Suomenruotsalaiset
Suomenruotsalaiset (ruots. finlandssvenskar) ovat ruotsia äidinkielenään puhuvia syntyperäisiä Suomen asukkaita. Suomen väestöstä oli vuoden 2020 lopussa ilmoitettu ruotsinkielisiksi 287 871 henkeä, mikä vastaa 5,2 % Suomen asukkaista.[1] Ahvenanmaalla vastaava lukema oli 86,2 % väestöstä.[2] Manner-Suomessa ruotsinkielisiä oli vuoden 2017 lopussa 263 349 henkeä; 4,78 % asukkaista. Ruotsinkielisiä asuu enimmäkseen neljällä toisistaan erillisellä alueella, jotka ovat Uusimaa, Pohjanmaan rannikko sekä Ahvenanmaa ja Turun saaristo.[3]
| Suomenruotsalaiset | ||||
|---|---|---|---|---|
Merkittävät asuinalueet
| ||||
| Kielet | suomenruotsi | |||
Suomenruotsalaiset kutsuvat kaikkia suomalaisia sanalla finländare, kun taas suomenkielisistä he käyttävät sanaa finne.[4]
Suomenruotsi
- Pääartikkeli: Suomenruotsi
Suomenruotsin murteet ovat yleisruotsalaisessa luokittelussa perinteisesti laskettu kuuluviksiitäruotsalaisiin murteisiin (ruots. östsvenska mål) yhdessä vironruotsin kanssa, joka on nykyisin käytännössä kuollut, koska toisen maailmansodan jälkeen lähes kaikki sen puhujat, vironruotsalaiset, siirtyivät Ruotsiin. Suomenruotsalaisten murteiden historiallinen ”kantakoti” näyttää olevan keskiruotsalainen, Mälarenjärveä ympäröivä alue.[5]
Suomenruotsalaisten alkuperä
- Pääartikkeli: Ruotsalaisten tulo Suomeen
Kristittyjä ruotsalaisia siirtyi Ahvenanmaalle, Turunmaan saaristoon ja Länsi-Uudellemaalle mahdollisesti 1100-luvun lopulla. Kolonisaatio jatkui ja voimistui 1200-ja 1300-luvuilla, jolloin se suuntautui myös Itä-Uudellemaalle sekä Pohjanmaan rannikolle. Ruotsalaisten kolonisaatio tapahtui ristiretkien yhteydessä ja se liittyi katolisen kirkon pyrkimykseen levittää kristinuskoa itämeren piirissä. Tulokkaat olivat kristittyjä ja he saapuivat vielä suurelta osin pakanallisen maahan. Kolonisaatio oli ristiretkien ohella keino käännyttää suomalaisia kristinuskoon, ja sitä tuki katolisen kirkon ohella myös vielä kehittymässä ollut Ruotsin kuningaskunta.[6] Ruotsin kieli tuli Suomeen näiden maahanmuuttajien mukana, koska näiden alueiden ruotsinkielisen paikannimistön seasta ei ole löydetty varhaisempia nimikerrostumia.[7]
Historiallisissa lähteissä ruotsalaisesta maahanmuutosta mainitsee Eerikinkronikka, jonka mukaan ”maa miehitettiin kristityillä” niin kutsutun toisen ristiretken jälkeen. Ruotsalaisten maahanmuutosta tuli 1300-luvulla yhä järjestäytyneempää ja vuosisadan loppuun mennessä maahanmuuton kohteena olleet alueet olivat jo lähes täysin ruotsalaisten tulokkaiden asuttamia.[8] Alun perin muuttajien oletettiin olleen kotoisin Hälsinglannista, mutta nykyisen käsityksen mukaan valtaosa sadoista, mahdollisesti jopa tuhansista Suomeen tulleista ruotsalaisista, oli lähtöisin Keski-Ruotsista[9].
