Norman Borlaug

Borlaug oli taustaltaan norjalaista siirtolaissukua. Hänen esivanhempansa Ole Olson Dyberig ja Thorsdotter Ringe muuttivat Yhdysvaltoihin Wisconsinin osavaltioon vuonna 1854. Heidän kaksi lastaan, Ole Olsen Borlaug ja Normanin isoisä Nils Olsen Borlaug, perustivat vuonna 1889 norjalaisen evankelis-luterilaisen yhteisön Iowaan Sauden kylään lähelle Crescoa.^[5][6]

Norman Borlaug suoritti kahdeksan luokkaa New Oregonin koulussa Howardin piirikunnassa. Nykyisin 1865 valmistuneen koulurakennuksen omistaa Norman Borlaug Heritage Foundation -säätiö.^{[7]lähde tarkemmin?} Suoritettuaan suuren talouslaman aikaisen kansallisen nuorisokoulutusohjelman hänet hyväksyttiin Minnesotan yliopistoon 1933. Vaikkakin hän epäonnistui pääsykokeissa, hänet valittiin uudelleen perustettuun kaksivuotiseen General Collegeen. Kahden vuoden jälkeen hänet siirrettiin Maatalousopiston metsäohjelmaan. Yliopiston aikana hän harrasti painia ja saavutti välieräpaikan yliopistojen mestaruuskisoissa.^[8] Borlaug joutui aika ajoin keskeyttämään opintonsa ja menemään väliaikaisiin töihin rahoittaakseen opintojaan. Hän toimi muun muassa siviilityöjoukkojen (Civilian Conservation Corps) johtajana vuonna 1935 työskennellen työllistämishankkeissa Yhdysvaltain liittovaltion projekteissa.^[9]

Borlaug työskenteli vuosina 1935–1938 Yhdysvaltain metsäntutkimuslaitoksen asemilla Massachusettsissa ja Idahossa ja hankki metsätieteiden kandidaatin tutkinnon vuonna 1937. Hän vietti yhden kesän Salmon River -joella. Borlaug osallistui Sigma Xi -projektiin lehtori Elvin Charles Stackmanin johdolla, mikä oli ratkaisevaa Borlaugin tulevaisuuden kannalta. Stackman neuvoi häntä suuntautumaan maatalouteen. Borlaug palasi yliopistoon opiskelemaan maataloutta Stackmanin johdolla. Borlaug vastaanotti maataloustieteiden maisterin arvon 1940 ja filosofian tohtorin arvon maataloudessa ja perinnöllisyystieteessä 1942.

Vuodet 1942–1944 Borlaug työskenteli mikrobiologina DuPontilla Wilmintonissa, Delawaressa. Japanin hyökättyä Pearl Harboriin hänen laboratorionsa joutui Yhdysvaltain asevoimien käyttöön. Hänen ensimmäinen sotilaallinen tehtävänsä oli kehittää liima, joka kestäisi Tyynenmeren lämpimässä vedessä.

Vuonna 1940 Manuel Ávila Camachon hallitus tuli valtaan Meksikossa. Hallituksen ensisijainen tavoite oli Meksikon maatalouden kehittäminen. Yhdysvaltain varapresidentti Henry Wallace näki Canchon hallituksen pyrkimyksissä mahdollisuuden Yhdysvaltain taloudelliseen ja sotilaalliseen hyötyyn ja ajoi voimakkaasti Rockefeller-säätiötä yhteistyöhön Meksikon hallituksen kanssa maatalouden kehittämisessä.^[10] Rockefeller-säätiö otti yhteyttä E. C. Stackmaniin ja kahteen muuhun johtavaan agronomiin, jotka perustivat uuden järjestön, the Office of Special Studies, joka toimisi osana Meksikon hallitusta, mutta jota johti Rockefeller-säätiö. Borlaugia oli ajateltu uudelleen perustetun vehnän kehittämis- ja tuotanto-ohjelman johtajaksi Meksikossa, mutta hän kieltäytyi ja valitsi lopulta palveluksen DuPontissa.^[11] Heinäkuussa 1944 Borlaug lähti Méxicoon johtamaan uutta perinnöllisyystieteen ja maatalouden ohjelmaa.

Vuonna 1964 hänestä tuli Kansainvälisen vehnäntutkimusohjelman johtaja El Batániin Texcocoon. Borlaug vetäytyi virallisesti tehtävistään 1979, mutta jatkoi vanhempana asiantuntijana. Tohtori Borlaug on opettanut ja luennoinut vuodesta 1984 lähtien Texas A&M -yliopistossa.

Vehnän jalostus- ja tuotanto-ohjelman tavoitteena oli lisätä vehnäntuotantoa Meksikossa. George Harrar ja neljä muuta jäsentä, joita olivat maissintutkija Edward Wellhausen, perunantutkija John Niedenhauser, William Calwell ja Norman Borlaug, olivat kaikki Yhdysvalloista.^[12]

M. S. Swaminathan järjesti Borlaugin 1962 vierailulle Intiaan. Borlaugin jalostama kääpiövehnä tuotti 50 prosenttia enemmän kuin Punjabin vehnä^[13] Seuraavana vuonna Rockefeller-säätiö ja Meksikon hallitus lähettivät Borlaugin Intiaan jatkamaan työtä. Pakistanin vehnäsato melkein kaksinkertaistui sen kasvaessa 4,6 miljoonasta tonnista (1965) 7,3 miljoonaan tonniin (1970). Vuonna 2000 sato oli jo yli 21 miljoonaa tonnia. Intiassa sato kasvoi 14,3 miljoonasta tonnista (1965) 20,1 miljoonaan tonniin (1970).^[14]

Borlaugin mukaan vihreää vallankumousta vastaava nälänhätien torjunta ja ruoantuotannon tehostaminen tulee tehdä geenimuuntelun avulla. Hänen mukaansa ei ole järkevää pelätä geenimuuntelua, koska ihmiset ovat jalostaneet kasvien ja eläinten geenejä vuosituhansien ajan.^[15]

1980-luvun alussa Borlaug ja Sasakawa Africa Assocition toimivat hankkeessa seitsemässä maassa. Maissin ja durran sato kaksinkertaistui Afrikan maissa vuosina 1983–1985.^{[16]lähde tarkemmin?}

Maailman ruokapalkinto on kansainvälinen palkinto, jonka Borlaug perusti 1986. Palkinto myönnetään henkilöille saavutuksista maailman ravinnontuotannossa.

Vuonna 1968 Borlaug sai Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian jäsenyyden. Kaksi vuotta myöhemmin hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto ansioistaan maailman elintarvikehuollon kehittämisessä.^[17]

Vuonna 2006 Yhdysvaltain kongressi hyväksyi yksimielisesti aloitteen korkeimman mahdollisen siviilitunnustuksen, kongressin kultamitalin, myöntämisestä Borlaugille. Asetuksen mukaan ”tohtori Borlaug on pelastanut enemmän ihmishenkiä kuin kukaan toinen ihminen, joka on koskaan elänyt, ja pelastanut enemmän ihmishenkiä islamilaisessa maailmassa kuin kukaan toinen ihmiskunnan historiassa”. Mitali luovutettiin hänelle heinäkuussa 2007.^[18]

• Haldane Hansen, Norman Borlaug ja R. Glean Anderson, Wheat in the Third World, Bauldun, Colorado: West view Press, 1982. ISBN 0-86531-357-1
• Norman Borlaug, Land use, Food, Energy and Reaction, Aspen Institute for Humanistic Studies, 1983 ISBN 0-940222-07-8