Olli Rehn
Olli Ilmari Rehn (s. 31. maaliskuuta 1962 Mikkeli)[1] on suomalainen keskustaa edustava poliitikko ja Suomen Pankin pääjohtaja. Rehn on ollut kansanedustaja vuosina 1991–1995 ja 2015–2017, Euroopan parlamentin jäsen 1995–1996 ja 2014–2015, Euroopan unionin komissaari 2004–2014 sekä Sipilän hallituksen elinkeinoministeri toukokuusta 2015 joulukuuhun 2016.
_(cropped).jpg)
Komissaarina Rehn vastasi EU:n laajentumisasioista Barroson komissiossa 2004–2009 ja talous- ja raha-asioista 2010–2014. Jälkimmäisellä kaudella hän oli myös Euroopan komission varapuheenjohtaja.[2]
Rehn oli valitsijayhdistyksen ja keskustan ehdokkaana vuoden 2024 presidentinvaaleissa.[3][4]
Nuoruus
Rehn syntyi Mikkelissä 31. maaliskuuta 1962. Hänen vanhempansa olivat yrittäjä, talousneuvos ja Mikkelin kaupunginvaltuutettu Tauno Rehn (1930–2006) sekä opettaja ja keskustan kansanedustajana 1995–1999 toiminut Vuokko Rehn (1938–2011). Tauno Rehn perusti Mikkelin Autotarvikkeen vuonna 1965 ja johti yritystä kuolemaansa saakka.[5][6]
Rehn asui viisi ensimmäistä ikävuotta Mikkelin Nuijamiehessä, jonka jälkeen perhe muutti Siekkilään.[7]
Rehn pelasi jalkapalloa Mikkelin Palloilijoissa jalkapallokouluikäisestä aina SM-sarjaan vuoteen 1981 saakka. MP:n edustusjoukkueeseen hän nousi 17-vuotiaana. Hän on kuvaillut jalkapallon olevan hänelle elämäntapa.[7][8]
Rehn työskenteli nuorena isänsä varaosaliikkeessä Mikkelin Autotarvikkeessa.[9] Hän työskenteli myös 1980-luvun alussa kesätoimittajana sanomalehti Länsi-Savossa.[7]
Rehn kirjoitti ylioppilaaksi Mikkelin Yhteiskoulusta vuonna 1981 laudaturin yleisarvosanalla.[10][7]
Rehn suoritti varusmiespalveluksensa Savon prikaatissa, 1. jääkärikomppaniassa. Hän suoritti reserviupseerikurssin ja toimi Reserviupseerikoulun oppilaskunnassa sekä Sohlo-lehden päätoimittajana.[11] Rehn kotiutui vänrikkinä.[7] Nykyisin hän on sotilasarvoltaan reservin luutnantti.[12]
Poliittinen ura
Rehn valmistui valtiotieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1989 ja väitteli filosofian tohtoriksi Oxfordin yliopistossa vuonna 1996.[13] Poliittisen uransa alussa Rehn toimi Nuoren Keskustan Liitossa (nyk. Keskustanuoret), jonka puheenjohtajana hän oli vuosina 1987–1989. Vuonna 1988 Rehn valittiin keskustan varapuheenjohtajaksi ja hän toimi tehtävässä vuoteen 1994 saakka.[1]
Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa Rehn valittiin kansanedustajaksi Helsingin vaalipiiristä. Eduskunnassa hän toimi talousvaliokunnan jäsenenä (1991–1992) sekä pääministeri Esko Ahon poliittisena erityisavustajana vuosina 1992–1993.[1]
Rehn pyrki Suomen ulkoministeriksi huhtikuussa 1993 Paavo Väyrysen erottua yllättäen. Pääministeri Aho pyysi Rehniä vetäytymään kilpailusta, mutta Rehn ei suostunut. Ulkoministeriksi valittiin keskustan äänestyksen jälkeen Heikki Haavisto, joka sai 37 ääntä ja Rehn 10.[14]
Rehn oli myös Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja vuodet 1991–1995 sekä Euroopan parlamentin ja Suomen eduskunnan yhteiskomitean puheenjohtaja vuodet 1993–1994. Rehn oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1988–1994, josta keskustaryhmän puheenjohtaja vuodet 1988–1990.[1]
Vuoden 1994 lopussa eduskunta valitsi Rehnin Euroopan parlamentin jäseneksi. Parlamentissa Rehn toimi muun muassa liberaaliryhmän varapuheenjohtajana. Rehn putosi europarlamentista vuoden 1996 eurovaaleissa, minkä jälkeen hän väitteli tohtoriksi (1996) ja toimi vuoden Veikkausliigaa hallinnoivan Jalkapalloliiga ry:n puheenjohtajana (1996–1997).[1]