Ruotsin kielen leviäminen jatkui vielä Venäjän vallan ajan alkuvaiheessa 1800-luvun alkupuolella. Yhteiskunnalliseen asemaan liittyvä ruotsin kielen omaksuminen menetti tarpeellisuuttaan 1800-luvun jälkipuolelta lähtien, kun Suomeen alkoivat muodostua suomenkielinen sivistyneistö ja liikemieskunta. 1800-luvun lopulla suomesta tuli virallinen ja hallinnon ensisijainen kieli. Fennomanian ja 1900-luvun alkupuolen suomenkielisyysliikkeen eli aitosuomalaisuuden myötä useat ruotsalaistaustaiset tai ruotsinkielistyneet perheet siirtyivät suomen kieleen.[10]
Ruotsinkielisen väestön genetiikka
Vuonna 2008 julkaistiin ensimmäinen genomin seulontaan perustuva suomalais-ruotsalainen vertailututkimus. Suomenruotsalaisten eri ryhmistä tutkimuksessa oli edustettuna Pohjanmaan ruotsinkielinen väestö. Tutkimuksen mukaan Pohjanmaan ruotsinkieliset muodostavat geeniklusterin ruotsalaisten kanssa.[11] Vuonna 2008 julkaistun tutkimuksen mukaan Pohjanmaan ruotsinkieliset erosivat muusta tutkitusta länsisuomalaisesta väestöstä vain, kun Ruotsi otettiin tutkimuksen vertailuryhmään mukaan.[12]
Käsitys suomenruotsalaisuudesta
Suomenruotsalaiset alkoivat varsinaisesti korostaa omaa, suomenkielisistä eroavaa identiteettiään 1800-luvun jälkipuolella. Tämä oli reaktiota sille, että suomalaista kansallisuustunnetta oli alettu rakentaa suomen kielen varaan (fennomania). Lisäksi Venäjän keisari halusi edistääkseen Suomen lopullista eroa Ruotsista suomen virallisiksi kieliksi venäjän ja suomen, ei ruotsia. Vastapainona tällaiselle syntyi svekomania, ruotsinmielisyys. Svekomaanit korostivat, että Suomen ruotsinkieliset muodostavat oman ruotsalaisen kansallisuuden Suomessa.[13] Usein käytettiin termiä östsvenskar, itäruotsalaiset. 1900-luvun kuluessa suomenruotsalaisuus alettiin mieltää riikinruotsalaisuudesta eroavaksi ilmiöksi. Nimitystä suomenruotsalaiset (finlandssvenskar) Suomen ruotsinkieliset alkoivat käyttää itsestään vuonna 1912.[14]
Suomenruotsalainen identiteetti
Suomenruotsalaiset on usein määritelty nimenomaan kielivähemmistöksi[15]. Osalla suomenruotsalaisista on tätä näkemystä vastaava identiteetti.[16]
 | Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. Tarkennus: Tästä eteenpäin mallineet, linkkien toimivuuden tarkistus, viittauspäivämäärät kunnostettava. |
Näin on varsinkin Uudellamaalla, missä suomenruotsalaiset ovat kiinteä osa Suomen kansaa.
Toisaalta monilla rannikon suomenruotsalaisilla varsinkin Pohjanmaalla on voimakas tunne siitä, etteivät Pohjanlahden valtiorajat erota suomenruotsalaisia ruotsalaisista.[17] Itämeren ruotsinkieliset rannikkoasutukset niin Suomen, Viron kuin Ruotsin puolella ovat olleet vuosisatojen ajan tiiviisti yhteydessä toisiinsa.[18] Näistä syistä myös ”itäruotsalaisuutta” korostavia näkökulmia suomenruotsalaisuuteen on yhä olemassa. Suomenruotsalainen kielitieteilijä Leif Höckerstedt katsoo, että suomenruotsalaisuutta on mahdotonta tarkastella Ruotsista irrallaan olevana ilmiönä. Hänen mukaansa Suomen suomenkieliset ja ruotsinkieliset ovat sitoutuneet yhteisiin poliittisiin tavoitteisiin, mutta eivät jaa samaa etnistä identiteettiä. Höckerstedtin mukaan suomenruotsalaisesta etnisyydestä ei kuitenkaan haluta keskustella julkisesti.[19] Tutkija Charlotta Hedberg esittää, että suomenruotsalaisten yliedustus Suomen ja Ruotsin välisessä maahanmuutossa heijastelee yhteisön vähemmistöasemaa ja etnistä sidettä Ruotsiin.[20] Kansainvälisessä vähemmistöoikeuksia sivuavassa keskustelussa on myös esitetty, että suomenruotsalaisia voidaan tarkastella sekä etnisenä vähemmistönä että kansallisuutena. [21] Ahvenanmaalaiset katsotaan tavallisesti sekä suomenruotsalaisista että suomalaisista erilliseksi ryhmäksi.
