Yhdysvaltain maantiede

Yhdysvaltojen mannermaa voidaan jakaa topografisesti viiteen suuralueeseen.^[4] Alueet ovat sisämaan tasankoalue, Appalakit, Atlantin rannikko, Kordillieerit ja läntisten vuoristojen väliset tasankoalueet.^[5]

Mantereen sisäosien hallitseva maastonmuoto on laaja tasankoalue, joka ulottuu Meksikonlahdelta Kanadan rajalle ja sieltä Alaskaan. Se voidaan jakaa edelleen kolmeen osaan: Atlantin ja Meksikonlahden rannikkotasankoihin, sisämaan tasankoihin ja Kanadan kilpeen. Suurina tasankoina tunnettu alue muodostaa lisäksi osan sisämaan tasankoalueista. Ne levittäytyvät Keskilännestä länteen, ja suuri osa maan maataloustuotteista kasvatetaan tällä alueella. Alue muodostuu enimmäkseen suuresta, raskaasti viljellystä ja erittäin tasaisesta ruohomaasta.^[6] Sisämaan tasankoalue ulottuu New Yorkin osavaltiosta noin 2 400 kilometrin päähän Texasin keskiosiin ja sieltä edelleen noin 1 600 kilometrin päähän Kanadan rajalle. Tasanko kohoaa hyvin harvoissa paikoissa 600 metriä korkeammalle.^[5] Tasankoa reunustaa pohjoisessa ja koillisessa Kanadan kilven alue,^[6] johon kuuluvat New Yorkin Adirondack ja Minnesotan, Wisconsinin ja Michiganin Yläjärven ylänkö.^[5]

Yhdysvaltojen sisäosia halkoo lisäksi laaja Mississippijoen vesistö, joka on merkittävä liikenneväylä.^[4] Mississippi on purjehduskelpoinen Minneapolisiin asti, ja lisäksi jokijärjestelmästä on kanavayhteys Illinoisjoen kautta Isoihinjärviin. Mississippin itäiset sivujoet, kuten Ohio ja Tennessee, ovat myös purjehduskelpoisia. Sen sijaan monet läntiset sivujoet ovat kausittaisia ja niissä on runsaasti hiekkasärkkiä, mitkä vaikeuttavat liikennöintiä. Esimerkiksi Missouri, joka on Mississippiä pidempi, saatiin liikennöintikuntoon vasta 1900-luvun puolivälissä patojen ja sulkujen avulla.^[5] Isotjärvet Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalla muodostavat maailman suurimman makeavetisen vesistön. Järviin kuuluvat Yläjärvi, Huronjärvi, Michiganjärvi, Eriejärvi ja Ontariojärvi.^[7]

Appalakit erottavat itärannikon sisämaan tasangosta rannikon suuntaisina lähes koko Yhdysvaltojen pituisina. Ne ulottuvat Alabaman pohjoisosista Kanadan rajalle asti. Appalakit ovat jäänne vanhasta, paljon korkeammasta vuoristosta. Se jaetaan edelleen eri osiin, ja Blue Ridge Mountainsin alueella on sen korkein huippu, vähän yli 2 000 metriä korkea Mount Mitchell. Appalakkien itäpuolelle jää Atlantin rannikkotasanko, joka ulottuu Cape Codista Meksikon rajalle.^[5] Cape Codista koilliseen rannikko on Appalakkien vaikutuspiirissä.^[6] New Yorkista etelään tasanko levenee, ja sitä täplittävät monet estuaarit, joista suurin on Chesapeakenlahti.^[5]

