Marlene Dietrich

Dietrich aloitti uransa kabareelaulajana Berliinissä 1920-luvulla. Hän ehti näytellä monissa elokuvissa ennen läpimurtoaan Josef von Sternbergin ohjaamassa Sinisessä enkelissä (1930)^[4]. Legendan mukaan Hollywoodiin emigroitunut von Sternberg, joka vieraili Saksassa ohjatakseen Sinisen enkelin, poimi Dietrichin naispääosaan nähtyään tämän kabareenäyttämöllä. Tosiasiassa Dietrich kuitenkin pyrki rooliin muiden näyttelijöiden joukossa, ja Sternberg joutui tekemään paljon töitä vakuuttaakseen tuotantoyhtiön ja miespääosanäyttelijän, Emil Janningsin, siitä, että Dietrich oli paras ehdokas Lola Lolan rooliin. Elokuvasta tehtiin versio sekä saksaksi että englanniksi ja se nosti Dietrichin suureksi tähdeksi liki yhdessä yössä.

Josef von Sternbergin palatessa Yhdysvaltoihin Dietrich seurasi hieman myöhemmin hänen mukanaan. Kaksikko teki 1930-luvun alkupuoliskolla useita menestyselokuvia, joista tunnetuin on Marokko (1930). Kuuluisa kohtaus, jossa Dietrich laulaa valkoisessa frakissa, suutelee yleisössä olevaa naista ja heittää sitten ruusun Gary Cooperille, on peräisin juuri tästä elokuvasta. Dietrich sai elokuvasta uransa ainoan Oscar-ehdokkuuden. ^[5]

Adolf Hitler olisi halunnut tehdä Dietrichistä Saksan loistavan tähden, mutta kansallissosialistien kiihkeänä vastustajana tämä kieltäytyi kunniasta ja otti vuonna 1937 Yhdysvaltain kansalaisuuden. Toisen maailmansodan sytyttyä Dietrich lähti viihdytysjoukkoihin liittoutuneiden puolelle. Hän matkasi liittoutuneiden kanssa Saksaan asti ja levytti sodan aikana ehkä tunnetuimman laulunsa "Lili Marleen", josta tuli hitti kummallakin puolella rintamaa. Vuonna 1947 Dietrichille myönnettiin sota-ajan ansioistaan Yhdysvaltain ”Medal of Freedom”.^[6][7]

Dietrich näytti elokuvarooleissaan hämmästyttävän nuorelta vielä 50 vuotta täytettyään. Tämä johtui ainakin osittain siitä, että hänellä oli tapana kiristää ihoaan peruukin alle jäävillä kirurginteipin paloilla.^[8]

Sodan jälkeen Dietrich harvensi esiintymisiään elokuvissa ja keskittyi 1950-luvun puolivälistä alkaen aina 1970-luvun puoliväliin kansainväliseen laulu-uraansa. Kun Dietrich konsertoi Länsi-Saksassa vuonna 1960, tähteä vastassa oli mielenosoittajia, jotka eivät olleet antaneet anteeksi hänen osallistumistaan liittoutuneiden ponnisteluihin. Kylmän vastaanoton vuoksi Dietrich ei enää palannut maahan.^[9][10][11]

Nürnbergin tuomio (1961) ja pieni cameorooli elokuvassa Poreilua Pariisissa (1964) olivat Dietrichin viimeiset kuuluisat elokuvatyöt. Dietrich kaatui ja putosi orkesterimonttuun esiintyessään Australia Sydneyssä vuonna 1975. Tuolloin jo 73-vuotiaan ja alkoholisoituneen tähden murtunut lonkkaluu tuli ihosta läpi. Onnettomuutta seurasi kahdeksan kuukautta kestänyt sairaalajakso, jonka aikana hän ei suostunut tapaamaan edes ystäviään. Dietrich ei kyennyt tämän jälkeen enää koskaan kävelemään kunnolla ja joutui kärsimään kivuista koko loppuelämänsä. Hän muutti sairaalasta suoraan Pariisiin ja vetäytyi julkisuudesta. Hänen viimeiseksi elokuvakseen jäi Pariisissa vuonna 1978 kuvattu Suuri gigolo, jossa Dietrich esiintyi David Bowien kanssa. Lehdistö kuitenkin pilkkasi Dietrichin roolisuoritusta. Vuonna 1984 Dietrich antoi syvällisen henkilöhaastattelun ystävälleen Maximilian Schellille, joka julkaisi haastattelunauhat dokumenttielokuvassaan Marlene. Elokuva oli Oscar-ehdokkaana, vaikka Dietrich ei ollut sallinut itseään enää kuvattavan sitä varten.^[12][13][14]

