Sipilän hallitus
Sipilän hallitus oli Suomen tasavallan 74. hallitus, joka toimi 29. toukokuuta 2015 – 6. kesäkuuta 2019.[1] Se muodostettiin vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen ja hajosi kuukautta ennen vuoden 2019 eduskuntavaaleja, minkä jälkeen se jatkoi toimitusministeristönä. Pääministerinä toimi keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.
| Sipilän hallitus | |
|---|---|
.svg){kind=small} Suomen tasavallan 74. valtioneuvosto | |
.jpg) Pääministeri Juha Sipilä | |
| Toimikausi alkoi | 29. toukokuuta 2015 |
| Toimikausi päättyi | 6. kesäkuuta 2019 |
| Valtionpäämies | Sauli Niinistö |
| Jäsenet | |
| Hallituksen johtaja | Juha Sipilä |
| Hallituksen varajohtaja |
|
| Ministerien lukumäärä | 17 |
| Hallituspuolueet |
|
| Hallituksen asema | keskusta-oikeistolainen enemmistöhallitus 103 / 200 |
| Oppositiopuolueet |
|
| Historia | |
| Vaalit | Eduskuntavaalit 2015 |
| Edellinen | Stubbin hallitus |
| Seuraava | Rinteen hallitus |
Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen hallituksen muodostivat keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset, joiden yhteenlaskettu paikkamäärä eduskunnassa oli 124. Vuoden 2017 hallituskriisistä lähtien Sipilän hallituksen muodostivat keskusta, kokoomus ja perussuomalaisista irtaantunut sininen tulevaisuus, joiden koalitiohallituksella oli aiempaa niukempi 106-paikkainen enemmistö eduskunnassa.[2] Hallituksen toimikauden lopulla siihen osallistuvien eduskuntaryhmien yhteenlaskettu paikkamäärä eduskunnassa oli huvennut 103:ksi paikaksi.
Kesäkuussa 2017 perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen keskusta ja kokoomus päättivät, että hallitus ei voisi toimia puoluekokouksen muutosten jälkeen silloisella kokoonpanolla. Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi noussut Jussi Halla-aho on maininnut hallitusyhteistyön kariutumisen syyksi maahanmuuttovaatimuksen[3]. Ennen kuin Sipilä ehti antaa hallituksen eroanomuksen, kaikki perussuomalaiset ministerit ja joukko muita kansanedustajia irtaantuivat perussuomalaisista Uusi vaihtoehto -ryhmäksi (sittemmin Sininen eduskuntaryhmä). Tämän ryhmän kanssa muut hallituspuolueet katsoivat voitavan jatkaa hallitusyhteistyötä, minkä vuoksi sama hallitus jatkoi samalla ohjelmalla ilman uusia hallitusneuvotteluja.
Pääministeri Sipilä pyysi hallituksen eroa tasavallan presidentiltä sote-uudistuksen kariutumisen vuoksi perjantaina 8. maaliskuuta 2019. Presidentti Niinistö myönsi eron, mutta pyysi hallitusta jatkamaan yli vaalien uuden hallituksen muodostamiseen asti toimitusministeristönä.[4] Liki kolme kuukautta toimitusministeristönä istuneesta hallituksesta tuli 1.6.2019 nimellisesti Suomen pitkäikäisin hallitus sen ohitettua kaksi täyttä kautta istuneet Paavo Lipposen hallitukset, jotka istuivat kumpikin 1 464 päivää. Hallituksen iäksi tuli lopulta 1 470 päivää.
Hallitusneuvottelut
Hallitusneuvottelut alkoivat 8. toukokuuta 2015 keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen kesken valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa.[5] Neuvotteluiden aluksi perustettiin työryhmät käsittelemään neljää eri aihekokonaisuutta. Nämä olivat strategiaryhmä, ulko- ja turvallisuuspoliittinen ryhmä, maahanmuuttoryhmä ja EU-politiikan ryhmä.[6] Myöhemmin työnsä aloittivat myös johtoryhmä sekä hyvinvoinnin, työn ja työllisyyden, koulutuksen ja osaamisen, biotalouden, reformien, kestävän julkisen talouden, verotuksen, sisäisen turvallisuuden ja rakenneuudistusten työryhmät.[7][8] Neuvotteluiden edettyä päätettiin perustaa myös asuntotyöryhmä.[9]
Hallituspuolueet asettivat tavoitteeksi, että hallitusohjelmasta tulee selvästi lyhyempi kuin aikaisempien hallitusten pitkiksi kasvaneista ohjelmista. Tavoitteena oli pituudeltaan noin 5–10 sivun strateginen paperi.[10] Erityisesti Alexander Stubb halusi "näyttää äänestäjille, että jos laajasti Suomessa on oltu yksimielisiä strategisemman hallitusohjelman tarpeesta, niin sellainen pitää pystyä myös laatimaan" ja että "vain oleellisin otetaan mukaan."[11] Hallitusneuvottelujen lopputuloksena syntyi kuitenkin 74-sivuinen hallitusohjelma, jossa listattiin hyvin yksityiskohtaisia päätöksiä.[12] Mediassa kiinnitettiin huomiota esimerkiksi hevosenlannan polttamisen sallimisen kaltaisen asian mainitsemiseen hallitusohjelmatasolla.[13][14][15]