Lännessä suuret tasangot päättyvät Kordillieerien itäosan Kalliovuoriin. Keskiosaltaan Kalliovuoret muodostavat suuria pohjois-eteläsuuntaisia jonoja, joiden huiput kohoavat kahteen kilometriin. Pohjoisessa on yksittäisiä huippuja, jotka jatkuvat Alaskaan asti.^[6] Kordillieerien länsiosan muodostaa kaksi vuoristoketjua. Lähes heti Tyynenmeren rannikolta kohoavat rannikkovuoristot ja noin 240 kilometriä sisämaahan ovat Kaskadit ja Sierra Nevada, joihin kuuluvat Yhdysvaltojen suurimmat vuoret Alaskan ulkopuolella. Niistä korkein on Sierra Nevadan Mount Whitney.^[5] Kordillieerien itä- ja länsiosan väliin jää laaja alue, jossa on kuivia altaita, ylätasankoja ja eristäytyneitä vuoristoja. Eteläisin osa, Coloradon laakio (Colorado Plateau) on sedimenttikivien muodostama ylänköalue kilometrin verran tasankojen yläpuolella. Sitä halkovat monet rotkot kuten Grand Canyon, hiekkaerämaat ja vulkaaniset huiput.^[6] Coloradon laakiosta länteen Sierra Nevadan rajalla on Basin and Range -nimellä kutsuttu kuiva alue. Kolmas vuoristojen välisen alueen osa on Columbian ylätasanko. Kalliovuorilta länteen monet joista kuivuvat vuoristojen välisillä kuivilla tasangoilla. Alueelle on muodostunut vain yksi hieman suurempi vesiallas, Iso Suolajärvi. Vain kolme suurempaa jokea laskevat mereen asti, Columbia, Colorado ja Sacramento–San Joaquin.^[5]

Havaiji sijaitsee noin 4 800 kilometriä länteen Yhdysvaltojen länsirannikosta. Se on muodostunut saariryhmästä, jonka suurimmat saaret ovat Oahu, Maui, Lanai, Kauaia ja Havaiji. Saaria hallitsevat tulivuoret ja niitä ympäröivät koralliriutat. Alaskan puolestaan erottaa muusta Yhdysvalloista Kanada. Alaska on pääosin vuoristoaluetta, jota jäätiköt ovat muovanneet. Alaskassa virtaa myös joitakin jokia, kuten Yukon, jotka muodostavat tasankoalueita.^[4]

Yhdysvaltojen suurin joki monien mielestä on Mississippi, mutta sitä seuraavien järjestys riippuu siitä, mitä käytetään joen "suuruuden" mittarina. Oheisessa taulukossa virtaama on keskiarvo joen suulla vuosilta 1951–1980.^[8]

Tähdellä merkityissä virtaama on alle 425 kuutiometriä.

Manner-Yhdysvaltojen länsirannikko on osa Tyynenmeren tulirengasta, jolla esiintyy voimakasta tektonista ja vulkaanista toimintaa ja 81 prosenttia maailman maanjäristyksistä.^[9] Maanjäristykset voivat aiheuttaa suurta tuhoa, kuten San Franciscon maanjäristys 1906 tai pitkäperjantain maanjäristys 1964 lähellä Anchoragea.^[10]

Yhdysvallat on pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Sen kokonaispinta-ala on 9 826 675 neliökilometriä, ja siitä maata on 9 161 966 ja vettä 664 709 neliökilometriä. Maalla on vain kaksi rajanaapuria, Kanada ja Meksiko, ja maarajaa sillä on 12 034 kilometriä. Yhdysvallat on jaettu 50 osavaltioon ja Washingtonin hallintopiiriin.^[1]

Väestöllisesti Yhdysvallat voidaan jakaa kolmeen alueeseen. Ensimmäinen niistä kattaa suuriin piirtein nelikulmion muotoisen alueen, jonka kulmapisteet ovat Boston, Chicago, St. Louis ja Washington. Alueen sisässä on seitsemän Yhdysvaltojen 12 suurimmasta kaupungista. Siellä alkoi myös ensimmäinen kasvuräjähdys, ja se on ollut jo pitkään Yhdysvaltojen talouden keskus. Tämän alueen etelä- ja länsipuolella on alue, joka ulottuu Suurien tasankojen länsiosaan. Siellä asutus on harvempaa, ja suurten kaupunkien välillä on suuremmat välimatkat. Toinen alue on kuitenkin Yhdysvaltojen tärkein maatalousalue. Kolmas väestöalue on Yhdysvaltojen länsiosat, joka on kaikista harvimpaan asutettua. Asutus on keskittynyt pienemmälle alueelle, ja esimerkiksi Los Angelesin ympäristö ja San Franciscon lahden ympäristön ovat erityisen tiheästi asuttuja.^[11]

