logistisia ongelmia. Vuonna 1942 arkkitehti Mario Palanti ehdotti ajoneuvoramppien rakentamista etuaulasta, jolloin aseman liikkeita pystyttäisiin huoltamaan paremmin ja että henkilömatkustajien käynti raiteille helpottuisi. Vuonna 1952 käynnistettiin uusi suunnittelukilpailu logistiikkaongelmien ratkaisemiksi. Yhtään toteutuskelpoista suunnitelmaa ei kilpailusta löytynyt ja vuonna 1955 Italian rautatiet ryhtyivät itsenäisesti hakemaan ratkaisuja ongelmiin. 25. syyskuuta 2006 julkistettiin 100 miljoonan euron suunnitelma aseman nykyaikaistamiseksi. 20 miljoonaa euroa ohjattiin aseman taiteellista arvoa korostavien yksityiskohtien korjaamiseen ja loput 80 miljoonaa euroa käytettiin uusien hissien hankkimiseen sekä muihin rakenteellisiin muutoksiin.[3]
Palvelut
Rautatieasemalla on 24 raidetta. Joka päivä 320 000 matkustajaa kulkee aseman kautta käyttäen 500 eri junaa. Aseman kautta kulkee valtakunnalliset sekä kansainväliset yhteydet. Päivittäisiä ulkomaan kohteita on muun muassa Bern, Geneve, Zürich, Pariisi, Wien, Barcelona sekä München.[4][2]
Raiteet
Jokaiselta raiteelta liikennöidään tiettyyn kohteeseen. Muutokset voivat olla mahdollisia huoltotöistä johtuen.
- Raiteet 1-3:
Milano - 
Chiasso / Milano - Domodossola / TGV Milano - 
Pariisi / Milano - Torino - Raiteet 4-6: Milano - Torino / Milano –Como– Arth-Goldau–Basel / Milano - Zürich
- Raiteet 7-13: Milano - Venetsia / Milano - Udine
- Raiteet 14-17: Milano - Bologna – Firenze - Rooma – Napoli
- Raiteet 18-23: Milano - Genova -Pisa / Milano - Parma / Milano - Cremona - Mantova / Milano - Treviglio - Bergamo
- Raide 24: Reserviliikenne
Galleria
Lähteet
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Milanon päärautatieasema Wikimedia Commonsissa