Hallitusneuvottelut etenivät sujuvasti, ja puolueet löysivät nopeasti yhteisen kannan monissa asioissa. Neuvotteluissa muun muassa päätettiin palata Vanhasen toisen hallituksen aikaiseen kirjaukseen Nato-optiosta ja periä EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta lukukausimaksut. Maahanmuuttopolitiikassa päätettiin pitää pakolaiskiintiö ennallaan vastoin perussuomalaisten vaatimuksia. Pakolaisia koskevat muotoilut tehtiin tulkinnanvaraisksi, niin että ne jättävät liukumavaraa hallitukselle. Hallitusohjelman mukaan "kiintiöpakolaisten määrä pidetään ainakin viime vuosien tasolla ja tällä osallistumme kansainväliseen taakanjakoon", missä sana ainakin antaa mahdollisuuden kasvattaa määriä.[16] EU-politiikasta linjattiin, ettei Suomi ole valmis kasvattamaan vastuitaan eurokriisin hoidossa,[17] mistä kuitenkin luovuttiin vain muutaman viikon päästä kun hallitus päätti myöntää Kreikalle 1,5 miljardia lisää tukea.[18] Verotuksesta puolueet sopivat, ettei kokonaisveroaste nouse vaalikaudella ja että luvassa on sekä kevennyksiä että kiristyksiä verotukseen.[19] Yhteiskuntasopimuksen yhteydessä kuitenkin kasvatettiin palkansaajien pakollisia maksuja: työttömyysvakuutusmaksua siirretään palkansaajalle lisää 0,85 prosenttiyksikköä ja työeläkemaksua 1,2 prosenttiyksikköä[20]. Nämä ovat palkansaajalle veronkaltaisia maksuja, jotka alentavat Aamulehden laskelman mukaan tyypillisen lapsiperheen käteen jääviä tuloja 3000 eurolla.[21][22] Myös sote-uudistuksesta päästiin sopuun.[23] Hallitusohjelman sote-mallissa olisi ensin tehty julkisen hallinnon sosiaali- ja terveyspalvelujen integroiminen ja rakenneuudistus. Sen jälkeen olisi luotu uusi sote-rahoitusmalli, ja viimeisessä vaiheessa olisi laadittu järjestelmä, jolla olisi voitu tehdä palveluiden kilpailuttamista. Tätä mallia ei kuitenkaan toteutettu, vaan sen sijaan hallitus aikoi toteuttaa sote-mallin, joka olisi pakottanut suoraan yhtiöittämiseen ja kilpailuttamiseen. Muutos olisi ollut välitön, eikä uudistuksia olisi porrastettu. Mallissa oli lisätty uusia päätöksentekotasoja perustettavien sote-yhtiöiden tasolla, uuden maakuntahallinnon tasolla ja viiden uuden sote-alueen tasolla.[24]
Hallituspuolueet sitoutuivat valtiovarainministeriön arvioon kuuden miljardin euron sopeutustarpeesta, jonka myötä valtion menoista olisi tullut leikata neljä ja kuntien menoista kaksi miljardia euroa. Mikäli Sipilän kaavailema yhteiskuntasopimus olisi saatu muodostettua, hallitus olisi ollut valmis miljardin euron tuloveron kevennyksiin.[25] Strateginen hallitusohjelma julkaistiin 27. toukokuuta 2015, ja uusi hallitus nimitettiin tehtäväänsä 29. toukokuuta.[26]
Ulkoministeriksi nousseen perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin vaatimuksesta hallituksen ohjelmaan kirjattiin ns. Lex Vennamon eli vuonna 1972 tehdyn puoluetukea koskevan lain muutoksen kumoaminen. Soini luonnehti asiaa ”suuren historiallisen vääryyden korjaamiseksi” ja kiisti jyrkästi spekulaatiot siitä, että taustalla olisi ollut pelko PS:n eduskuntaryhmän hajoamisesta.[27]
Hallitusohjelman julkistaminen
Hallitusohjelma esiteltiin eduskunnalle täysistunnossa 2.6.2015. Päähallituspuolue keskustan ryhmäpuheenvuorossa Matti Vanhanen sanoi hallitusohjelman osoittavan "että maassa on johtajuutta, että on olemassa korkeimmilla valtiollisilla instansseilla käsitys siitä, millä tavalla Suomi selviää. Siihen on nyt ohjelma laadittu." Toiseksi suurimman hallituspuolueen perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa Sampo Terho painotti hallituksen kansalta saamaa tukea: "Suomen kansa on viisas kansa. Hädän hetkellä se nousee yhtenäisenä ja toimintahaluisena, se nousee vastatakseen pahimpaankin tilanteeseen." Kolmannen hallituspuolueen kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa Arto Satonen painotti tulevaisuuden merkitystä: "Meidän velvollisuutemme on jättää myös tuleville sukupolville yhtä hieno kotimaa. Sen teemme yhdessä. Meidän jokaisen on luotava uskoa — ja voitava uskoa — tulevaisuuteen."[28]
