J

J ei alkuaan kuulunut kreikkalaiseen, etruskien eikä latinalaiseen kirjaimistoon. Foinikialaisessa ja sitä varhaisemmissa seemiläisissä kirjoitusjärjestelmissä aina varhaisimpaan tunnettuun edeltäjään kantasiinailaiseen kirjoitukseen oli kyllä kirjoitusmerkki j-äänteelle: ulkoasultaan pikemmin poikkiviivallista Z:aa tai Y:tä muistuttava jōd (kirjaimen foinikialainen nimi).^[1] Kreikkalaiset kuitenkin omaksuivat sen ensisijaisesti vokaalin i kirjoitusmerkiksi, joka tosin vokaalin edellä ääntyi [j].^[2]

Tämän seurauksena niin kreikassa, etruskissa kuin latinassakin I-kirjaimella merkittiin sekä i-vokaalia että j-konsonanttia (tai puolivokaalia). Keskiajalla J-mäistä I:n muotoa käytettiin kyllä ajoittain eri tarkoituksiin, mm. kauno- tai kursiivikirjoitusmuotona tai kirjoitettaessa roomalaisia numeroita osoittamaan lukusanan loppua: XIJ = XII = 12. Erillistä äänettä osoittavaksi kirjaimeksi J vakiintui vasta aivan keskiajan lopulla, noin 1500-luvulla.^[3][4]

Nykyään kirjoitetaan kuitenkin yleensä J:llä myös sellaiset roomalaiset nimet, joissa tämä äänne esiintyy, esimerkiksi Juvenalis (alkujaan Iuvenalis).^lähde?

Vielä suomen kirjakieltä luotaessa 1500-luvulla I–J-ero ei ollut vakiintunut, joten Mikael Agricolan kielessä j-äänteen yleisin kirjoitusasu oli I: ia ’ja’, iotca ’jotka’, kiria ’kirja’. Harvemmin hän käytti J:tä tai IJ:tä (Jumala, tyhije ’tyhjä’) sekä sisällä sanassa Y:tä (söyan ’syöjän’), G:tä tai GH:ta (welgilleni ’veljilleni’, wäighy ’väijyy’). Toisaalta J-kirjain tai IJ-yhdistelmä saattoivat esiintyä i:n merkkinä etenkin i-loppuisten diftongien tapauksessa (taijuan ’tajuan’, etteij ’ettei’), joskus muulloinkin (jstupi ’istuu’; luetaan [istupi]).^[5]

Nykysuomessa J-kirjaimella merkitään soinnillista palataalista puolivokaalia [j], mikä on siis myös kirjaimen alkuperäinen äännearvo latinalaisessa kirjoitusjärjestelmässä aina siitä asti, kun kirjainta on käytetty. Yleiskielessä j-äänne esiintyy vain lyhyenä, mutta murteittain se geminaatioilmiöiden kuten yleisgeminaation vuoksi voi esiintyä myös pitkänä (jj, esim. ajjaa).^[6]

Useissa eurooppalaisissa kielissä J äännetään samoin kuin suomessakin. Näin on kaikissa latinalaisin kirjaimin kirjoitetuissa slaavilaisissa ja uralilaisissa kielissä (esim. puolassa, tšekissä; unkarissa, virossa), balttilaisissa kielissä (liettuassa ja latviassa), albaniassa sekä maltassa.^[4][7]

Baskissa puolivokaalinen [j] on J:n yksi mahdollinen ääntämys soinnittoman frikatiivin [x] tai [ʝ] (puolivokaalisen j:n vahvempihälyinen frikatiivimuunnelma) ja soinnillisen palataaliklusiilin [ɟ] ohella.^[7]

Äänteenmuutosten seurauksena kuitenkin alkuperäinen j-äänne on voinut kielittäin muuttua, ja kun kirjoitusasu on pysynyt ennallaan, J-kirjaimen äännearvo on muuttunut. Esimerkiksi romaanisissa kielissä J, milloin sitä ylipäänsä käytetään – italiassa ei – on aina jotakin muuta kuin [j]. Ranskassa, portugalissa ja romaniassa se osoittaa soinnillista postalveolaarista sibilanttia [ʒ], espanjassa soinnitonta velaarista tai uvulaarista frikatiivia [x] ~ [χ] ja katalaanissa joko sibilanttia [ʒ] tai soinnillista postalveolaarista affrikaattaa [d͡ʒ].^[4][8]

Germaaniset kielet jakautuvat J:n käytöltään kahtia. Manterella puhuttavissa saksassa, hollannissa (ja afrikaansissa) ja pohjoismaisissa kielissä kuten ruotsissa samoin kuin islannissa J on [j], mutta englannissa se on yleisimmin soinnillinen postalveolaarinen affrikaatta [d͡ʒ]. Kaikissa näistä kielistä voi sitaattilainoissa esiintyä muitakin ääntämistapoja.^[9][10]

Kelttiläisissä kielissä J-kirjain ei ole (omaperäisessä sanastossa) käytössä.^[11][12]

Turkissa J on soinnillinen postalveolaarinen sibilanttia [ʒ].^[7]

• Morseaakkosissa J merkitään: .---
• Radioaakkosissa J on suomalaisen standardin mukaan Jussi ja NATO-standardin mukaan Juliett
• Pistekirjoituksessa (Braille) J merkitään:

• Tietokoneissa J koodataan eri merkistöissä seuraavasti:

Pienen j:n merkityksiä

• j on fysiikassa ja matematiikassa joskus imaginaariyksikön symboli. Yleensä käytetään i-kirjainta.
• j merkitsee matematiikassa y-akselin suuntaista yksikkövektoria.

Ison J:n merkityksiä

• J on SI-järjestelmässä energian yksikkö joule.
• J on hitausmomentin tunnus (usein myös I).
• J on aikoinaan ollut I:n ohella jodin kemiallinen merkki. Nykyisin jodin merkkinä käytetään yksinomaan I:tä.
• J ajoneuvon kansallisuustunnuksena tarkoittaa Japania.
• J tarkoittaa pelikorteissa jätkää.

• Lehikoinen, Laila & Lieko, Silva 2009: Kirjasuomen kehitys. Uudistettu laitos. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.

Viitteet

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta J Wikimedia Commonsissa