Al-Farabi
Abū Nasr Muhammad ibn al-Farakh al-Fārābi (n. 872–950) (turk. Farabi, pers. محمد فارابی) oli filosofi, joka islamilaisessa maailmassa tunnettiin nimellä ”toinen opettaja”, siinä missä ensimmäinen oli Aristoteles.[1][2] Hän oli kotoisin Keski-Aasiasta, mistä hän myöhemmin siirtyi kalifaatin pääkaupunkiin Bagdadiin. Al-Farabi opiskeli hellenististä filosofiaa Syyriassa ja Mesopotamiassa nestoriolaisten kristittyjen opettajien johdolla[3] ja kuului uusplatonisteihin. Al-Farabi korosti filosofian itsenäistä asemaa suhteessa teologiaan.[2]
Al-Farabin kerrotaan kirjoittaneen 160 teosta, joista kahdeksan käsitteli musiikkia. Hän kehitti etenkin rytmiikan teoriaa. Ainoastaan hänen suppein musiikkia koskeva kirjoituksensa oli käännetty keskiajalla latinaksi. Al-Farabin luomat musiikkitieteen käsitteet ja metodit ovat silti jättäneet pysyvän jäljen musiikin teoriaan.[4]
Al-Farabin kuva on Kazakstanin 200 tengen setelissä.
Lähteet
- Gutas, Dimitri: Greek Thought, Arabic Culture. Routledge, 1998. ISBN 0-415-06133-4-2. (englanniksi)
- Huff, Toby E.: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West. 3rd edition. Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5. (englanniksi)
Viitteet
Aiheesta muualla
- Al-Fârâbî as a Source of the History of Philosophy and of Its Definition (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) (muslimheritage.com)
- FĀRĀBĪ i. Biography (englanniksi) (iranicaonline.org)