Opposition ryhmäpuheenvuoroissa sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne näki hallitusohjelman epätasa-arvoistavana: "Tämän porvarihallituksen ohjelma vapauttaa osallistumisen ja korjaamisen vastuusta isotuloiset, varakkaat ihmiset, jotka eivät liiemmin julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja taikka yhteiskunnan tulonsiirtoja tarvitse. Korjaamisesta laitetaan vastuuseen ne, joilla on jo nyt vähemmän tai ei lainkaan mahdollisuuksia ja voimavaroja kyetä tätä taakkaa kantamaan." Vihreiden silloinen puheenjohtaja Ville Niinistö luonnehti ryhmäpuheenvuorossaan hallitusohjelmaa poikkeuksellisen oikeistolaiseksi: "Hallitusohjelmaansa esittelevä hallitus on perusoikeistolainen hallitus. Sitä on myös luonnehdittu ohjelmaltaan republikaaniseksi. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa meillä on hallitus, joka tietoisesti haluaa supistaa julkisen vallan vastuuta ihmisistä." Vasemmistoliiton silloinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki painotti ryhmäpuheenvuorossaan hallituksen poikkeamista vaalilupauksistaan: "Valtiovarainministeriön omienkin laskelmien mukaan eläkeläisiin, lapsiperheisiin ja työttömiin kohdistuu eniten leikkauksia hallitusohjelmassa. Jos hallitusohjelmaa käsiteltäisiin käräjäoikeudessa, olisi rikosnimike todennäköisesti törkeä petos."[28]
Ministerit
Hallitusneuvottelujen lopputuloksena hallituksessa oli 14 ministeriä, mikä oli kolme vähemmän kuin Stubbin hallituksessa.[29] Keskusta sai hallitukseen kuusi ministeriä ja kokoomus sekä perussuomalaiset kumpikin neljä ministeriä.[30] Kokoomus ja perussuomalaiset nimesivät ministerinsä 27.5. ja keskusta 28.5.[31] Pääministerin sijaiseksi nimettiin ulkoministeri Timo Soini.[32][33]
Hallituksen ministereistä Jari Lindström oli historian ensimmäinen oikeusministeri, jolla ei ollut korkeakoulututkintoa. Ministerivalinnan julkistamisen yhteydessä uutisvälineet nostivat julkisuuteen Lindströmin aikaisemman kyselyvastauksen, jossa hän oli ilmoittanut kannattavansa kuolemantuomiota.[34] Ylen haastattelussa häneltä kysyttiin, kannattaako hän edelleen kuolemantuomiota, missä yhteydessä ministeri vahvisti myönteisen kantansa pysyneen ennallaan.[35] Muista ministereistä huomiota kiinnittivät sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän rokotuskriittisyys[36] ja ulkoasiain- ja eurooppaministeri Timo Soinin kuuluminen EU-kriittiseen ryhmään ollessaan europarlamentaarikko.[37]
Vaalien jälkeen Ylen tutkivat journalistit saivat selville, että ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka[38] samoin kuin liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner[39] hallinnoivat Benelux-maihin ulottuvia yritysomistusketjuja verojen maksun välttämiseksi Suomeen.
11. kesäkuuta 2016 kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb hävisi puheenjohtajavaalin Petteri Orpolle, minkä myötä myös Stubbin tehtävät valtiovarainministerinä siirtyivät 22. kesäkuuta 2016 Orvolle[40][41], jonka entisen sisäministerin paikan sai Paula Risikko. Uudeksi ulkomaankauppa- ja kehitysministeriksi Lenita Toivakan tilalle tuli Kai Mykkänen.[42]
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä ilmoitti elokuussa 2016 luopuvansa ministerin tehtävästä perhesyihin vedoten. Hänen tilalleen ministeriksi nousi kansanedustaja Pirkko Mattila.[43]
Elinkeinoministeri Olli Rehn valittiin lokakuussa 2016 Suomen Pankin johtokuntaan, minkä takia hän luopui kansanedustajan ja ministerin tehtävistä.[44] Hänen seuraajakseen ministerinä valittiin kansanedustaja Mika Lintilä.[45]
24. – 25. huhtikuuta 2017 pidetyssä puolivälin kehysriihessä hallitus päätti lisätä ministereiden määrää kolmella – kullekin hallituspuolueelle tuli yksi ministerinsalkku lisää. Maatalous- ja ympäristöministerin salkku jaettiin, jolloin uudet salkut olivat keskustan sisällä jaetut asunto-, energia- ja ympäristöministeri ja maa- ja metsätalousministeri. Omistajaohjausministerin tehtävät siirtyivät pääministeri Sipilältä elinkeinoministeri Lintilälle. Oikeus- ja työministerin salkku jaettiin kahdeksi, työministerin ja oikeusministerin salkuksi, joista työministerinä jatkoi aiempaa virkaa hoitanut perussuomalaisten Jari Lindström ja oikeusministeriksi ryhtyi kokoomuksen Antti Häkkänen. Opetus- ja kulttuuriministerin salkku jaettiin myös kahteen osaan: opetusministerinä jatkoi edellistä salkkua hallussapitänyt kokoomuslainen Sanni Grahn-Laasonen ja eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeriksi ryhtyi perussuomalainen Sampo Terho. Uudistuksen jälkeen hallituksessa oli 17 ministeriä, mikä oli sama lukumäärä kuin Sipilän hallitusta edeltäneellä Stubbin hallituksella.[29][46]
