Streptomysiini
 | |
 | |
Streptomysiini | |
| Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
| 5-(2,4-diguanidino-3,5,6-trihydroksisykloheksoksi)-4-[4,5-dihydroksi-6-(hydroksimetyyli)-3-metyylaiminotetrahydropyran-2-yyli]oksi-3-hydroksi-2-metyylitetrahydrofuraani-3-karbaldehydi | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| ATC-koodi | A07 |
| PubChem CID | |
| DrugBank | |
| Kemialliset tiedot | |
| Kaava | C21H39N7O12 |
| Moolimassa | 581,574 |
| Farmakokineettiset tiedot | |
| Hyötyosuus | ? |
| Metabolia | ? |
| Puoliintumisaika | ? |
| Ekskreetio | ? |
| Terapeuttiset näkökohdat | |
| Raskauskategoria | ? |
| Reseptiluokitus | |
| Antotapa | intramuskulaarinen, intravenoosi |
Streptomysiini on antibioottilääke ja bakterisidi, jota Streptomyces griseus -maaperäbakteeri tuottaa.[1] Streptomysiini oli ensimmäinen tehokas lääke tuberkuloosin hoidossa, mutta ei ole enää käytössä Suomessa.[2] Viomysiini ja kanamysiini ovat samankaltaisia antibiootteja.[3]
Löytyminen
Streptomysiinin löysi vuonna 1943 Selman Waksman, joka sai tästä aiheesta Nobelin palkinnon vuonna 1952. Hän löysi sen tutkimalla gramnegatiivisia bakteereita, joiden kasvuun penisilliini ei vaikuttanut.[3]
Vaikutustapa
Streptomysiini on bakteereja tappava ja niistä parhaiten tehoaa gramnegatiivisiin sauvabakteereihin, eräisiin stafylokokkeihin ja mykobakteereihin.[2]
Käyttö
Streptomysiiniä on annosteltu lähinnä ruiskeena lihakseen, joko sulfaattina taikka hydrokloridina. Lääke imeytyi elimistöön yleensä nopeasti. Sitä saatettiin annostella tuberkuloosin hoidossa, 1 g eli 1 000 mg 2–3x/vko.[4]
Pian löytymisensä jälkeen streptomysiiniä käytettiin ensisijaisena tbc-lääkkeenä, ja pitkään – ainakin 70-luvulle saakka.[5] Rifampisiinin löytymisen ja käyttöönoton jälkeen SM:sta tuli toissijainen lääkeaine tubin hoidossa, muun muassa ototoksisuutensa (lääke saattoi vaurioittaa kuulohermoa) johdosta. Streptomysiinia käytetään edelleen muun muassa muille antibiooteille resistenteissä tapauksissa. WHO on luokitellut streptomysiinin kriittisen tärkeäksi lääkeaineeksi.
Sivuvaikutukset
Sivuvaikutuksia streptomysiini aiheuttaa varsinkin henkilöille, joilla on vajaatoiminen munuainen. Sivuvaikutuksiin kuuluvat muun muassa tasapainon häiriintyminen, munuaisvauriot, streptomysiiniallergia.[2]
Samanaikainen lääkitys, joka estää pahoinvointia ja huimausta: se saattaa hidastaa streptomysiinin neurotoksisten sivuvaikutusten toteamista. Tähän lääkeaineryhmään kuuluu useita antihistamiineja ja neuroleptiryhmän lääkeaineita.
Katso myös
Lähteet
- J. Wickström: Tarttuvat taudit, SHKS-WSOY, 1970, Turku-Porvoo (laitoksen 5. uudistettu painos – ei ISBN-numeroa, alkuteos ruotsinkielinen: Infektionssjukdomarna, s. 58) Suom. Leena Tuuteri
- Ilmari Vartiainen, Lääkeaineoppi (Farmakologia), SHKS-WSOY, 1960, (ei ISBN-tunnusta, s. 233–234)
- Tuomi-Alfering-Olli: Lääkkeet ja niiden käyttö, SHKS/WSOY, 1977 s. 133–134 ISBN 951-0-06936-1
Viitteet
Aiheesta muualla
- Medicina.fi: Streptomysiini (Arkistoitu – Internet Archive) (pdf)
- PubChem: Streptomycin (englanniksi)
- DrugBank: Streptomycin (englanniksi)
- Kyoto Encyclopedia of Genes and Genomes (KEGG): Streptomycin (englanniksi)
- ChemBlink: Streptomycin (englanniksi)