Suomenruotsalaisten väestönkehitys
| Ruotsinkielisten osuus Suomen väestöstä [22][23] | |
|---|---|
| Vuosi | Osuus |
| 1610 | 17,5 % |
| 1749 | 16,3 % |
| 1815 | 14,6 % |
| 1880 | 13,6 % |
| 1890 | 14,3 % |
| 1900 | 12,89 % |
| 1910 | 11,6 % |
| 1920 | 11,0 % |
| 1930 | 10,1 % |
| 1940 | 9,5 % |
| 1950 | 8,64 % |
| 1960 | 7,4 % |
| 1970 | 6,6 % |
| 1980 | 6,27 % |
| 1990 | 5,94 % |
| 2000 | 5,63 % |
| 2010 | 5,42 % |
| 2011 | 5,39 % |
| 2012 | 5,36 % |
| 2013 | 5,34 % |
| Ruotsinkielisten osuus Manner-Suomessa (ilman Ahvenanmaata) | |
|---|---|
| Vuosi | Osuus |
| 2010 | 4,97 % |
| 2011 | 4,95 % |
| 2012 | 4,92 % |
| 2013 | 4,90 % |
| Ruotsinkielisten osuus Ahvenanmaalla | |
|---|---|
| Vuosi | Osuus |
| 2010 | 89,87 % |
| 2011 | 89,44 % |
| 2012 | 89,10 % |
| 2013 | 88,69 % |
Ruotsinkielisten suhteellinen osuus Suomen väkiluvusta on entisaikoina ollut huomattavasti nykyistä suurempi. On arvioitu, että vuonna 1610 ruotsinkielisiä oli Suomessa noin 70 000, mikä oli peräti noin 17–18 % koko maan väestöstä. Tämä on varhaisin ajankohta, jonka suhteen ruotsinkielisten määrästä on esitetty arvio. Vuonna 1880 osuus oli noin 14,3 %. 1970-luvun alkupuolella ruotsinkielisiä oli 302 000 henkeä, joka oli silloin noin 6,5 % väestöstä. Osassa Suomen sisämaakaupungeistakin oli aikaisemmin kaupungin kokoon nähden suuri ruotsinkielinen vähemmistö, mm. Mikkelin asukkaista oli 1800-luvulla ruotsinkielisiä peräti 27 %.[25] Suomenruotsalaisten suhteellinen osuus Suomen väestöstä on ollut ainakin 1880-luvulta lähtien laskussa, vaikkakin absoluuttinen määrä nousi vuoteen 1940 asti. 1950- ja 1960-luvuilla maastamuutto vähensi huomattavasti ruotsinkielisten osuutta.[26] 1970-luvulta lähtien suomenruotsalaisten absoluuttinen määrä ja suhteellinen osuus Suomen väestöstä ovat laskeneet hitaasti (302 000–289 596).[27][28]
Suomenruotsalaisten maantieteellinen sijoittuminen
- Pääartikkeli: Luettelo Suomen ruotsin- ja kaksikielisistä kunnista
Suomenruotsalaiset eivät asu pelkästään rannikolla, vaan ruotsinkielisiä on myös sisämaan suurissa kaupungeissa. Vuoden 2013 lopun väestötietojen mukaan sisämaan yksikielisistä suomenkielisistä kunnista suhteellisesti ja määrällisesti eniten ruotsinkielisiä on Kaarinassa, 1 314 eli 4,13 %, suhteellinen osuus on suurempi kuin kaksikielisissä Lohjalla ja Vantaalla. Määrällisesti toiseksi eniten ruotsinkielisiä on Tampereella, 1 276 eli 0,53 %. Lukuun sisältyvät myös ruotsinkieliset maahanmuuttajat.