Vuoden 2012 arvioitujen väkilukujen mukaan Yhdysvalloissa on yhdeksän yli miljoonan asukkaan kaupunkia.^[12] Monet kaupungit ovat kasvaneet rajojensa ulkopuolelle ja muodostaneet laajoja suurkaupunkialueita. Maantieteilijä Jean Gottmann otti vuonna 1961 käyttöön termin megalopoli, kun hän oli tutkinut Yhdysvaltojen itärannikon suurta kaupunkien yhteenkasvua New Hampshiren eteläosista Washingtoniin. Alueella, joka kattaa noin 1,5 prosenttia Yhdysvaltojen pinta-alasta, asuu noin viidennes maan asukkaista.^[13] Muita suuria kaupunkikeskittymiä on Isojenjärvien alueella, jossa on kolme konurbaatiota. Niistä yksi sijaitsee Chicagon ja yksi Detroitin ympärillä. Kolmas keskittymä ulottuu Buffalosta Clevelandin kautta Pittsburghiin. Nämä kolme aluetta saattavat pian kasvaa kokonaan yhteen ja yhdistyä myös rannikon megalopolin kanssa. Muita konurbaatioita on eteläisessä Kaliforniassa, jossa on tiheää asutusta Los Angelesin ympärillä Santa Barbaraan ja Meksikon rajalle, ja esimerkiksi Floridan itärannikolla Jacksonvillestä Miamiin.^[5]

Suuren kokonsa ja maantieteellisen monimuotoisuutensa vuoksi Yhdysvalloissa esiintyvät lähes kaikki ilmastotyypit. Manneralueellakin koetaan ajoittain olosuhteita, jotka ovat yhtä kuumia kuin tropiikin aavikot tai yhtä kylmiä kuin napa-alueiden mannerolot. Sää voi myös muuttua nopeasti ja rajusti kaikkina vuodenaikoina.^[17]

Ilmastokaavioita Yhdysvaltojen eri osista (sademäärä sinisin pylväin, keskilämpötila punaisella)

Suurin osa Yhdysvalloista sijaitsee keskileveysasteiden liikkuvien matalapaineiden reitillä. Ne tuovat rintamineen sateita ja nopeita lämpötilanmuutoksia etenkin maan koillisosaan. Polaaririntaman aaltoilujen mukaan Keskilännen tasangoille virtaa vuoroin arktista tai polaarista ilmamassaa pohjoisesta tai trooppista massaa Karibialta ja Meksikonlahdelta. Talvella ja keväällä lämpötila voi muuttua yli 20 astetta muutamassa tunnissa. Tyynenmeren rannikolla ja muualla Kalliovuorten länsipuolella säänvaihtelut ja vuodenaikojen erot ovat paljon pienempiä.^[17]

Rajuimpia sääilmiöitä ovat hurrikaanit, joita tulee sekä Atlantilta että Tyynenmeren puolelta. Hurrikaaneja esiintyy kesäkuusta joulukuuhun, eniten elo-syyskuussa.^[18] Joitakin tuhoisista hurrikaaneista ovat olleet Hurrikaani Galveston vuonna 1900, Hurrikaani Betsy vuonna 1952, Hurrikaani Andrew vuonna 1992 ja Hurrikaani Katrina vuonna 2005.^lähde?

Paljon pienempiä, mutta myös tuhoisia ovat tornadot, joita esiintyy eniten Floridassa sekä Keskilännessä Tornado Alleyksi kutsutulla alueella.^[19] Se ulottuu pohjoisesta Texasista kohti pohjoista Kansasia ja itään Tennesseehen. Siellä monissa taloissa on tornadosuojat ja monilla kylillä on tornadosireenit.^[20][21]

Kasvillisuus

Yhdysvalloista löytyy yli tuhat puulajia ja kaikkiaan 20 000–25 000 alkuperäistä koppisiemenistä kasvilajia.^[5] Ihminen on kuitenkin suuresti vaikuttanut Yhdysvaltojen kasvillisuuteen. Esimerkiksi maan kaakkoisosassa luontaiset sekametsät ovat väistyneet taloudellisesti tuottavampien havumetsien tieltä. Tasankojen ja preerian ruohokasvit ovat suurelta osin eurooppalaista alkuperää.^[22] Yli 60 prosenttia maasta (Alaskaa lukuun ottamatta) on menettänyt pääosan alkuperäisestä kasvillisuudestaan.^[23] Karkeasti maa voidaan jakaa kolmeen osaan: metsään, ruohikkoon ja pensaikkoon. Metsät ovat alkujaan peittäneet maan itärannikon, länsirannikon keski- ja pohjoisosat, lännen ylänköalueet ja leveän vyöhykkeen maan pohjoisosassa. Ruohikko peitti maan sisäosat missä sademäärä ei riitä metsän kasvuun. Pensaikko on keskittynyt länsiosan sisämaahan.^[22]

