Ellen Johnson Sirleaf

Tuleva presidentti syntyi vuonna 1938 ja sai nimekseen Ellen Eugenia Johnson.^[2] Hänen etninen taustansa on monipuolinen: hänen isänsä kuuluu golaheimoon, äitinsä kruih-heimoon, ja äidinisä oli saksalainen.^[3]

Vuonna 1956 Ellen meni naimisiin James Sirleafin kanssa.^[4] Sirleaf kasvoi presbyteerisessä kodissa, mutta hänestä tuli sittemmin metodisti vakaasti uskossa olevan miehensä myötävaikutuksesta.^[5] Hänellä on neljä lasta.^[2]

Vuonna 1961 Johnson Sirleaf muutti miehensä kanssa Yhdysvaltoihin, jossa hän alkoi opiskelemaan. Hän valmistui kirjanpitäjäksi Madison Business Collegesta. Ellen ja James erosivat, mutta Ellen jatkoi opintojaan ensin Coloradon yliopistossa pääaineenaan taloustiede, josta hän siirtyi Harvardiin opiskelemaan julkishallintoa valmistuen maisteriksi.^[6]

Johnson Sirleaf aloitti poliittisen uransa William Tolberin hallituksessa, jossa hän toimi ensin apulaisvaltionvarainministerinä vuosina 1972–1973 ja lopulta valtionvarainministerinä 1980–1985 Samuel Doen hallituksessa.^[4]

Doen kaudella, jolloin Johnson Sirleaf toimi valtionvarainministerinä, hän ei tullut toimeen presidentin kanssa, mikä johti hänen vangitsemiseensa ja Johnson Sirleaf vältti täpärästi teloituksen. Vuonna 1985 hän asettui ehdolle senaatin vaaleissa ja kritisoi avoimesti maan sotilasdiktatuuria, minkä johdosta hänet vangittiin uudelleen ja tuomittiin aluksi 10 vuodeksi vankilaan. Hänet kuitenkin vapautettiin pian tämän jälkeen, minkä jälkeen Johnson Sirleaf pakeni maasta.^[4] Hän palasi Liberiaan vuonna 1997 Maailmanpankin edustajana.^[7]

Vuonna 2002 valmistui Sirleafin ja Elisabeth Rehnin YK:n naisten kehitysrahastolle Unifemille laatima Women, War and Peace -raportti, joka käsitteli naisiin kohdistuvia vääryyksiä sota-alueilla ja rauhanprosessien aikana.^[8] Raportti sai kiitosta maailmanlaajuisesti.

Johnson Sirleaf asettui ehdolle presidentinvaaleissa jo vuonna 1997, muttei tullut valituksi saatuaan 10 % äänistä. Hän tuli kuitenkin toiseksi, kun Charles Taylor sai 75 % äänistä. Kaksi vuotta myöhemmin Liberiassa alkoi taas sisällissota, jonka seurauksena Tayloria syytettiin naapurimaiden kanssa vehkeilystä. Kun Taylor luovutti vallan väliaikaishallitukselle elokuussa 2003, Johnson Sirleafia ehdotettiin valtionpäämieheksi, mutta väliaikaishallitus päätyi valitsemaan tehtävään Charles Gyude Bryantin. Johnson Sirleaf toimi kuitenkin aktiivisena väliaikaishallituksessa.^[9]

Liberian presidenttinä

Johnson Sirleaf asettui ehdolle vuoden 2005 vaaleissa luvaten jälleenrakentaa maan ja hävittää korruption. Hän lähti ehdokkaaksi yhtenäisyyspuolueen ehdokkaana. Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen voitti kuitenkin entinen jalkapalloilija George Weah, jonka Johnson Sirleaf kuitenkin voitti toisella kierroksella saatuaan 59,40 %.^[4][10] Johnson Sirleaf vannoi virkavalansa 16. tammikuuta 2006 ja paikalla olivat mm. Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Laura Bush ja ulkoministeri Condoleezza Rice.^[9]