12. helmikuuta 2018 sisäministerin salkku siirtyi Paula Risikolta Kai Mykkäselle. Kai Mykkäsen tehtävät ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä siirtyivät Anne-Mari Virolaiselle. 29. toukokuuta 2019 liikenneministerin tehtävät siirtyivät Anne Berneriltä kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläiselle.[47] Vaalikauden loppupuoliskon perhe- ja peruspalveluministerinä Juha Rehulan jälkeen oli Annika Saarikko, joten hallituksessa oli 11 miestä ja 6 naista. Tässä Suomi on poikennut muista Pohjoismaista, joissa on hallituksissa yhtä paljon miehiä ja naisia.lähde? Myös Suomessa on ollut tapana 1990-luvulta lähtien huolehtia tasa-arvoisesta ministeripaikkajaosta, lukuun ottamatta Lipposen ensimmäistä hallitusta. Juha Sipilä lupasi ennen vaaleja tavoitella hallituskokoonpanoa, jossa on yhtä paljon naisia ja miehiä.[48]
Erityisesti painoarvoltaan merkittävissä ministerinsalkuissa jakauma oli vielä epätasaisempi, mikä näkyi ministerivaliokuntien kokoonpanossa: ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa kaikki 7 olivat miehiä, EU-ministerivaliokunnassa 8 miestä ja 2 naista, raha-asiainvaliokunnassa 3 miestä ja 1 nainen sekä talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa 6 miestä ja 1 nainen.[49] Hallituksen kokoonpano vaikutti myös siihen, että esimerkiksi yhteiskuntasopimuksesta päättämässä olleet avainhenkilöt olivat lähes kaikki miehiä.[50] Monialainen professoriryhmä on arvostellut Sipilän hallitusta sukupuolten välisen tasa-arvon huomioimatta jättämisestä päätöksenteossa.[51]
- Huomautuksia
"SSS-hallitus"
Sipilän hallitukseen viitattiin aluksi SSS-lyhenteellä, joka tuli hallituspuolueiden puheenjohtajien sukunimien ensimmäisistä kirjaimista: Sipilä, Stubb, Soini. SSS-nimitys herätti jonkin verran keskustelua, koska sitä verrattiin kansallisosialistisen työväenpuolueen Schutzstaffel-joukkojen SS-lyhenteeseen. Sipilä itse kutsui hallitusta "kolmen ässän hallitukseksi".[53]
Petteri Orpon noustua kokoomuksen puheenjohtajaksi Timo Soini vitsaili, että uusi lyhenne on SOS-hallitus.[54]
Kesäkuun 2017 hallituskriisi
12. kesäkuuta 2017, kaksi päivää sen jälkeen kun Jussi Halla-aho oli valittu perussuomalaisten puheenjohtajaksi puolueen puoluekokoksessa Jyväskylässä, keskustan ja kokoomuksen puheenjohtajat kokoontuivat keskustelemaan pääministerin virka-asunnolle Kesärantaan.[55] Iltapäivällä pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo ilmoittivat esittävänsä puolueidensa eduskuntaryhmille, ettei yhteistyötä perussuomalaisten kanssa jatketa.[56] Halla-ahon mukaan perussuomalaiset oli muutoin halukas sitoutumaan hallitusohjelmaan, mutta Sipilä ei suostunut tiukentamaan maahanmuuttopolitiikkaa.[57] Vielä samana päivänä Sipilä kertoi pyytävänsä myöhemmin presidentiltä hallituksen eroa,[58] hallituksen oltua tehtävässään 745 päivän ajan.
13. kesäkuuta Sipilä ilmoitti, ettei aikoisi jättää hallituksen eronpyyntöä, sillä samana päivänä 20 kansanedustajaa oli eronnut perussuomalaisista uudeksi eduskuntaryhmäksi nimeltään Uusi vaihtoehto ja ilmoittanut olevansa valmiita jatkamaan hallituksessa samalla kokoonpanolla ja ohjelmalla.[59] Hallituskriisin jälkeen ministeristö ei muuttunut, mutta Petteri Orposta tuli pääministerin sijainen Timo Soinin tilalle ja Sampo Terhosta tuli niin sanottu "trio-ministeri".[60] Hallituspuolueiden kansanedustajia oli tämän jälkeen 105+1.
Jälkeenpäin julkisuuteen tuli tietoa, että Sipilä olisi tiennyt etukäteen loikkariryhmän muodostamisesta, mikä herätti epäilyksiä, valehteliko pääministeri Sipilä eduskunnalle, kun hän väitti, ettei tiennyt loikkariryhmästä etukäteen.[61][62][63][64] Pääministeri Sipilä kiisti väitteet.[65]
Ero
Sote-uudistuksen kaaduttua Sipilä pyysi hallituksen eroa 8. maaliskuuta 2019. Eron myötä hallituksesta tuli toimitusministeristö. 60 % suomalaisista tuki päätöstä, jopa moni oppositiopuolueiden kannattajista: suurin osa Sdp:n ja vihreiden äänestäjistä ja melkein puolet vasemmistoliiton äänestäjistä.[66]
Hallituksen politiikkaa
Yhteiskuntasopimus ja kilpailukykysopimus