EU-politiikkaan Rehn palasi vuonna 1998, kun hän aloitti komissaari Erkki Liikasen kabinettipäällikkönä. Rehn toimi tehtävässä vuoteen 2002 asti ja pyrki samana vuonna keskustan puheenjohtajaksi, mutta hävisi lopulta Anneli Jäätteenmäelle. Puheenjohtajaehdokkaisiin lukeutuivat Jäätteenmäen ja Rehnin lisäksi muun muassa sittemmin pääministeriksi noussut Matti Vanhanen ja puolueen entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen.[15]
Syksyllä 2002 Rehnin pitkäaikainen ystävä Alpo Rusi joutui vakoiluepäilyjen kohteeksi. Rehn päätti olla asettumatta ehdolle vuoden 2003 eduskuntavaaleissa ja keskittyi ystävänsä tukemiseen. Kun Rusi syksyllä 2003 todettiin syyttömäksi törkeään vakoiluun, Rehn ja Rusi kirjoittivat yhdessä kirjan Kylmä tasavalta, jossa tarkastellaan kriittisesti Suojelupoliisin toimintaa.[16]
Suomen EU-komissaarina
Vuosina 2002–2003 Rehn työskenteli professorina Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitoksella, kunnes hänet valittiin pääministeri Matti Vanhasen talouspoliittiseksi erityisavustajaksi. Hän toimi tehtävässä kesään 2004 saakka, jolloin hän siirtyi Erkki Liikasen tilalle yritystoiminnasta ja tietoyhteiskunnasta vastaavaksi komissaariksi Romano Prodin johtamaan Euroopan komissioon.
Marraskuussa 2004 Rehn aloitti laajentumiskomissaarina Barroson komissiossa. José Manuel Barroso ehdotti marraskuussa 2009 Rehniä talous- ja raha-asioista vastaavaksi komissaariksi seuraavaan komissioon toimikaudelle 2010–2014. Nimitykselle tarvittiin Euroopan parlamentin hyväksyntä, josta oli määrä äänestää tammikuussa 2010.[2] Äänestys kuitenkin lykkääntyi helmikuuhun.[17]
.jpg)
Keväällä 2012 Rehn arvosteli edeltäjiään siitä, että nämä päästivät Kreikan liittymään euroalueeseen. Tämä johti osaltaan 2009–2010 EU:n talouskriisiin, jonka hallitsemiseen EU:lla ei Rehnin mukaan ollut tarvittavia valmiuksia.[18] Rehn itse oli ollut virassaan jo lähes kuusi vuotta kriisin ilmaantuessa. Rehniä itseään on varsinkin vasemmalta arvosteltu kriisimaiden sosiaalisen katastrofin aiheuttajaksi.[19]
Pekka Lehto on ohjannut vuonna 2012 dokumenttielokuvan Komissaari, joka kertoo Rehnin työstä EU-komissaarina vuosien 2010–2012 välisenä aikana.[20]
Paluu kotimaan politiikkaan
Vuoden 2014 eurovaaleissa Rehn valittiin Euroopan parlamenttiin keskustan suurimmalla äänimäärällä.[21] Heinäkuussa 2014 hänet valittiin Euroopan parlamentin varapuhemieheksi ensimmäisenä suomalaisena.[22] Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Rehn asettui ehdokkaaksi Helsingin vaalipiirissä, ja hänet valittiin jälleen eduskuntaan.[23] Euroopan parlamenttiin Rehnin tilalle nousi Hannu Takkula.[24] Rehn toimi Sipilän hallituksen elinkeinoministerinä reilun vuoden ajan 2015–2016.[25]
Suomen Pankin pääjohtajana
.jpg)
Rehn valittiin Suomen Pankin johtokuntaan lokakuussa 2016. Viisivuotinen pesti alkoi helmikuussa 2017.[26] Huhtikuussa 2018 Eduskunnan pankkivaltuusto esitti valtioneuvostolle Rehniä Erkki Liikasen seuraajaksi Suomen Pankin pääjohtajaksi,[27] minkä jälkeen tasavallan presidentti Sauli Niinistö vahvisti nimityksen 18. toukokuuta 2018. Rehn aloitti Suomen Pankin johdossa 12. heinäkuuta 2018.[28]
Presidenttiehdokkuus
Kesäkuussa 2023 Rehn kertoi asettuvansa ehdolle vuoden 2024 presidentinvaaleissa valitsijayhdistyksen ehdokkaana.[3] Elokuussa keskusta asettui puoluehallituksen päätöksellä tukemaan Rehniä[29] ja syyskuussa puoluekokous valitsi hänet puolueen presidenttiehdokkaaksi[4].