Marlene Dietrich meni 22-vuotiaana naimisiin apulaisohjaaja Rudolf Sieberin kanssa. Heille syntyi pian tytär, joka tunnettiin myöhemmin näyttelijä Maria Rivana.^[15]

Dietrichillä oli jo avioliiton varhaisessa vaiheessa lukuisia rakastajia ja rakastajattaria. Monet heistä olivat kuuluisuuksia kuten Frank Sinatra ja Kennedyn veljekset. Äidistään elämäkerran julkaissut tytär uskoi, että jatkuvan parinvaihdon taustalla oli hänen äitinsä pohjimmainen epävarmuus ja hyväksynnän kaipuu. Dietrich ei osannut myöskään rakentaa rakastavaa suhdetta omaan lapseensa.^[15][16]

Sieber muutti myöhemmin Yhdysvaltojen San Fernandoon. Maria Rivan mukaan Dietrich ei halunnut kuitenkaan myöntää avioeroa Sieberille, joka oli löytänyt rinnalleen uuden elämänkumppanin.^[15]

Ikänsä tupakoineen Dietrichin terveys alkoi horjua 1950-luvulla hänen sairastuttuaan valtimotautiin. Lisäksi hän alkoi kärsiä kroonisista kivuista vuonna 1975 tapahtuneen lonkkavaurion vuoksi. Vammautuminen vaikeutti pysyvästi Dietrichin liikkumista ja uudet kaatumiset johtivat siihen, että hän pystyi liikkumaan ainoastaan pyörätuolin avulla. Dietrich ei hyväksynyt koskaan vammautumistaan, eikä halunnut muiden ihmisten tietävän siitä. Hän vietti elämänsä viimeiset 13 vuotta alkoholisoituneena vuodepotilaana, joka ei suostunut ottamaan edes peseytymisapua vastaan. Dietrich kulutti aikansa lukemalla ja soitellen läheisilleen sekä toisinaan myös eri valtioiden päämiehille. Hän kirjoitti myös omaelämäkerran nimeltä Berliinitär, joka julkaistiin vuonna 1987.^[15][17][11]

Dietrich asui vuodesta 1975 alkaen Pariisissa, jossa kuoli 90 vuoden ikäisenä vuonna 1992^[18]. Hän halusi kuitenkin tulla haudatuksi synnyinkaupunkiinsa Berliiniin, minkä vuoksi hänet haudattiin Friedenaun Stubenrauchstrassen hautausmaalle.^[19] Berliinin kaupunki osti näyttelijän jäämistöt, joista perustettiin Berliinin Filmimuseon yhteyteen ”Marlene Dietrich Collection Berlin”. Filmimuseossa on myös jatkuva näyttely, jossa esitellään Dietrichin elämää, hänen tavaroitaan ja vaatteitaan. Berliini on nimennyt Berliinin elokuvajuhlien keskeisen tapahtumapaikan, Potsdamer Platzin lähettyvillä olevan aukion Marlene-Dietrich-Platziksi.^[20]

• Overseas (1951)
• Die neue Marlene (1965)
• Marlene singt Berlin, Berlin (1965)

• Miettinen, Sauli: Marlene Dietrich: Nainen ja tähti. Helsingissä: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24869-9.
• Wieland, Karin: Dietrich & Riefenstahl: Der Traum von der neuen Frau. München: Carl Hanser Verlag, 2011. ISBN 978-3-446-23770-4.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marlene Dietrich.

• Virallinen sivusto
• Classic Movies (1939–1969): Marlene Dietrich (Arkistoitu – Internet Archive)
• Marlene Dietrich nndb:ssä
• Marlene Dietrich ibdb:ssä