Pääministeri Sipilä halusi jo ennen hallitusneuvottelujen alkua toukokuussa 2015 solmia etujärjestöjen kanssa yhteiskuntasopimuksen, jolla Suomen tuottavuutta ja kilpailukykyä ja siten työllisyyttä odotettiin parannettavan. Ensimmäisen version yhteiskuntasopimuksesta kirjoitti keskustan Mikko Alkio. Tavoite oli viiden prosentin tuottavuuden parantaminen. Neuvotteluihin osallistuivat EK, Kuntatyönantajat, SAK, Akava, STTK ja Suomen Yrittäjät.[67][68]
Keinoiksi yhteiskuntasopimuksen viiden prosentin tuottavuuden nousuun esiteltiin EK:n taholta "merkittävä työajan lisäys ilman kustannusten nousua". Tämä oli tarkoittanut samaa kuin palkkojen alentaminen eli sisäinen devalvaatio.[69]Lehdistössä sopimus uutisoitiin jopa "kiristyksenä", koska sopimuksen kaatuessa hallitus ilmoitti tekevänsä 1,5 miljardin lisäsäästöt ja jättävänsä tekemättä ehdolliset veronkevennykset.[70]
Alustavien neuvottelujen jälkeen hanketta alettiin kutsua kilpailukykysopimukseksi. Kesäkuun 2016 alkupäiviin mennessä melkein kaikki ammattiliitot hyväksyivät sopimuksen, joka alensi työvoimakustannuksia tuntia kohti kaikkiaan 4,2 prosenttia. Sopimuksen mukaan kaikki sopimuspalkat jäädytettiin vuodeksi, vuosittaista työaikaa pidennettiin korvauksetta keskimäärin 24 tunnilla ja julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoja leikattiin 30 prosenttia. Lisäksi työnantajien työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja alennettiin ja palkansaajien vastaavia maksuja nostettiin.[71]
Aluksi tarkoituksena oli pidentää päivittäistä työaikaa puolella tunnilla, mutta neuvottelujen myötä pidennys kutistui lopulta puoleen tuntiin viikossa.[72]
Sote-uudistus ja maakuntamalli
- Pääartikkeli: Sote- ja maakuntauudistus
Suomen julkisen hallinnon sekä sosiaali- ja terveydenhuollon eli sote-palveluiden uudistamiseen tähtäävä hanke, jonka tarkoituksena oli siirtää julkisten sote-palveluiden vastuu kunnilta 18 perustettavalle maakunnalle.[73][74] Erikseen valmisteltiin valinnanvapauslaki, jonka myötä asiakas voisi vapaasti valita lain piiriin kuuluvissa palveluissa maakunnan yhtiön, yksityisen yhtiön tai järjestön tuottaman palvelun väliltä. Maakuntamalli oli keskustan ja valinnanvapaus puolestaan kokoomuksen ajama asia.[75]
Kansallinen tulorekisteri
- Pääartikkeli: Kansallinen tulorekisteri
Yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista oli kansallinen tulorekisteri. Tulorekisteri tuli voimaan 1. tammikuuta 2019.[76]
Eurooppa-politiikka
Hallitusohjelmaan kirjattiin Kreikan lainaohjelmasta, että Suomen vastuut eivät saa kasvaa.[77] Kun Kreikan lisälainoitus tuli vain joitain viikkoja hallituksen muodostamisen jälkeen taas ajankohtaiseksi, eurooppaministeri Timo Soini ilmoitti 10.7.2015 että Suomi ei anna Kreikalle enää yhtään lainaa[78]. 12.7.2015 valtiovarainministeri Alexander Stubb ilmoitti että Suomen kanta Kreikka-neuvotteluissa liikkuu jatkuvasti[79]. 16.7.2015 mennessä oli selvää että Suomi myöntää Kreikalle 1,5 miljardin euron lisälainan ilman vakuuksia[80][18]. Hallituksen myöntämän tukipaketin jälkeen Suomen suhteellinen osuus Kreikan veloista nousi Euroopan viidenneksi suurimmaksi[81]. Suomen ailahtelevainen kanta sai Kreikan pääministeriltä osakseen irvailua myöskin tiukkana esintyneen Hollannin rinnalla[82].
Harmaan talouden torjunta
Hyvin pian hallitusneuvotteluiden jälkeen hallitus päätti merkittävistä määrärahaleikkauksista poliisin harmaantalouden tutkimusyksikköön. Leikkausten mittakaava henkilötyövuosissa arvioitiin lähes sadaksi poliisitutkijaksi[83]. Hallitusohjelmaan kirjattiin ns. aktiivisen katumisen malli, jossa verorikolliset olisivat saaneet palauttaa veroparatiiseihin piilotetut omaisuutensa Suomeen ilman rangaistusta. Tällä oli tarkoitus saada kerättyä enemmän verotuloja Suomeen. Transparency Internationalin Erkki Laukkasen mukaan hallituksen kaavailema armahduslaki olisi ongelmallinen, koska se saattaisi sallia veroja välttäneiden laistaa seurauksista, vaikka kansainvälinen tiedonvaihto olisi paljastamassa heidän toimensa joka tapauksessa lähitulevaisuudessa. Myöskin ongelmana nähtiin, että veronkiertäjien nimet olisivat jääneet piiloon, vaikka muuten verotustiedot Suomessa ovat julkisia. Lakia rikkoneet olisivat tässä mielessä saaneet lievemmän kohtelun kuin lainkuuliaiset veronmaksajat.[84] Lopulta hallitus joutui perääntymään armahduslaista sen laajan vastustuksen takia, ja se vedettiin pois valmistelusta[85].
Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan kirjattiin hallintarekisterin käyttöönotto, joka oli kaatunut edellisessä hallituksessa sosialidemokraattien vastustukseen[86]. Hallintarekisteri on sijoitusomaisuuden omistusjärjestely, joka sallisi osakeomistusten salaamisen[87]. Hallituksen hanke kohtasi laajaa vastustusta omistusten avoimuudesta huolestuneiden kansalaisjärjestöjen, mutta myöskin monien viranomaisten taholta. Uudistusta vastustivat mm. poliisi, syyttäjä, ulosottaja, verottaja, finanssivalvonta, oikeusministeriö ja Suomen pankki[88][89]. Tästä huolimatta valtiovarainministeri Alexander Stubb esitti eduskunnalle hankkeella olevan laaja, yli 90-prosenttinen tuki. Myöhemmin Stubb tunnusti luvun olleen hänen omasta päästään ja pyysi asiaa anteeksi[90]. Hallitus veti hallintarekisteriesityksen pois, mutta yritti muilla säädösmuutoksilla saada aikaan hallintarekisterin kaltaisten omistusjärjestelyjen laillistamisen.[91]
Työllisyys
Hallitus ylitti tavoitteensa 72 prosentin työllisyysasteesta. Uudet työpaikat olivat nimenomaan kokopäivätyöpaikkoja.[92] Hallituksen aloittaessa työllisyys oli alle 68 %. Saavutuksesta arviolta puolet oli hallituksen tekemien uudistusten ansiota.[93]
Sipilän hallitus teki työn tarjontaa lisääviä toimia noin 30 000–40 000 lisätyöllisen verran[94]. Päätöksistä merkittävimmät olivat ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentäminen sadalla päivällä ja aktiivimalli.[94]
Työttömyysturvan aktiivimalli edellyttää työntekoa tai työllistymistä edistävää toimintaa työttömyysetuuden pienentämisen uhalla.[95] Työttömille työnhakijoille säädettiin pakolliset TE-toimiston haastattelut kolmen kuukauden välein. Jos haastatteluun ei saavu, menettää oikeuden työttömyysturvaan 15 päivän ajaksi. Vähintään 30 päiväksi työttömyysetuuden menettää, jos kieltäytyy työnhakusuunnitelman laatimisesta tai tarkistamisesta tai muuten aiheuttaa sen, ettei suunnitelmaa voi laatia tai tarkistaa.[96]
Lisäksi Sipilän hallitus suunnitteli ”aktiivimalli kakkosta”[97]. "Aktiivimalli kakkoseksi" on kutsuttu omatoimisen tai omaehtoisen työnhaun mallia, jonka mukaan työttömien olisi työttömyyskorvausta saadakseen haettava vähintään yhtä työpaikkaa viikossa ja raportoitava toimistaan viikoittain[98][99].
Sipilän hallitus esitti työharjoittelua muistuttavaa työnäytepalvelua, joka olisi voinut avata halpatyömarkkinan. Työnäytepalvelun kautta yksityiset yritykset olisivat saaneet työvoimaa.[100] Lisäksi hallitus esitti pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen työelämäkokeilua, jossa pitkäaikaistyöttömän olisi saanut ilmaiseksi töihin.[101][102]
Irtisanomisen helpottaminen
Syyskuussa 2018 hallitus ajoi lakiesitystä helpottaa irtisanomista alle 20 hengen yrityksissä.[103] [104] Lokakuussa 2018 ammattiliitot vastustivat laajasti Sipilän hallituksen lakitavoitteita helpottaa työntekijöiden irtisanomista.[105] Loppusyksystä kuitenkin irtisanomislaki saattiin kolmikantaisesti viimeisteltyä ja hyväksyttiin eduskunnassa.[106]
Aie yritystukien leikkaamisesta
Suomi jakaa vuosittain 4–7,3 miljardia euroa yritystukia, joita mm. Elinkeinoelämän keskusliitto ja Suomen Yrittäjät ovat ehdottaneet karsittaviksi, mutta hallituksen puoliväliriihessä yritystukiin ei puututtu[107]. Hallitus teki leikkauksia useisiin kohteisiin, mutta yritystuet jäivät leikkausten ulkopuolelle.[108] Hallitusohjelmassa oli luvattu, että hallitus ei toimillaan nosta teollisuuden kustannuksia.[109] Hallitus kuitenkin käynnisti selvityksen yritystukien uudistamisesta, ja tukia pohtivan työryhmän vetäjäksi ryhtyi keskustan Mauri Pekkarinen.[110] Pekkarinen harmitteli, että miksi hän suostui vetäjäksi ja ihmetteli miksi työryhmä on ylipäätään perustettu.[111] Yritystukiin oltiin kaavailemassa ensin noin 170 miljoonan euron säästöjä, sitten 60,4 miljoonan euron säästöjä.[112][113] Uudistus kaatui lopulta kokonaan[114][115].
