Absoluuttinen monarkia

Absoluuttinen monarkia nykymerkityksessään sai alkunsa varhaismodernissa Euroopassa. Absoluuttisen monarkian synty liittyi tilanteeseen, jossa kansallisvaltiot olivat korvaamassa keskiajalla vallinnutta feodaaliyhteiskuntaa. Keskiajan feodaalihallitsijat olivat saaneet oikeutuksen vallankäytölleen pitkälti vasallisuhteidensa kautta. Kuitenkin, jotta vallankäytöltään keskitetyn valtion luominen olisi mahdollista, täytyi monarkin irrottautua vasallien, kirkon ja muiden alueellisten vallankäyttäjien asettamista rajoituksista. Valtionpäämiesten pyrkiessä keskittämään valtion vallankäytön itselleen, korvautui lopulta feodaaliaikainen yhteiskuntajärjestys moderneilla valtioilla, joita johti usein absoluuttista valtaa käyttävä monarkki.^[1]

Absoluuttisesta monarkiasta tuli Länsi-Euroopassa laajasti omaksuttu hallitusmuoto noin 1500-luvulla, ja se säilyi yleisesti käytössä aina 1700-luvulle asti.^[1] Usein absolutismia perusteltiin kuninkaan jumalallisella oikeudella hallita.^[2] Erityisesti Ranskassa absoluuttinen monarkia kehittyi vahvaksi. Absolutismin eräänlaisena huippukautena voidaankin pitää Ludvig XIV:n valtakautta. Ranskan lisäksi myös lukuisat muut Europan maat kuten Espanja, Preussi ja Itävalta omaksuivat absoluuttisen monarkian hallitusmuodoikseen.^[1]

1700-luvun loppupuolelta alkaen monarkkien absoluuttista valtaa alettiin enenevissä määrin haastamaan. Ranskan suuri vallankumous vuonna 1789 oli käännekohta Euroopan historiassa ja lopun alkua absoluuttisen monarkian aikakaudelle. Vallankumouksen syyt olivat moninaiset. Absoluuttisen monarkian kannalta erityisen tuhoisaa kuitenkin oli, että monarkkia ei enää valistuksen myötä nähty Jumalan valtaan asettamana hallitsijana, vaan tavallisena maallisena vallankäyttäjänä. Lisäksi porvariston varallisuuden ja vallan kasvun myötä porvaristo kykeni vaatimaan itselleen aiempaa laajempia valtaoikeuksia.^[3] Suuren vallankumouksen ohella Euroopan hullu vuosi vuonna 1848 murensi absoluuttisen monarkian asemaa Euroopassa.

1800-luvun aikana vallankumoukset ja laajalle levinnyt poliittinen kuohunta aiheuttivat sen, että tasavaltalaisuus ja perustuslaillinen monarkia lopulta korvasivat absoluuttisen monarkian Euroopan vallitsevana hallitusmuotona.^[4] Kuitenkin esimerkiksi Venäjän keisarikunta siirtyi perustuslaillisuuteen vasta vuoden 1905 vallankumouksen myötä.^lähde? 1900-luvulla myös diktatuuriin perustuva absolutismi nousi laajalle levinneeksi vaihtoehdoksi monarkialle ja demokratialle.^[1]

Nykyaikana länsimaissa ei juuri esiinny absoluuttisia monarkioita. Poikkeuksen muodostaa Vatikaani jota voidaan luonnehtia Paavin johtamaksi absoluuttiseksi vaalimonarkiaksi. Myös useat islamilaiset monarkiat kuten Oman, Saudi-Arabia, Brunei ja Qatar ovat esimerkkejä moderneista absoluuttisista monarkioista.^[5]

Monet aiemmista absoluuttisista monarkioista, kuten Jordania ja Marokko, ovat muuntuneet hiljalleen perustuslaillisiksi monarkioiksi, vaikkakin monarkilla on molemmissa valtioissa edelleen jonkin verran valtaa. Myös Bhutan on muuttunut perustuslailliseksi monarkiaksi. Nepal taas on muuttunut tasavallaksi.^lähde?

• Diktatuuri
• Itsevaltius