Sirleaf pyrki toiselle kaudelle ja sai 11. lokakuuta 2011 järjestetyissä vaaleissa suurimman äänimäärän. Hänen kanssaan toiselle kierrokselle pääsi Winston Tubman. Prince Johnson jäi kolmanneksi ja asettui tukemaan Sirleafia. Tubman piti vaalien ensimmäistä kierrosta vilpillisenä ja kehotti boikotoimaan 8. marraskuuta järjestettyä toista kierrosta. Vaalitarkkailijat pitivät vaaleja pääasiassa onnistuneina.^[11]

Syksyllä 2012 Sirleaf vieraili ystävänsä^[12][13] Elisabeth Rehnin uudessa haastatteluohjelmassa Elisabeth kohtaa, joka sai ensiesityksensä Yle Fem -kanavalla.^[14] Naiset keskustelivat muun muassa yhteisistä matkoistaan, naisten asemasta ja Afrikassa langetetuista vankilatuomioista.^[15] Saman vuoden lokakuussa Gbowee esitti kritiikkiä Sirleafin hallintoa kohtaan nepotismista ja riittämättömästä puuttumisesta köyhien olojen parantamiseen.^[16]

Presidenttikausiensa aikana Johnson Sirleaf keskittyi maansa jälleenrakentamiseen ja onnistui houkuttelemaan maahan runsaasti ulkomaalaista taloudellista tukea ja investointeja. Hänen kaudellaan Liberian talouskasvu oli 7 % vuodessa. Lisäksi Johnson Sirleaf onnistui neuvottelemaan 4,6 miljardia dollaria maansa ulkomaanvelkoja anteeksi ja sai YK:n poistamaan Liberialle asetettuja talouspakotteita.^[2] Hänen ei kuitenkaan katsottu saaneen tarpeeksi aikaan naisten ja lasten suojelemisen saralla: Johnson Sirleaf kiristi raiskauksesta langetettavia rangaistuksia, mutta vesitti tätä myöhemmin. Lisäksi hän antoi vasta toisen kautensa viimeisillä viikoilla presidentillisen määräyksen, jonka nojalla kiellettiin fyysinen, seksuaalinen, taloudellinen, emotionaalinen ja psykologinen väkivalta perheiden sisällä.^[17]

Sirleaf ei ollut enää ehdokkaana presidenttinvaaleissa lokakuussa 2017.^[18]

Tammikuussa 2018 Johnson Sirleaf erotettiin yhtenäisyyspuolueesta. Syynä tähän oli se, ettei hänen katsottu tukeneen puolueen ehdokasta ja omaa entistä varapresidenttiään, Joseph Boakaita, vuoden 2017 presidentinvaaleissa. Johnson Sirleafin katsottiin kehottaneen äänestäjiä äänestämään Boakain vastaehdokasta, George Weahia, joka voitti vaalit.^[19]

Johnson Sirleaf on saanut kansainväliseltä yhteisöltä lempinimen Rautarouva (engl. Iron Lady). Hänellä on myös kunniatohtorin arvo useissa yliopistoissa.^[2]

Liberialaiset

• Afrikan tähden ritarikunta (suurmestari, 2006)
• Liberian pioneerien ritarikunta (suurmestari, 2006)
• Afrikan vapahduksen inhimillinen ritarikunta (suurmestari, 2006)

Lähde:^[20]

Ulkomaalaiset

• Monon ritarikunta (Togo, 1996)^[21]
• Presidential Medal of Freedom (USA, 2007)^[22]
• Kenian kultaisen sydämen ritarikunta (Kenia, 2015)^[23]

Nobelin rauhanpalkinto

Sirleaf sai vuonna 2011 Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä liberialaisen rauhanaktivisti Leymah Gboween ja jemeniläisen demokratia-aktivisti Tawakkul Karmanin kanssa.^[24]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ellen Johnson Sirleaf Wikimedia Commonsissa

• Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen: Nobel hämmentää Liberian presidenttikilpaa