Kritiikkiä
Keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostaman hallituksen politiikkaa pidettiin oikeistolaisena. Alexander Stubb arvioi puheenjohtajakampanjansa avajaisissa, että hallitus teki Suomen historian kokoomuslaisinta politiikkaa[116]. Vihreiden silloinen puheenjohtaja Ville Niinistö kutsui hallitusta perusoikeistolaiseksi ja sen politiikkaa jopa republikaaniseksi[28]. Vasemmistoliiton Arhinmäki luonnehti hallituksen linjaa thatcherilaiseksi[117]. Keskustan piirissä erityisesti monet nuoret pitivät hallituksen linjaa jopa liian oikeistolaisena[118]. Keskustanuorten varapuheenjohtaja Katja Asikainen näki keskustan johtaman oikeistohallituksen ohjelman keskustan alkiolaisen perinteen hautauksena ja puolueensa muuttuneen kokoomuksen jatkeeksi[119]. Sipilä itsekin myöntää että hallituksen politiikka on lisännyt eriarvoisuutta.[120]
Yleisradion suomalaisista perheistä koostama paneeli koki pääosin taloustilanteensa heikentyneen ja antoi hallitukselle kouluarvosanan välttävä.[121] Evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen on kiinnittänyt huomiota epäsuhtaan pieni- ja suurituloisten osallistumisessa hallituksen tiukkiin talouslinjauksiin. Hän katsoo että siinä missä hyväosaiset voivat itse valita osallistumisensa, heikoimmassa asemassa olevat joutuvat kiristämään vyötä pakosta.[122] Mäkisen mukaan oikeudenmukaiset päätökset koskisivat kaikkia yhteiskunnan jäseniä.[123]
Taloustieteen Nobelilla palkittu Maailmanpankin pääekonomisti Joseph Stiglitz kutsui Suomen vierailullaan hallituksen leikkauspäätöksiä liiallisiksi: "Nuorten tulevaisuudennäkymien tuhoamisella tulee olemaan poliittisia ja sosiaalisia seurauksia. Maanne hallitus rapauttaa Suomen tulevaisuutta." Hän varoitti leikkausten heikentävän kasvua kotimaisen kysynnän pienenemisen kautta.[124] Myös luottoluokittaja Fitch pienensi Suomen kasvuennustetta hallituksen leikkaussuunnitelmien vuoksi.[125] Nobel-palkitun ekonomisti Bengt Holmströmin mukaan Sipilän hallituksen päätös säästää opetuksesta ja tutkimuksesta satoja miljoonia euroja "heijasti aika syvällistä halveksuntaa yliopistomaailmaa kohtaan."[126]
Metsänomistajat, metsäteollisuus ja luonnonsuojelujärjestöt vetosivat yhdessä METSO-ohjelman rahoituksen puolesta hallituksen leikattua siitä 70 %.[127] 68 professoria, dosenttia, tutkijaa ja tohtoria ilmaisi yhteisessä kirjoituksessaan huolensa maan nykyisen ja hallituksen suunnitteleman metsänkäytön haitallisesta vaikutuksesta ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen.[128]
Hallitus leikkasi koulutuksesta 690 miljoonaa euroa Lännen Median laskelmien mukaan, kun 2012-2019 kolutuksesta leikattiin yhteensä yli kaksi miljardia euroa, OAJ laski. Kaikki puolueet ovat siis olleet hallituksessa leikkaamassa koulutusrahoja.[129]
Valtioneuvoston toimien lainmukaisuutta sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista valvova oikeuskansleri Jaakko Jonkka kertoi joutuneensa sivuutetuksi, kun hallitus valmisteli perustuslain vastaista lakiesitystä. Jonkan mukaan Sipilän hallitus oli ollut valmis tinkimään oikeusvaltion keskeisistä periaatteista. Kolme perustuslakiin erikoistunutta professoria yhtyi kritiikkiin ja kutsui tilannetta mm. pöyristyttäväksi ja ennenkuulumattomaksi.[130] Toisaalta emeritusprofessori, oikeustieteen tohtori Markku Helin huolestui ajattelusta, että hallituksen pitäisi aina noudattaa oikeuskanslerin mielipidettä: "Suomi lakkaisi olemasta demokratia, jos oikeuskansleri tai muu virkamies voisi määrätä, millaisen esityksen hallitus saa viedä eduskuntaan." Lakiesityksen perustuslainmukaisuus ratkaistaan perustuslakivaliokunnassa.[131][132]
Ensimmäisten puolentoista vuoden aikana Sipilän hallitus perui useita lakihankkeitaan. Peruttuja hankkeita oli lähes kaksikymmentä.[133] Oikeustieteen professori Juha Lavapuron mukaan tämä määrä oli poikkeuksellisen paljon aiempiin hallituksiin verrattuna.[134] Juha Sipilä itse laski, että varsinaisiksi lakiesityksiksi asti ehtineistä hankkeista peruttiin vain kolme.[135] Vuoden 2017 joulukuuhun mennessä peruttuja hankkeita oli kertynyt lähes kolmekymmentä kaikkiaan 602:n annetun lakiesityksen kokonaismäärästä.[136]
Sote-uudistusta arvosteli lääketieteen professoreiden ryhmä, jonka mukaan kukaan ei ollut koko hankkeen aikana kyennyt esittämään, miten käytännössä syntyisivät ne säästöt, joita uudistuksella tavoiteltiin[137][138]. Perustuslakivaliokunta totesi uudistuksen perustuslain vastaiseksi, koska se ei kohtelisi kansalaisia yhdenvertaisesti ja koska se velvoittaisi maakuntia yhtiöittämään kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut[139]. Myös uudistuksen aikataulu todettiin epärealistiseksi[139].
