Pankki
Pankki on instituutio, joka tarjoaa finanssipalveluita, erityisesti maksuliikenteen hoitoa ja luotonantoa. Pankki kerää pääomaa suoraan omistajiltaan ja ottamalla vastaan talletuksia. Pankkeja on monenlaisia, mutta yleisimpien liikepankkien toimintaperiaate on ottaa vastaan rahaa talletuksena, maksaa tallettajalle palkkioksi korkoa, joka rahoitetaan lainaamalla rahoja eteenpäin vähän korkeampaa korkoa käyttäen. Näiden korkojen erotuksella ja erilaisten palvelumaksujen avulla rahoitetaan pankin toimintaa, tuotetaan voittoa omistajille ja korjataan luottotappioita.
Pankin tehtäviin kuuluu myös luoda talouteen lisää rahaa. Rahan määrä lisääntyy pankin antaessa asiakkailleen lainaa.[1] Tätä kutsutaan luotonlaajennukseksi.
Määritelmä
Nykyään pankki käsitetään yleisesti instituutiona, jolla on luottolaitokselle myönnetty toimilupa.[2] Yleensä pankkilupia myöntää pankkisäädännön määrittelemä viranomainen ja se antaa oikeudet tarjota tavanomaisimpia palveluita kuten talletuksia. Suomessa nykyään luottolaitostoimiluvan myöntää Finanssivalvonta. Suomessa pankeiksi kutsutaan ainoastaan luottolaitoksia, jotka ottavat vastaan yleisön talletuksia. Esimerkiksi pelkkää joukkovelkakirjarahoitusta hankkiva luottolaitos ei ole pankki. Monet lainsäädännöt tuntevat myös rajoitettuja instituutioita, joilla on oikeus pankkitoiminnan kaltaisiin oikeuksiin ilman tarvetta pankkiluvalle.
Talousteoriassa on eri aikoina esitetty erilaista teoreettista analyysia pankkitoiminnasta. Vielä 1970-luvulla suuri osa tästä teoriasta käsitteli luottojen ja talletusten hinnoittelua (ns. Klein-Monti-malli). Uudemmassa pankkiteoriassa keskeinen kysymys on, mitä etuja pankeilla on muihin järjestelyihin, joilla säästäjien varoja voidaan kanavoida investointeihin. Keskeisenä käsitteenä uudemmassa pankkiteoriassa on delegoitu monitorointi: tallettajat eivät pystyisi arvioimaan investointeja suunnittelevan yrityksen luotettavuutta luotonottajana, mutta talletuksia keräävä luottolaitos voi tehdä sen heidän puolestaan.
Historia
Juuret Euroopassa
Pankkitoiminnan historia ulottuu ajalle ennen varsinaisia pankkeja. Kultaa on usein säilytetty temppeleissä, ja Babyloniasta on löytynyt 1700-luvulle eaa. ajoitettuja mainintoja pappien antamista lainoista. Antiikin Kreikassa oli rahanlainaajia, jotka myös ottivat talletuksia, vaihtoivat rahaa ja tarkistivat sen aitouden. Rooman valtakunnassa oli julkisia notaareja, ja lainat pystyi maksamaan pankkiin.[3]
Kristinuskon nousun myötä koronkiskonnasta tuli pahe, mikä teki pankkiirien toiminnasta kristinuskon piirissä moraalisesti epäilyttävää pitkäksi aikaa.[3] Tämä avasi juutalaisille mahdollisuuden ryhtyä harjoittamaan pankkitoimintaa keskiajan Euroopassa[4].