Vertailuja suomenkielisiin
Tutkimusten mukaan suomenruotsalaisten ja muiden suomalaisten elinkeinorakenteessa ei keskimäärin ole suuria eroja. Toisaalta kuitenkin paikallisesti erot ovat huomattavia. Suomenruotsalaisista suurempi osuus saa toimeentulonsa maataloudesta ja (meri)liikenteestä; teollisuustyöntekijöitä on vähemmän. Tilastollisesti kaikkein ruotsinkielisin ammatti on kalastaja.[29][26]
Lakimiehinä, lääkäreinä ja yritysjohtajina suomenruotsalaisia on väestösuhdetta (5,46 %) suurempi osuus. Kauppalehden julkaisemien tietojen mukaan suomenruotsalaiset omistavat keskimäärin 3,3 kertaa niin paljon yritysosakkeita kuin suomenkieliset. Suomessa asuvilla ruotsinkielisillä on keskimäärin enemmän varallisuutta kuin suomenkielisillä. Varallisuus korreloi Jan Saarelan tutkimuksen mukaan voimakkaasti sen kanssa, oliko henkilö syntynyt sillä alueella, jossa asui, mikä oli yleisempää ruotsinkielisten kuin suomenkielisten parissa.[30]
Joillakin alueilla, kuten pääkaupunkiseudulla, ruotsinkieliset miehet ansaitsevat jopa 17 % enemmän kuin suomenkieliset miehet, mutta ero kieliryhmien naisten välillä on pienempi. Miesten tuloeroista kaksi kolmasosaa voidaan selittää taustamuuttujilla, etenkin ikä- ja koulutusrakenteella.[31] Työttömyys on ruotsinkielisten keskuudessa ollut huomattavasti alhaisempaa. Toisaalta Pohjanmaalla suomenkielisillä on keskimäärin korkeammat tulot kuin ruotsinkielisillä[32].
Suomenruotsalaiset elävät 2–3 vuotta suomenkielisiä pidempään. Lisäksi he elävät keskimäärin terveempinä eivätkä sairastu tauteihin yhtä paljon kuin suomenkieliset. Eroa selittää suomenruotsalaisen kulttuurin sisältämä sosiaalinen pääoma, mikä näkyy luottamuksena ja osallistumisena harrastuksiin.[33] Toisaalta rokotevastaisuus ruotsinkielisellä Pohjanmaalla on johtanut tuhkarokkotapauksien esiintymisiin[34].
Suomenruotsalaiset koululaiset pärjäsivät kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa suomenkielisiä suomalaisia hieman huonommin. Syyksi on epäilty Suomen ruotsinkielisten koulukirjojen kustannussyistä heikompaa tasoa.[35]
Suomenruotsalaiset osana Suomen yhteiskuntaa
Suomenruotsalaiset Suomen sodissa ja puolustusvoimissa
Suomenruotsalaisilla on ollut merkittävä rooli Suomen sodissa ja puolustusvoimissa.[36]
Jääkäriliike, jonka tavoitteena oli vapauttaa Suomi Venäjän keisarikunnasta, koostui suurimmaksi osaksi suomenruotsalaisista. Ruotsinkielisillä oli matalampi kynnys matkustaa Saksaan koulutettaviksi.[37][38]
Sisällissotaan vuonna 1918 suomenruotsalaiset osallistuivat pääasiassa valkoisten puolella, ja pienemmässä määrin punaisten puolella. Valkoisia johti Gustaf Mannerheim, josta tuli myöhemmin Suomen marsalkka. Sisällissodan kynnyksellä perustetun valkoisten suojeluskunnan ruotsinkieliset osastot olivat Uusimaa, Raasepori ja Vaasa, ja kaksikieliset olivat Helsinki ja Turunmaa. Suomenruotsalaisia punaisten puolella olivat muun muassa Eyolf Mattsson ja Edvard Gylling, jotka nousivat myöhemmin merkittäviin asemiin Neuvostoliitossa. Sodan aikana kuoli (ainakin) 1 116 ruotsinkielistä punaisten puolella ja 683 valkoisten puolella.[39]
