Buddhalainen filosofia
Buddhalainen filosofia käsittelee laajasti metafysiikan, fenomenologian, etiikan ja tietoteorian ongelmia. Buddhalaisuus uskontona hyödyntää filosofiaa muun muassa moraalin ymmärtämiseksi ja sen selventämiseksi, mitä merkityksellisen elämän eläminen — ilman tarvetta katumukseen sen loppuessa — tarkoittaa. Buddhalainen ajattelu ei arvosta teoriaa teorian itsensä vuoksi, mutta valaistumiseen pyrkivä teoretisonti on yhteensopivaa buddhalaisten arvojen ja etiikan kanssa.
Buddhalaisuus hylkää monet intialaisen filosofian ajatukset, jotka olivat kehittyneet jo Buddhan elinaikana. Hindulaisen filosofian näkökulmasta buddhalainen filosofia luetaan heterodoksisiin nastika-koulukuntiin, koska buddhalaisuus ei tunnusta Veda-kirjoja uskonnollisena auktoriteettina.
Buddhalaisen filosofian yksittäiset näkökohdat ovat usein olleet keskustelun alla buddhalaisuuden eri koulukunnissa.
Buddhalaisuus: uskonto vai filosofia?
Buddhalaisuus voidaan nähdä joko käytännöllisenä filosofiana tai uskontona, riippuen siitä, mikä merkitys sanoille ”filosofia” tai ”uskonto” annetaan. Niissä etelä- ja itäaasialaisissa kulttuureissa, joissa buddhalaisuus kehittyi, filosofian ja uskonnon välillä ei ole selvää eroa, eikä sitä voida välttämättä tehdä. Buddhalaisuuden filosofia on käytännöllistä, koska se keskittyy tiettyjen menetelmien tai filosofisten periaatteiden soveltamiseen käytännön elämässä. Buddhalaisuus eroaa monista muista uskonnoista siinä, että se voidaan nähdä ei-teistisenä, eli se ei tarvitse jumalan tai jumalien olemassaoloa. Lisäksi buddhalaisuudessa ei ole oppirakennelmia samassa mielessä kuin uskonnoissa yleensä.
Eräs näkemys on, että buddhalaisuutta voidaan harjoittaa yhtä lailla uskontona kuin filosofianakin. Vastaava erottelu tehdään usein taolaisuuden suhteen. Anagorika Govindan mukaan Buddhan Dharma on kokemuksena ja käytännöllisenä toteutuksena uskontoa; tämän kokemuksen älyperäisenä muotoiluna filosofiaa; ja itsehavainnon ja -analyysin tuloksena psykologiaa. Se, joka kulkee tämän polun, saavuttaa sisäisen prosessin tuloksena käyttäytymismallin, jota voimme kutsua moraalisuudeksi.[1]
Historiaa
Varhainen kehitys
Varhaisessa buddhalaisuudessa oli skeptisismin sävyjä. Buddha neuvoi oppilaitaan välttämään väittelyjä niiden itsensä vuoksi, koska hän piti sellaista hedelmättömänä ja katsoi sen haittaavan valaistukseen johtavien harjoitusten suorittamista. Buddhan opissa oli kuitenkin merkittävä filosofinen osatekijä. Se kielsi monet kilpailevien suuntausten näkemykset ja esitti päinvastaisia näkemyksiä, samalla kun rakensi niiden päälle uuden uskonnollis-filosofisen tason.
Eräät tietyt opetukset esiintyvät monissa varhaisissa buddhalaisissa teksteissä. Tämän vuoksi suuri osa tutkijoista katsoo, että Buddha on opettanut ainakin seuraavien kaltaisia oppeja:[2]
- neljä jaloa totuutta
- jalo kahdeksanosainen polku
- kolme olemassaolon merkkiä
- Pratītyasamutpāda eli ehdonvarainen seuraamus tai ehdonvarainen seurausketju
- karma ja jälleensyntymä
- nirvana
- viisi skandhaa
Jotkut tutkijat ovat kuitenkin ehdottaneet muita teorioita.[3] Heidän mukaansa oli olemassa ns. varhaisin buddhalaisuus, eli alkuperäinen, eri suuntauksiin jakaantumista edeltänyt buddhalaisuus. Joidenkin tutkijoiden mukaan se oli ensi sijassa negatiivinen oppi siinä merkityksessä, että se keskittyi enemmän siihen, mitä oppeja tuli hylätä, kuin siihen, mitä oppeja tuli hyväksyä. Tämä ulottuvuus voidaan löytää esimerkiksi madhyamaka-koulukunnassa. Vain sellainen tieto, joka oli hyödyllistä valaistumisen saavuttamiselle, oli arvostettua.
Tämän teorian mukaan buddhalaisuuden jakaantuminen eri koulukuntiin alkoi vasta, kun buddhalaiset yrittivät tehdä Buddhan opetuksissa ja varhaisissa suttissa implisiittisinä olleista opeista yksitulkintaisia. Buddhan kuoleman jälkeen hänen opetuksiaan pyrittiin keräämään ja levittämään yleisesti hyväksytyssä muodossa, alun perin suullisesti, myöhemmin kirjallisesti, jolloin syntyi Tripitaka.