Rehn sai 28. tammikuuta 2024 presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella 15,3 % äänistä ja sijoittui neljänneksi.[30] Rehn kertoi, ettei aio kannattaa julkisesti Alexander Stubbia eikä Pekka Haavistoa, vaan osallistuu toiselle kierrokselle ”tavallisena äänestäjänä”.[31]
Vaalirahoitus
Rehnin tavoitevaalibudjetiksi on ilmoitettu 700 000 euroa.[32] Rehnin kampanjan 19. tammikuuta 2024 julkaiseman ennakkoilmoituksen mukaan kampanja oli kerännyt rahoitusta 800 000 euroa, josta 370 000 euroa tuli Keskustalta. Yksityishenkilöiltä tukea oltiin saatu 225 000 eurolla ja yrityksiltä 125 000 eurolla.[33]
Kampanjan suurin tukija on liikemies Antti Aarnio-Wihuri, joka antoi tukea 30 000 eurolla. Lisäksi kampanjaa tukivat muun muassa Laakkosen sukuun kuuluva Merja Laakkonen 20 000 eurolla, Taaleri Kapitaali Oy:n toimitusjohtaja Vesa Heikkilä 6 000 eurolla ja yrittäjä Kim Väisänen 3 000 eurolla. Etujärjestö MTK tuki Rehnin kampanjaa 2 900 eurolla.[34]
Poliittisia näkemyksiä
EU-politiikka
Olli Rehn toimi Suomen komissaarina Euroopan komissiossa vuodet 2004–2014. Vuosina 2004–2009 Rehn vastasi Euroopan unionin laajentumispolitiikasta.[35] Rehnin mukaan Euroopan unionin laajentuminen vuonna 2004 on ollut menestystarina erityisesti taloudellisesti. Rehnin mukaan laajentumista ei voi syyttää vuoden 2008 talouskriisistä. Rehnin mukaan kuitenkin erityisesti kulttuurinen integraatio oli vielä vuonna 2009 puolitiessään. Samaan aikaan Rehn suhtautui positiivisesti EU:n jatkolaajentumissuunnitelmiin.[36] Kirjassaan Myrskyn Silmässä (2012) Rehn on kertonut avoimesti, miten hänen asemassaan joutuu selittämään mustaa valkoiseksi.[37]
Talouspolitiikka
Barroson II komissiossa (2009–2014) Rehn toimi talouskomissaarina. Rehn on kertonut kannattavansa EU-maiden integraation syventämistä. Hänen mukaansa erityisesti euroalueen päätöksentekojärjestelmä on liian kankea ja hidas. Rehnin mielestä eurokriisi on osoitus siitä, että koko eurooppalainen yhdentyminen olisi pitänyt viedä euron alkaessa vietyä pidemmälle. Rehnin mukaan yhteisellä valvonnalla, budjettikurilla ja vahvan komission mahtikäskyillä olisi voitu taklata kriisit jo alkuunsa. Rehnin mukaan virkamieskäskyjen toimivuus on osoitettu mm. EU:n tilastoviranomaisten vaatimuksilla ja Kreikan tilastojen luotettavuusparannuksilla.[37] Vuonna 2014 Rehn myönsi tarpeen itsekriittisyydelle eurokriisin hoidossa. Rehn ei kuitenkaan yksilöinyt komission tekemiä virheitä.[38]
Rehnin mukaan euron selviytyminen on suomalaisten edun mukainen tavoite. Rehn on kertonut pyrkivänsä säilyttämään euron osana jokaisen eurooppalaisen elämää. Rehnin mukaan paluu markkaan olisi Suomelle kallis ja tuhoisa ratkaisu. Rehn on myöntänyt puolustaneensa euroalueen pankkien stressitestejä julkisesti vielä silloinkin, kun komissio oli tajunnut testien uskottavuuden menneen.[37] Talouskomissaarina Olli Rehn on vaatinut Kiinaa nostamaan valuuttansa juanin ulkoista arvoa. Rehn on pitänyt puheet kauppasodan lietsomisesta kurissa.[39]