1200-luvun Italiassa kehitettiin kaksinkertainen kirjanpito. Myös korko opittiin merkitsemään niin ettei se enää näyttänyt synniltäselvennä, joten pankkitoiminta palautui kristityille juutalaisilta. Firenzestä tuli maailman pankkitoiminnan keskus. Siellä etenkin Bardin ja Peruzzin suvut vaurastuivat feodaaliruhtinaita ja paavia palvelevalla, kehittyneellä pankkitoiminnallaan 1300-luvun alussa. Bardit laajensivat pankkitoimintaansa ympäri Eurooppaa ja tekivät monet sotaa käyvät hallitsijat pian riippuvaisiksi itsestään. Vuonna 1343 Englannin kuningas Edvard III jätti maksamatta suuret velkansa Bardeille ja Peruzzeille, minkä seurauksena nämä menivät konkurssiin[5]. 1400-luvulla Firenzen johtaviksi pankkisuvuiksi nousivat Medicit ja Pazzit.[4]
Saksassa Fuggerin suku nousi 1400-luvulla pankkitoiminnan valtiaiksi 1500-luvun lopulle asti.[6]
Hallitsijoiden tarpeisiin keskittynyt pankkitoiminta laajensi 1600-luvun alkupuolella vaikutuspiiriään tavallisen kansan keskuuteen. Pankkitoiminta omaksui nykyaikaisia piirteitä pankkien alkaessa ottaa vastaan talletuksia ja lainatessaan hallinnoimiaan varoja ulkopuolisille korkoa vastaan. Pankin tulonlähteeksi muodostui vastaanotettujen talletusten ja myönnettyjen lainojen korkojen erotus, eli korkomarginaali. Sekistä tuli rahansiirron väline pankkien välillä. Perustettiin kansallispankkeja, ensimmäisenä Ruotsin kansallispankki vuonna 1668. Englannin kansallispankista muodostui 1700-luvulla maan keskuspankki. 1800-luvulla Rothschildin suvusta tuli maailman mahtavin pankkiirisuku.[6]
Suomen pankkihistoriaa
 | Tämä osio pitäisi jakaa uudeksi artikkeliksi nimeltä Suomen pankkitoiminnan historia. Lisätietoja saattaa olla artikkelin keskustelusivulla. |
Suomen Pankki
Vuonna 1811 keisari Aleksanteri I antoi määräyksen perustaa Turkuun Suomen ensimmäinen pankki, Waihetus- Laina- ja Depositioni-Contori (ruots. Wäxel- Låne och Depositions-Contoiret i Stor-Furstendömet Finland).[7] Turusta Helsinkiin pankki muutti vuonna 1819. Tästä pankista tuli vuonna 1840 Suomen Pankki[8], joka on maailman neljänneksi vanhin keskuspankki. Varsinaiset keskuspankkitehtävänsä Suomen Pankki aloitti vasta 1800-luvun loppupuolella, kun Suomi oli saanut oman rahan ja maahan oli perustettu liikepankkeja.[9]
Säästöpankit
Säästöpankit muodostavat Suomen vanhimman pankkiryhmän. Suomen ensimmäiset säästöpankit avattiin Turussa 1823 ja Helsingissä 1826. Säästöpankkeja perustettiin ensin kaupunkeihin, myöhemmin myös maaseudulle. Säästöpankkien perustamisen taustalla oli säästöpankkiaate. Tavoitteena oli säännöllistä rahapalkkaa nauttivan työntekijäluokan taloudellisen aseman parantaminen. Ahkeruuden ja säästäväisyyden avulla köyhät voisivat itse parantaa omaa asemaansa. Tallettajien joukossa olikin paljon työläisiä ja palvelusväkeä. Toisen maailmansodan jälkeen tapahtui muutos ja tämän väestönosan osuus tallettajista väheni.[10][11][12]
Liikepankkien synty
Liikepankeista vanhin on Föreningsbanken i Finland (Suomen Yhdys-Pankki, SYP), joka sai senaatilta toimiluvan 21.5.1862. Sen osakepääomaa kerryttivät lähinnä kaupunkien kauppahuoneet eri puolilta Suomea. Vuonna 1872 syntyi sen rinnalle Nordiska Aktiebanken för Handel och Industri (Pohjoismaiden Osakepankki Kauppaa ja Teollisuutta varten, Pohjoispankki). Sen perustajissa oli Viipurin saksalaisia kauppahuoneita. Suomalaisuusliike halusi suomenmielisen liikepankin, ja sellainen syntyi vuonna 1889 nimellä Kansallis-Osake-Pankki (Kansallispankki, KOP). Yhdyspankki ja Pohjoispankki fuusioituivat 1919 ottaen käyttöön nimen Pohjoismaiden Yhdyspankki (PYP). 1960-luvulla Yhdyspankki pyrki vahvistamaan suomenkielistä palveluaan ja 1975 palattiin nimeen Suomen Yhdyspankki.[13]
Muita 1800-luvulla perustettuja liikepankkeja:[14]
- Vaasan Osakepankki (1879)
- Uudenmaan Osakepankki (1887–1918)
- Oy Helsingin Kansanpankki (1889), sulautui Privatbankeniin
- Privatbanken i Helsingfors (1896–1922)
- Turun Osakepankki (1896)
- Suomen Maanviljelys- ja Teollisuuspankki (1897–1901)
- Tampereen Osake-Pankki (1898)
- Nykarleby Aktiebank (1899)
Pieniä paikallisia liikepankkeja syntyi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Parhaiten niistä menestyi Helsingin Osakepankki (HOP).[13]
Postisäästöpankki
Postisäästöpankki perustettiin säästöpankkien kilpailijaksi vuonna 1887. Säästöpankkiaate oli myös Postisäästöpankin perustamisen takana. Postisäästöpankki tarjosi lähes koko maan kattavan konttoriverkoston postitoimipaikoissa ja paremmat aukioloajat.[15] Postisäästöpankin nimeksi vaihdettiin Postipankki 1970. Postipankista kehittyi ensin Leonia 1998, sitten Sampo Pankki 2001, ja yhteistyö postin kanssa päättyi. Sampo Pankki myytiin Danske Bankille 2006.