Kanadan rajan tuntumassa Mainesta Minnesotaan ja Appalakkeja pitkin etelään kasvaa lauhkean vyöhykkeen havumetsiä. Niissä kasvaa erityisesti strobusmäntyjä, amerikanpunamäntyjä, banksinmäntyjä, hemlokkeja, kuusia ja palsamipihtaa. Havumetsä vaihettuu lehtimetsäksi, jota kasvoi aiemmin Uudesta-Englannista Missouriin ja Texasin itäosiin. Lehtimetsän lajeja ovat monet vaahterat, tammet, saarnet, lehmukset, lännenambrapuu, hikkorit, plataanit, pyökit ja lännentulppaanipuu. Floridan eteläosissa kasvisto muuttuu trooppisemmaksi, ja siellä kasvaa palmuja, viikunoita ja mangrovea.^[5]

Sisämaan ruohikkojen lajeja ovat muun muassa puhveliheinä, gammaheinät ja amerikanhöyhenheinät. Havumetsät peittävät jälleen Kalliovuoria, Kaskadeita ja Sierra Nevadaa. Valtalajeja ovat keltamänty, douglaskuuset, jättituija, lännenlehtikuusi, kontortamänty, monet kuuset, lännenhemlokki, jättipihta, komeapihta ja punapuut. Kaskadeilla ja Washingtonin, Oregonin ja Kalifornian pohjoisosien rannikkometsissä puut kasvavat erityisen suuriksi, ja tällaisissa metsissä pohjalajisto on hyvin niukkaa.^[5]

Kalliovuorten länsipuolisten puoliaavikoiden valtalajeja ovat marunat. Rinteillä ja matalilla vuoristoilla saattaa kasvaa myös katajia ja rautaispensaita. Aavikkoalueilla puolestaan kasvaa erityisesti monia kaktuksia, mutta myös joosuanjukkia ja muita jukkia, kreosoottipensaita, meskiteitä ja agaaveja.^[5]

Eläimistö

Monipuolisen eläimistön näyttävimpiä lajeja ovat valkopäämerikotka, hirvi, myskihärkä, karibu, ahma, biisoni, harmaakarhu, puuma, jääkarhu ja susi.^[24] Yhdysvaltojen manneralueella (Alaskan ja Havaijin ulkopuolella) elää noin 460 matelija- ja sammakkoeläinlajia, joihin kuuluu alligaattoreita, kilpikonnia, liskoja, käärmeitä, sammakoita ja konnia.^[25] Lintuja on tavattu yli 800 lajia.^[26]

Luonnonsuojelu

Yhdysvalloissa on 397 kansallispuistoa, joita hallinnoi National Park Service.^[27] Monet suojelualueet ovat kuitenkin liian pieniä suojatakseen biodiversiteettiä. Leviävä asutus, kaivostoiminta ja fossiilisten polttoaineiden pumppaus pienentävät monien lajien elintilaa.^[24]

Yhdysvalloissa on 21 Unescon maailmanperintökohdetta. Kahdeksan niistä on kulttuurikohteita kuten Vapaudenpatsas, yksi on sekakohde ja loput 12, kuten Evergladesin, Yellowstonen ja Yosemiten kansallispuistot, on suojeltu luontoarvojen takia.^[28]

• Birsall, Stephen S, & Florin, John: United States Geography U.S. Department of State. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
• Parr, Jessica M.: United States. McColl, R. W. (toim.): Encyclopedia of World Geography. New York: Facts On File, 2005. ISBN 0-8160-5786-9. Google-kirjat (viitattu 1.4.2012). (englanniksi)
• United States Encyclopædia Britannica. 2012. Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
• United States The World Factbook 2009. 12.3.2012. Washington: Central Intelligence Agency. Arkistoitu 26.12.2018. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)

Viitteet

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdysvaltain maantiede Wikimedia Commonsissa