Korkein hallinto-oikeus arvioi tammikuussa 2016, että ulkomaalaislakiin tehtävät muutokset tulisivat heikentämään turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa.[140] Lain tultua voimaan KHO:n presidentti Pekka Vihervuori ja valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen arvioivat, että turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa oli heikennetty tarpeettomasti.[141]
Taloustieteen professori Markus Jäntti moitti perustulokokeilun asetelmaa ja kutsui kokeilua ajantuhlaukseksi ja hyödyttömäksi pr-tempuksi.[142]
Kelan asiantuntijat kyseenalaistivat ja arvostelivat hallituksen työttömien väkisin aktivointiin perustuvan työllisyyspolitiikan. Heistä työn kysyntään ja työttömien terveysongelmiin oli kiinnitetty vain vähän huomiota.[143] VATT:n johtavan tutkijan Kari Hämäläisen mukaan työttömien aktivoinnin hyödyistä ei ole näyttöä, mutta se on helpoin tapa kaunistella työttömyystilastoa.[144]
Kannatus
Heinäkuussa 2017 hallituspuolueiden kannatus oli laskenut 39,9 prosenttiin, kun vaalien jälkeen kesällä 2015 yhteenlaskettu puoluekannatus oli 57 %.[145] Tammi-helmikuun 2019 aikana tehdyssä mielipidemittauksessa hallituspuolueiden kannatus oli 34,3 prosenttia.[146] Hallituksen kaatumista edeltäneenä päivänä julkaistussa mielipidemittauksessa kannatus oli laskenut 32,1 prosenttiin.[147]
Kesällä 2015, kun hallitus oli juuri aloittanut, Helsingin Sanomien gallupissa hallitukseen suhtautui myönteisesti 37 prosenttia. Joulukuussa 2017 HS:n gallupissa hallituksen arvosana oli korkein sitten kesän 2015. 29 prosenttia suomalaisista katsoi, että hallitus on onnistunut tehtävissään melko hyvin tai erittäin hyvin, kun taas 33 prosenttia koki, että melko huonosti tai erittäin huonosti. Kokoomuslaisista 70 prosentin mielestä heidän puolueensa oli onnistunut hallituksessa vähintään melko hyvin, keskustalaisista samaa mieltä oli 64 prosenttia. Kriittisimmin hallituksen politiikkaan suhtautuivat nuoret aikuiset, Helsingin Sanomien mukaan todennäköisesti hallituksen koulutusleikkausten vuoksi. Oppositiopuolueista kaikkein huonoimmat arvosanat antoivat vasemmistoliiton ja SDP:n kannattajat.[148]
Huhtikuussa 2018 suomalaisista 32 prosenttia piti hallituksen toimintaa huonona ja 28 prosenttia melko huonona. Vain kuusi prosenttia antaa arvosanan hyvä.[149]
Tavoitteiden toteutuminen
Vuoden 2018 toukokuussa Helsingin Sanomat arvioi Sipilän hallituksen hallitusohjelmassa asetettujen tavoitteiden toteutumista.[150]
Useiden hallitusohjelman tavoitteiden toteutumista on vaikea tai mahdoton arvioida. Kuitenkin HS totesi, että suotuisten taloussuhdanteiden tuella Sipilän hallitus oli kyennyt toteuttamaan suurimman osan asettamistaan tavoitteista.[150]
Kokonaan tai ainakin osittain nähtiin toteutuneen 10 miljardin euron säästö- ja rakenneohjelma; velkaantumisen hillitseminen; veroasteen pitäminen aloillaan; työllisyystoimet ja kilpailukyvyn parantaminen; työllisyysasteen nostaminen 72 prosenttiin ja työllisten määrän kasvattaminen; oppimisympäristöjen modernisointi; koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten määrän vähentäminen; koulutuksen ja työelämän vuorovaikutuksen lisääminen; koulutuksen viennin ja kansainvälisyyden lisääminen; terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen; ilmasto- ja energiatavoitteet sekä norminpurku. Vain osittain toteutui ikääntyneiden kotihoidon lisääminen.[150] Tavoiteltu 72 prosentin työllisyysaste toteutui marraskuussa 2018.[151]
Joko Sipilän hallituksen aikana tai kokonaan toteuttamatta jäivät sosiaaliturvauudistus; sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus; ruuantuotannon kannattavuuden ja kauppataseen kohentaminen sekä yhden luukun digitaaliset palvelut.[150]
HS-toimittaja Piia Elosen mukaan hallitus sai paljon aikaan ensimmäisenä vuotenaan. Tänä vuonna annettiin 229 hallituksen esitystä, joista 183 oli jo hyväksytty laeiksi. Aukioloaikojen vapauttamista hän piti erityisen suurena tuloksena, johon aiemmat hallitukset eivät kyenneet, ja sote-uudistuskin eteni ennätyspitkälle – tosin uudistuksen kaatuminen johti lopulta hallituksen ennenaikaiseen eroamiseen.[152][153]
Elosen mukaan hallitus lupasi paljon enemmän kuin se toteutti. Sipilä lupasi tuloksia aikaan jo sadassa päivässä ja kokoomus puolestaan lupasi paikallisen sopimisen tuottavan paljon työpaikkoja. Perussuomalaiset lupasivat rajoittaa maahanmuuttoa[154]. Näistä mikään ei toteutunut.[152]
Tuloerot
THL:n tutkimuspäällikkö Jussi Tervola ja Nordean ekonomisti Olli Kärkkäinen osoittivat, että vuosina 2015–2018 tehdyt sosiaalietuuksien indeksijäädytykset ja veronkevennykset kasvattivat tuloeroja.[155] Toisaalta sosiaaliturvan indeksijäädytykset, tuloveron kevennykset, ansiosidonnaisen työttömyysturvan enimmäiskeston lyhentäminen ja varhaiskasvatusmaksujen alentaminen paransivat työnteon taloudellisia kannustimia.[155] Kun työllisyysvaikutukset otetaan huomioon, tuloerot kasvoivat vain lievästi tai eivät lainkaan eli 0–0,2 prosenttiyksikköä Gini-kertoimella mitattuna, ja pienituloisuusrajan alle jäävien osuus kasvoi noin 0,3–0,4 prosenttiyksikköä.[155][156] Tulokset riippuvat käytetyistä oletuksista.[156]
Lähteet
Aiheesta muualla
- Ratkaisujen Suomi : Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2015. Hallituksen julkaisusarja 10/2015. ISBN 978-952-287-182-4. Teoksen verkkoversio (PDF).
| Edeltäjä: Stubbin hallitus | Suomen valtioneuvosto 29. toukokuuta 2015 – 6. kesäkuuta 2019 | Seuraaja: Rinteen hallitus | |