Työväen säästöpankit
Työväen säästöpankit olivat osa työväenliikkeen toimintaa ja ns. punapääomaa. Työväen säästöpankkeja perustettiin 1900-luvun alussa. Ne olivat erityisesti työväestön ja sen järjestöjen rahalaitoksia. Myöhemmin toimihenkilöiden osuus asiakkaista kasvoi. Työväen säästöpankkien perustamisen taustalla oli työväenliikkeen radikalisoituminen ja se, että työväenliikkeen järjestöillä ja yrityksillä oli vaikeuksia saada lainaa olemassa olleista pankeista.[16][17] Työväen säästöpankkien toiminta lakkasi pankkikriisissä 1992.
Osuuskassat ja osuuspankit
Osuuskassoja perustettiin Suomeen vuodesta 1903 alkaen. Ne olivat alkuaan pieniä yhden kylän tai kyläkunnan kattavia kassoja. Kassojen alkuperäinen tarkoitus oli parantaa pienviljelijöiden oloja tarjoamalla näille luottoa maatalouden kehittämiseen. Osuuskassojen toiminta laajeni myöhemmin muihinkin lainoihin ja talletuksiin. Osuuskassat toimivat koko maassa. Erityisen paljon niitä perustettiin Itä- ja Pohjois-Suomeen. Suurimmat kassat toimivat kaupungeissa, mutta vielä pitkään silti korostettiin osuuskassojen roolia maanviljelijäväestön rahalaitoksina.[18]
Vuonna 1970 osuuskassat muutettiin osuuspankeiksi. Vuonna 1997 osuuspankit hajosivat kahteen pankkiryhmään, jotka nykyään tunnetaan nimillä OP ja POP Pankki.
Pankkikilpailua
Osuuspankit ja säästöpankit alkoivat menestyä 1960- ja 1970-luvuilla, sillä palkkatilit ja omistusasuntojen ostaminen vetivät tavallisiakin ihmisiä pankkien asiakkaiksi. Kun 1900-luvun alussa ohjautui yleisön talletuksista 70-80 % liikepankkeihin, 1950-1970-luvulla niiden osuus oli enää 35-40 %. Varsinainen pankkikilpailu alkoi kuitenkin vasta 1980-luvulla, kun ulkomaisen rahan maahantuonti sallittiin. Investointipankiksi pyrkinyt Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki (SKOP) alkoi tällöin pelata rohkeaa riskinottopeliä. HOP sen sijaan joutui vaikeuksiin valuuttakeinottelussa ja SYP sulautti sen itseensä.[13]
Pankkikriisi
Suomen talous ylikuumeni 1980-luvun lopussa. Varovaisimmat pankit alkoivat pyrkiä eroon huonoista lainoista, mutta SKOP ja monet säästöpankit jatkoivat riskinottoa. Neuvostoliiton kaupan pysähtyminen oli suurin syy siihen, että Suomen talous lamaantui vuonna 1991. Korkotaso nousi, kun Suomen luottoluokitus heikkeni. Pankit saivat yleisön vihan päällensä, kun korkojen nousun käsitettiin olevan pankkien syytä. Suomen Pankki otti syksyllä 1991 SKOP:n hallintaansa estääkseen sen konkurssin. Suomen Työväen Säästöpankki STS taas siirtyi kesällä 1992 KOP:n omistukseen. Suomen Säästöpankki ja SKOP jaettiin lokakuussa 1993 neljään osaan siten, että KOP, SYP, osuuspankit ja Postipankki saivat kukin yhden neljänneksen. Pankkien pelastamisessa oli myös otettava käyttöön roskapankit (Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal ja Siltapankki), joihin siirrettiin Suomen Säästöpankin ja STS:n ongelmaluotot.[13]
Fuusiot
Pankkikriisin selkiydyttyä alkoivat pankkialan fuusiot. Tasavahvasti yli sadan vuoden ajan kilpailleet KOP ja SYP ilmoittivat 9. helmikuuta 1995 fuusioituvansa. Uudeksi nimeksi otettiin Merita Pankki. Se alkoi pian hakea itselleen ulkomaista kumppania pärjätäkseen Euroopan pankkikilpailussa. Niinpä 13. lokakuuta 1997 julkaistiin tieto, että Merita fuusioituu ruotsalaisen postipankkitaustaisen Nordbankenin kanssa Merita-Nordbankeniksi (MNB). Syksyllä 1999 se osti norjalaisen Christiania Bank og Kreditkassen -pankin. Kun MNB fuusioitui 6. maaliskuuta 2000 tanskalaisen Unidanmark Bankin kanssa, syntyi Nordea.[13] Valtiollinen Postipankki yksityistettiin Suomessakin, ja sen nimeksi tuli vuonna 1998 Leonia. Vakuutusyhtiö Sampo yhdistyi Leonian kanssa vuoden 2000 lopussa, jolloin sen nimi muuttui Sampo Pankiksi, ja lopulta se päätyi helmikuussa 2007 tanskalaisomistukseen, osaksi Danske Bankia.[19]
Pankkityypit
Pankit voidaan jakaa vähittäispankkeihin (engl. retail bank), keskuspankkeihin (Central bank) ja investointipankkeihin (investment bank).lähde?
