Poliittinen korrektius
Poliittinen korrektius (engl. political correctness, PC[1]) on kielenkäytön tai toiminnan tapa, joka pyrkii olemaan loukkaamatta ketään.[2] Se on sellaisen kielenkäytön tai toiminnan välttämistä, jonka koetaan sulkevan pois, loukkaavan tai syrjivän ihmisryhmiä, joiden katsotaan olevan sosiaalisesti epäedullisessa tai syrjityssä asemassa.[3]
Ilmaisulla viitataan myös halventavasti tai kriittisesti kielenkäyttöön tai toimintaan, jonka katsotaan myötäilevän kyseenalaisella tavalla "liberaalia", "radikaalia" tai "tiedostavaa" mielipidettä.[4]
Amerikkalainen alkuperä
Aikaisemmin käsite tarkoitti englannin kielessä vain yhdenmukaisuutta vallitsevan yhteiskunnallisen ajattelun tai politiikan kanssa. Silloin poliittinen korrektius tarkoitti kirjaimellisesti korrektia, soveliasta, viittaamatta enemmälti sellaiseen kieleen, jota joku voisi pitää ei-liberaalina tai syrjivänä. Tämä merkitys juontuu 1700-luvulle. Esimerkiksi J. Wilson huomautti U. S. Republic -lehdessä vuonna 1793:
”Huomiomme kiinnittyy säännöllisesti valtioihin pikemminkin kuin kansoihin, joiden takia valtiot ovat olemassa. – – Tämän epätarkkuuden kaltaiset tunteet ja ilmaisut hallitsevat yleistä, jopa vakuuttavaa kielenkäyttöä. – – Maljoja kohotetaan ’Yhdysvalloille’ eikä ’Yhdysvaltain kansalle’. Tämä ei ole poliittisesti korrektia.”[4]
Ilmausta (engl. politically correct, lyh. PC tai PC-puhe) alettiin käyttää Yhdysvalloissa 1970-luvulla feminististen ja vasemmistolaisten liikkeiden vaikutuksesta.[4] Varhaisimman yksiselitteisen viittauksen poliittisesti korrektiin nykyisessä yleisesti ymmärretyssä mielessä on esittänyt Toni Caden lehdessä The Black Woman (1970): "Mies ei voi olla yhtä aikaa poliittisesti korrekti ja sovinisti."[4]
Yhdysvalloissa liberaalin vasemmiston käyttämää "poliittista korrektiutta" tai jopa sen määrittelyä ovat voimakkaasti kyseenalaistaneet muiden poliittisten näkökantojen edustajat ja jopa vasemmistolaiset itse. Joidenkin näkemysten mukaan myös jopa itse ilmaus "poliittisesti korrekti" on englannin kielessä halventava, koska se esittää sellaisen poliittisen näkökannan, jota he vastustavat "virheettömänä". Gary Martinin mukaan ilmauksen merkityksestä ja alkuperästä on vaikea keskustella ilmaisematta poliittista mielipidettään.[4]
Toimittaja Sanna Ukkola totesi syksyllä 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien keskustelua kommentoidessaan:
”Mitä rajummin Trump kommentoi, sitä kovemmin hänen kannattajansa innostuvat ja nauraa röhnöttävät. He nauravat, koska tietävät, miten pahasti sanat loukkaavat sydänjuuriaan myöten kaikesta mahdollisesta pahastuvaa PC-porukkaa. Poliittinen korrektius on muuttunut monen mielessä vitsiksi. Ja lisävaatimukset korrektiudesta johtavat päinvastaiseen lopputulokseen – entistä rumempaan kielenkäyttöön.”[5]
Käyttö Suomessa
Suomessa esimerkiksi mustaa ihmishahmoa esittävä Fazerin lakritsikääre sai kielteistä palautetta ulkomailta. Lakritsipatukan ulkomaanvientimahdollisuudet osoittautuivat olemattomiksi. Englantilainen markkinatutkimustoimistokaan ei suostunut edes testaamaan brittikuluttajien mielipidettä mustasta lakritsihahmosta.[6] Yhtiö antoi muotoilutoimistolle tehtäväksi uuden, ”ajankohtaisemman” kääreen suunnittelun.[7] Uuden kääreen suunnittelua pidettiin poliittisesti korrektina menettelynä.[6]
Kääntäjä Kristiina Rikman totesi haastattelussa vuonna 2006, ettei puuttuisi Astrid Lindgrenin poliittiseen epäkorrektiuteen, kuten tarkistetuissa Peppi Pitkätossun suomennoksissa on tehty. Neekerikuninkaasta oli tullut alkuasukaskuningas ja mustista lapsista kurrekurredut-lapsia.[8]
Näkemyksiä
Ylivoimainen enemmistö yhdysvaltalaisista katsoo, että poliittinen korrektius ei ole niinkään "sosiaalisen oikeudenmukaisuuden" tavoittelua kuin oman "kulttuurisen ylivertaisuuden" mainostamista muille. Kolme neljästä afroamerikkalaisesta vastustaa poliittista korrektiutta. Alle 50 000 dollaria vuodessa ansaitsevista yhdysvaltalaisista 83 % ja yli 100 000 ansaitsevista 70 % suhtautuu siihen kriittisesti.[9]
Presidentti Barack Obaman mukaan poliittinen korrektius on mennyt liian pitkälle, kun yliopistoihin ei haluta konservatiivisia puhujia, toista puolta ei kuunnella tai ei haluta lukea naisia tai afroamerikkalaisia halventavia kirjoja. Hänestä puhujia ei pidä vaientaa, vaan heidän kanssaan tulee voida keskustella. Vaientaminen sanomalla: "Et voi tulla, koska olen liian herkkä kuulemaan, mitä sinulla on sanottavana" estää oppimisen.[10]
Sekä älykkyys että tunneäly ennustavat vähäisempää huolta poliittisesta korrektiudesta ja enempää tukea sananvapaudelle.[11]
Katso myös
Lähteet
Kirjallisuutta
- Friedman, Marilyn – Narveson, Jan: Political Correctness: For and Against. Lanham: Rowman & Littlefield, 1995. ISBN 0-8476-7985-3.
- Melin, Lars – Parkvall, Mikael: Laddade ord: En bok om tankens makt över språket. Stockholm: Morfem, 2016. ISBN 978-91-980922-8-8.
- Williams, Jeffrey J.: PC Wars: Politics and Theory in the Academy. London: Routledge, 2013. ISBN 978-0-415-91072-9.
Aiheesta muualla
- Lehtniemi, Ninni: Epäkorrektin apostolit. Ylioppilaslehti 11/2008.
- Honkanen, Seppo: Inhimillisyyttä hei. Aviisi 1/2010.