Myöhemmät koulukunnat
Erään jaottelun mukaan hinayana-buddhalaisuus (sravakayana ja pratyekabuddhayana) voidaan jakaa kahteen filosofiseen koulukuntaan:[4]
- Vaibhasika eli partikularistinen koulukunta
- Sautantrika eli sutra-koulukunta
Samoin mahayana-buddhalaisuus voidaan jakaa kahteen filosofiseen koulukuntaan:[4]
- Cittamatra eli mieli-koulukunta
- Madhyamaka eli keskitien koulukunta
Toisen jaottelun mukaan buddhalaisuus voidaan jakaa Theravadaan ja Sarvastivadaan, joista jälkimmäinen sisältää filosofisina koulukuntina muun muassa Madhyamika-, Yogacara-, Huayan- ja Tiantai-koulukunnat.
Filosofia
Metafysiikka
Buddhan sanotaan kyseenalaistaneen kaiken metafyysisen olemisen ja ei-olemisen käsitteet, ja tätä kritiikkiä on pidetty Buddhan lähestymistavan keskeisimpänä osana.[5]Metafysiikassa eräs keskeinen ajatus on pratitya-samutpada eli ehdonvarainen seuraamus tai ehdonvarainen seurausketju. Ehdonvarainen seuraamus tarkoittaa sitä että kaikki olemassa olevat asiat ja ilmiöt ovat toisistaan riippuvaisia ja edellyttävät toistensa olemassaoloa.
Buddha uskoi minän tyhjyyteen (anatta), mikä oli vastakkainen näkemys kuin niillä hindulaisilla ajattelijoilla, jotka etsivät tietoa muuttumattomasta Atmanista. Buddha katsoi sen sijaan, että kiinnittyminen pysyvään minään tässä muutoksen maailmassa on kaiken kärsimyksen alkuperä ja tärkein este vapautumiselle. Samalla lähestymistavalla voidaan kieltää kaikkien korkeampien jumalien ja korkeamman hengellisen todellisuuden olemassaolo, sekä pyrkimys ja menetelmät transsendentin todellisuuden tavoittelemiseksi.
Buddha selitti minän harhan syntyvän inhimillisen kokemuksen muodostavien koosteiden (skandhaa) seurauksena. Skandhat jakoivat todellisuuden osatekijät viiteen ryhmään, mutta tällä ei luonnehdittu mitään substantiaalisia olioita, vaan pyrittiin selittämään harha koordinoimalla aineelliset osatekijät henkisten kanssa. Buddha kielsi transsendentin todellisuuden virheellisenä esineellistämisenä eli reifikaationa. Tilalle hän antoi jalon kahdeksanosaisen polun itsen havaitsemiseen keinona päästä nimen ja muodon (namarupa) maailman ulkopuolelle.[6]
Tietoteoria
Tietoteoreettinen oikeuttaminen on eräs asia, joka erottaa buddhalaisen ajattelun hindulaisesta. Kaikki intialaisen logiikan koulukunnat tunnistavat erilaisen joukon oikeutuksia tiedolle, eli pramana. Buddhalaisuuden hyväksymä joukko on pienempi kuin muilla. Kaikki koulukunnat hyväksyvät esimerkiksi havainnon ja päättelyn, mutta joillekin hindulaisuuden ja buddhalaisuuden koulukunnille kirjallinen perinne on näihin verrattavissa oleva tietoteoreettinen kategoria. Näissä koulukunnissa oli mahdollista, että jokin väite, jolle ei löytynyt tukea kirjoituksista, katsottiin mielettömäksi; kun taas jokin väite, jolle ei löytynyt tukea tavanomaisin keinoin, voitiin oikeuttaa vetoamalla kirjoituksiin.
Jotkut buddhalaisuuden koulukunnat sen sijaan hylkäsivät oppirakennelmat ja kirjoitukset. Buddhan kerrotaan sanoneen, että mitään ei pitäisi hyväksyä pelkästään perinteen, kirjoitusten tai totunnaisten oletusten mukaan, vaan sillä perusteella, että asia tiedetään itse: mitkä asiat ovat moraalisia, mitkä moitteettomia, mitkä viisaiden ylistämiä, mitkä asiat suoritettuina johtavat hyvinvointiin ja onnellisuuteen — tällöin on elettävä tämän mukaan.[7]
Varhaiset buddhalaiset ajattelijat loivat pluralistisen metafyysisen ja fenomenologisen järjestelmän, jossa kaikki inhimillinen kokemus, asiat ja tapahtumat voitiin jakaa pienempiin ja pienempiin havainnollisiin tai havainnollis-ontologisiin yksiköihin nimeltä dharma. Nämä dharmat tulkittiin eri koulukunnissa eri tavalla: joidenkin mukaan kaikki ja joidenkin mukaan vain osa oli todellisia, joidenkin mukaan kaikki olivat harhoja, joidenkin mukaan tyhjiä (sunyata), ja joidenkin mukaan ne liittyivät olennaisesti kärsimykseen.