Vähittäispankeista yleisin on osakeyhtiömuotoinen liikepankki (commercial bank), joka yksinkertaistettuna ottaa vastaan talletuksia ja antaa lainaa. Liikepankit ovat suuri pankkiala, sillä ne tarjoavat palvelujaan sekä yksityishenkilöille että yrityksille. Säästöpankki (savings bank) on yksityishenkilöille suunnatun vähittäispankin muoto, jonka päätarkoitus on säästämisen edistäminen. Suomessa on myös osuuspankkeja, jotka ovat osuuskuntamuotoisia. Yksityispankit (private bank) tarjoavat yksityisyyttä ja laki- ja veroetuja. Tällaiset pankit perustetaan tavallisesti ns. veroparatiiseihin ja tällöin niistä voidaan käyttää nimitystä offshore-pankki (offshore bank) viitaten veroystävällisiin saarialueisiin.lähde?
Investointipankit auttavat yrityksiä ja valtioita keräämään pääomaa laskemalla liikkeelle arvopapereita ja johdannaisia, joilla sitten käydään kauppa pörsseissä. Investointipankit myös neuvovat yrityksiä mm. fuusioissa ja yritysostoissa (mergers and acquisitions, M&A) sekä sijoituksista irtautumisessa (divestment). Tätä kutsutaan pankin myyntipuoleksi (sell side). Lisäksi investointipankkien toimintaan kuuluu ostopuoli (buy side), johon kuuluvat eläkerahastot ja sijoitusrahastot (mukaan lukien hedgerahastot).
Nykyään pankki voi toimia samanaikaisesti sekä vähittäispankkina että investointipankkina. Nimityksiä käytetään pankin päätoiminta-alan mukaan. Lisäksi jotkin pankit ovat erikoistuneet vain tiettyyn toiminta-alaan.
Eurooppalainen pankkijärjestelmä
 | Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Kahdeksan vuotta vanhaa tekstiä. |
Suomessa 60 % luotoista ja talletuksista oli ulkomaisten pankkien hallussa vuonna 2008. EU-ministerit haluavat yhtenäistää pankkien raportointijärjestelmän 2012 mennessä. Iso-Britannia, Ranska ja Saksa haluavat valvoa pankkeja kotimaasta. Suomi haluaa antaa valvontatehtävän ulkomaiselle omistajamaalle.[20]
EU:n valtiovarainministerit päättivät nostaa yksityishenkilöiden pankkitalletussuojan 50 000 euroon aiemmasta 20 000 eurosta Luxemburgissa lokakuussa 2008. Suomessa talletussuoja oli aiemmin 25 000 euroa ja se nostettiin 50 000 euroon lokakuussa 2008.[21] Aiemmin lokakuussa 2008 kansallisia päätöksiä talletussuojan nostamiseksi tekivät ainakin Irlanti, Saksa, Britannia, Itävalta, Tanska ja Ruotsi.[22]
Pankeilta vaaditaan vakavaraisuutta ja kerätään varoja mahdollisen valtionavun rahoittamiseen. Ruotsi nostaa pankkien riskirahaa vuoden 2018 alusta.[23]
Maailman sata suurinta pankkiryhmää S&P Globalin mukaan 2022
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pankki Wikimedia Commonsissa
Yleistä
Lainsäädäntö
- Laki luottolaitostoiminnasta (121/2007) (kumottu)
- Laki luottolaitostoiminnasta (610/2014)
- Laki liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoista luottolaitoksista (1501/2001)
- Säästöpankkilaki
- Osuuspankkilaki