Komission asema
Rehnin mukaan Euroopan komission valta kansalliseen budjettiprosessiin on jäsenvaltioiden hyväksymää. Hänen mukaansa komissio on juuri niin legitiimi, kuin jäsenvaltiot antavat sen perussopimusten mukaisesti olla. Rehnin mukaan talouspolitiikan yhteistyön tiivistäminen on tehty kaikkien jäsenvaltioiden yksimielisellä päätöksellä ja parlamentin tukemana. Hänen mukaansa jäsenvaltiot ovat antaneet komissiolle valtuudet toimia.[38]
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka
Vuonna 1994 Keskustan varapuheenjohtaja Rehn väläytti, että Suomen tulisi vakavasti harkita Nato-jäsenyyttä Venäjän kehityksen vuoksi. Rehn perusteli Nato-näkemystään poliittisten painostuspyrkimysten todennäköistymiselle, joihin saattaisi liittyä myös sotilaallista uhkaa.[40] Rehn on tullut tunnetuksi Alpo Rusin tukijana ns. Rusi-tapauksessa.[41]
Venäjä
Vuoden 2014 syyskuussa Rehn kutsui Rosatomia ”tiukasti Venäjän johdon poliittisessa ohjauksessa olevaksi taloudelliseksi toimijaksi”. Rehn muistutti tuolloin Euroopan parlamentin päätöslauselmasta, joka kehottaa jäsenmaita perumaan energiayhteistyön Venäjän kanssa. Rehn muistutti, ettei uusia hankkeita Venäjän kanssa tulisi aloittaa niin kauan kuin Venäjä jatkaa voimapolitiikkaa Ukrainassa. Rehn kehotti tuolloin puntaroimaan Rosatom-sopimuksen poliittisia ja taloudellisia puolia uudelleen.[42] Tuolloin Rehn ilmoitti pelkäävänsä Rosatom-yhteistyön mahdollisia energia- ja teollisuuspoliittisia ongelmia.[43]
Vuonna 2015 Rehn ilmoitti kantansa kuitenkin muuttuneen. Hän kertoi tuolloin että Fortumin mukaantulo muutti hänen näkemyksensä. Rehnin mukaan valtio ei kuitenkaan pakottanut Fortumia mukaan hankkeeseen.[44] Vuonna 2023 Rehn kuitenkin kertoi presidenttiehdokkuutensa julkaisun yhteydessä tehdyssä haastattelussa, että linjanmuutoksessa oli kyse Suomen energiatalouden eduista. Rehn vakuutti samassa yhteydessä kantavansa vastuun Fennovoima-hankkeen epäonnistuneista päätöksistä.[45]
Arvopolitiikka
Vuonna 1994 keskustan varapuheenjohtajana toiminut Rehn suuttui kirkollisten lehtien, erityisesti Kirkko ja kaupunki -lehden Seppo Simolan pääkirjoituksen kannanotosta EU-keskusteluun. Rehn uhkasi erota kirkosta, sillä Rehnin mielestä lehti jakoi kansaa EU-jäsenyyden varjolla kahtia ja lietsoi vihaa maaseudun ihmisiä kohtaan. Piispa Eero Huovinen ja arkkipiispa John Vikström puolustivat monipuolista EU-keskustelua.[46] Pääkirjoituksesta syntyneen kohun jälkeen Rehn kävi asian läpi Eero Huovisen kanssa. Keskustelussa todettiin, että kyseinen pääkirjoitus ei edustanut kirkon ja Helsingin hiippakunnan linjaa, joten Rehn päätti jatkaa kirkon jäsenenä.[47]
Yksityiselämä
Rehnin vanhemmat olivat toimitusjohtaja Tauno Ilmari Rehn ja kansanedustaja Vuokko Rehn (o.s. Valjakka). Olli Rehnin sisar oli auto-onnettomuudessa 21-vuotiaana kuollut lupaava hiihtäjä Sirpa Rehn.[48][49]