Talvisodassa (1939–1940) ja jatkosodassa (1941–44) sekä Lapin sodassa (1944–1945) suomenruotsalaiset palvelivat niin upseereina kuin miehistössäkin. Merkittäviä johtajia Mannerheimin lisäksi olivat Erik Heinrichs (jalkaväen kenraali, Mannerheimin neuvonantaja), Lennart Oesch (Karjalankannaksen komentaja kesällä 1944), Harald Öhquist (Karjalankannaksen komentaja talvisodassa) ja Hugo Österman (Karjalankannaksen ylipäällikkö talvisodassa).[40][41][42][43]
Osa jalkaväkirykmenteistä oli ruotsinkielisiä:
- talvisodassa 1939–1940 Jalkaväkirykmentti 9 (alun perin JR 22) ja JR 10 Karjalankannaksella,[44][45] ja
- jatkosodassa 1941–1944 JR 13, JR 24, JR 55 ja JR 61, jotka toimivat Hangon rintamalla 1941 (JR 13 ja JR 55), Karjalankannaksella 1941-1944 (JR 24, JR 13 ja JR 61) ja Syvärin rintamalla (JR 61).[44][45]
Talvisodan jälkeen JR 9:ää ja JR 10:tä kielipoliittisista syistä syytettiin vihollisen läpimurrosta Mannerheim-linjan Summa–Lähde-osuudella helmikuussa 1940 (ks. Summan taistelu). Nykyajan tutkimus on kuitenkin selvästi osoittanut, että puna-armeijan joukot, jotka keskittyivät suurissa määrissä juuri tähän kohtaan rintamaa, olisivat rikkoneet puolustuslinjat puolustajien kielestä riippumatta.[46]
Talvisodan lopussa 13. maaliskuuta 1940 Hanko ja sen lähialueet vuokrattiin Neuvostoliitolle 30 vuodeksi, jolloin yli 8 000 asukasta (pääasiassa ruotsinkielisiä) jäi kodittomaksi ja pakkosiirrettiin.[47][48]
Tienhaaran taistelussa Viipurin länsipuolella vuonna 1944 ruotsinkielinen JR 61 vaikutti keskeisesti jatkosodan lopputulokseen. Rykmentti torjui puna-armeijan hyökkäystä ja onnistui sodan ensimmäisessä niin sanotussa torjuntavoitossa.[49]
Jatkosodan lopputulos vaikutti suomenruotsalaisiin useilla alueilla. Karjalan menetetyillä alueilla oli pieni suomenruotsalainen vähemmistö: vuonna 1939 Viipurin läänin 74 495 suomalaisesta 4 541 oli ruotsinkielisiä.[50] Vuonna 1944 tehdyn aseleposopimuksen mukaan Porkkalan alue vuokrattiin Neuvostoliitolle, minkä seurauksena väestö ruotsinkielisine enemmistöineen pakkosiirrettiin. Alue vuokrattiin 50 vuodeksi, mutta se palautettiin jo tammikuussa 1956 huomattavasti huonommassa kunnossa.[51]
Vuosina 1941–1945 nimitettiin Mannerheimin-ristin ritareiksi 191 henkilöä, joista 25 oli ruotsinkielisiä. Suhteellinen osuus oli hieman suurempi (13 %) kuin ruotsinkielisten osuus koko väestöstä (10 %).[52]
Nyky-Suomessa suurin osa suomenruotsalaisista suorittaa asepalveluksensa Uudenmaan prikaatissa, joka on Suomen ainoa yksikkö, jonka koulutuskieli on ruotsi.[53] Gustav Hägglund toimi Suomen puolustusvoimain komentajana vuosina 1994–2001.[54][55]
Katso myös
Lähteet
Kirjallisuutta
- Allardt, Erik & Starck, Christian: Vähemmistö, kieli ja yhteiskunta: Suomenruotsalaiset vertailevasta näkökulmasta. Helsinki: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10713-1.
- Mattsson, Kristin: Att skriva finlandssvenska: Etnicitet i kvinnors livshistorier. Diss. Åbo: Åbo Akademis förlag, 2011. ISBN 978-951-765-606-1.
- Nyman, Peter: Ankkalammikko. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31236-0.
- Saukkonen, Pasi: Mikä suomenruotsalaisissa ärsyttää? Selvitys mediakeskustelusta Suomessa. Helsinki: Finlands svenska tankesmedja Magma, 2007. ISBN 978-952-5864-15-1. Teoksen verkkoversio (pdf). (Arkistoitu – Internet Archive)
- Suomenruotsalaiset. Helsinki: Suomenruotsalaiset kansankäräjät, 1994. ISBN 952-9700-12-1.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomenruotsalaiset Wikimedia Commonsissa