Etiikka
- Pääartikkeli: Buddhalainen etiikka
Vaikka buddhalaisuudessa on useita eettisiä virtauksia, jotka eroavat koulukunnittain sekä sen mukaan onko kyseessä munkki vai maallikko, buddhalainen etiikan järjestelmä voidaan tiivistää jaloon kahdeksanosaiseen polkuun.
Eettisen elämän tarkoituksena on paeta samsaran eli elämän kiertokulun kärsimyksistä. Taitavat teot ehdollistavat mielen positiivisella tavalla ja johtavat tulevaan onneen, kun taas taitamattomat teot johtavat päinvastaiseen lopputulokseen. Eettinen kuri tarjoaa myös henkisen tasapainotilan ja vapauden kehittää mieltä meditaation kautta.
Vaikka varhainen buddhalaisuus (josta mahayana-buddhalaiset käyttävät nimitystä hinayana) asetetaan usein myöhempää buddhalaisuutta (mahayana) vastaan siinä, että viimeksi mainittu painottaa pyrkimystä ei pelkästään omaan vaan kaikkien (ilmenevien) olentojen valaistumiseen, kummassakaan tapauksessa eettistä elämää ei voida pitää ”itsekkäästi” motivoituneena, koska buddhalaisen opin mukaan ”itsen” käsite on vain illuusio. Buddhalaisuuden mukaan yksilön ja muiden välillä ei ole todellista eroa. Tämän vuoksi yksilön tuli pyrkiä kasvattamaan kaikkien elävien olentojen onnellisuutta yhtä paljon kuin omaansa. Tämä on eräs syy, jonka vuoksi jotkut buddhalaiset valitsevat vegetarismin.
Vertailu länsimaiseen filosofiaan
Länsimaisista filosofeista ehkä erityisesti Arthur Schopenhauerin ajattelua on useimmin verrattu buddhalaisuuteen. Schopenhauerin filosofia yhtyi buddhalaisuuden neljästä jalosta totuudesta kolmeen ensimmäiseen (elämä on kärsimystä; kärsimys johtuu elämänjanosta; kärsimys lakkaa, kun elämänjano sammutetaan) siinä, että hän yhdisti tahdon elämänjanoon, haluun, himoihin ja tarpeisiin. Neljännen totuuden (tie elämänjanon sammumiseen on jalo kahdeksanosainen polku) sijaan Schopenhauer esitti kuitenkin kaksiosaisen polun. Hänen mukaansa tahdon kieltäminen saavutettiin hänen mukaansa joko elämänhalun menettämiseen kärsimysten seurauksena tai muiden ihmisten kärsimysten tarkkailulla. Buddhalaisen Nirvanan voisi nähdä tilana, jota Schopenhauer piti tahdon kieltämisen tilana. Schopenhauer itse kirjoitti, ettei ollut saanut vaikutteita buddhalaisuudesta, vaikkakin oli tyytyväinen, että niin suuren uskonnon opetukset olivat osittain yhtäpitäviä hänen ajatustensa kanssa.[8]
Friedrich Nietzsche, joka itse hylkäsi buddhalaisuuden yhtenä nihilismin muotona, kehitti kuitenkin oman filosofiansa, jonka eräinä piirteinä olivat elämän hyväksyminen sellaisena kuin se on sekä itsensä kehittäminen, hyvin samanlaiseksi kuin buddhalainen ajattelu.[9][10][11]
Martin Heideggerin ajatuksia olemisesta ja ei-olemisesta on joskus pidetty samanlaisina kuin buddhalaisuudessa. Ludwig Wittgenstein ajatuksia on verrattu zen-buddhalaisuuteen.[12] David Humen mielen kimpputeoria muistuttaa hyvin paljon buddhalaista anatta-käsitettä.
Buddhalaisia filosofeja
- Asanga
- Gautama Buddha
- Chandrakirti
- Dignaga
- Dharmakirti
- Dogen
- Fazang
- Jinul
- Jizang
- Nagarjuna
- Vasubandhu
- Wonhyo
Lähteet
- Capriles, Elías: The Four Schools of Buddhist Philosophy (Arkistoitu – Internet Archive): Clear Discrimination of Views Pointing at the Definitive Meaning. The Four Philosophical Schools of the Sutrayana Traditionally Taught in Tibet with Reference to the Dzogchen Teachings.
Viitteet
Aiheesta muualla
- Buddhist Philosophy (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Buddha Dhamma - The Philosophy of Buddhism (englanniksi)
- Buddhist Philosophy - The Origin and Teachings of Buddhism (englanniksi)
- Coseru, Christian: Mind in Indian Buddhist Philosophy The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
- Hugon, Pascale: Tibetan Epistemology and Philosophy of Language The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
- Kukula, Jim: Toward a Buddhist Philosophy of Science (englanniksi)
- Thakchoe, Sonam: The Theory of Two Truths in India The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
- Thakchoe, Sonam: The Theory of Two Truths in Tibet The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