Rehn on ollut vuodesta 1995 naimisissa tietokirjailija Merja Rehnin (ent. Mäenpää, o.s. Hakkarainen) kanssa.[1] Heillä on yksi lapsi (Silva, s. 1998), jonka lisäksi perheeseen kuuluu kaksi aikuista poikaa Merja Rehnin aiemmasta liitosta.[50][51][52] Rehnien vihkipappi oli Eero Huovinen.[47] Perhe asuu omakotitalossa Itä-Helsingissä.[53]
Rehn harrastaa muun muassa jalkapalloa, lukemista ja rock- ja jazzmusiikin kuuntelua.[54] Hän pelasi jalkapalloa Mikkelin Palloilijoiden edustusjoukkueessa I divisioonassa kaudella 1980 ja SM-sarjassa 1981.[55][56] Rehn pelaa nykyään helsinkiläisen Puotinkylän Valtin 60-vuotiaiden joukkueessa, jonka pelaajiin kuuluu myös mm. Antti Muurinen.[57][58]
Olli Rehn on sotilasarvoltaan reservin luutnantti.[12]
Uskonto
Olli Rehn on käynyt rippikoulun evankelisluterilaisessa Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa. Rehn on kuvannut itseään ekumeeniseksi kristityksi ja pitävänsä vuorisaarnan kultaista sääntöä eettisenä ohjenuoranaan. Vuorisaarna tuli hänelle tärkeäksi sisarensa kuoleman jälkeen. Rehn on kertonut päättäneensä työskennellä oikeudenmukaisuuden hyväksi vuorisaarnan innoittamana. Rehn on kertonut rukoilevansa päivittäin. Rehn on kertonut pitävänsä vihkipappiaan Eero Huovista uskonasioihin ja teologiaan liittyvänä keskustelukumppanina.[47][59]
Tunnustukset
- 2011: Vuoden ulkosuomalainen 2010 (Suomi-Seura ry)[60]
- 2011: Viron Marianmaan ristin ritarikunnan toisen luokan merkki[61]
- 2014: Suomen Leijonan suurristi[62]
- 2014: Latvian Kolmen tähden ritarikunnan kolmannen luokan merkki[63]
Julkaisuja
- Liike vai puolue? – kansalaisdemokratian mahdollisuudet 90-luvun Suomessa. Helsinki: Painokaari, 1989. ISBN 978-951-8-91617-1.
- Corporatism and industrial competitiveness in small European states : Austria, Finland and Sweden, 1945–1995. Väitöskirja. University of Oxford, 1996.
- Pieni valtio Euroopan unionissa. Helsinki: Kirjayhtymä, 1996. ISBN 978-951-2-64199-4.
- Suomen EU-puheenjohtajuuden eurooppalaiset haasteet. Helsinki: Valtiovarainministeriö, 1998. ISBN 978-951-5-31726-1.
- Rusi, Alpo M. & Rehn, Olli: Kylmä tasavalta. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28559-5.
- Europe's Next Frontiers. Baden-Baden: Nomos, 2006. ISBN 978-383-2-92417-1.
- Suomen eurooppalainen valinta. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-32588-9.
- Myrskyn silmässä. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26250-3.
- Kuilun partaalta: Näin euro pelastettiin. Jyväskylä: Docendo, 2019. ISBN 978-952-2-91689-1.
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
- Olli Rehn Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Olli Rehnin arkistoitu komissaarin sivusto
- Olli Rehn Euroopan parlamentti.
- Isohookana-Asunmaa, Tytti: Rehn, Olli (1962–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 15.4.2014. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
 | Edeltäjä: Erkki Liikanen | Suomen Pankin pääjohtaja 2018– | Seuraaja: (nykyinen) |
| Edeltäjä: Jan Vapaavuori | Suomen elinkeinoministeri 2015–2016 | Seuraaja: Mika Lintilä |
| Edeltäjä: Erkki Liikanen | Suomen EU-komissaari 2004–2014 | Seuraaja: Jyrki Katainen |