Italian jalkapallomaajoukkue

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Varhainen historia, sekä MM- ja EM-kultavuodet (1910–1990)

Italia pelasi ensimmäisen ottelunsa 15. toukokuuta 1910 Ranskaa vastaan ja voitti ottelun maalein 6–2. Tukholman olympiakisoissa 1912 Italia hävisi 3-2 ensimmäisiin arvokisoihinsa osallistuneelle Suomelle, joka oli silloin Suomen suuriruhtinaskunta. Ensimmäisen arvokisamitalinsa, pronssisen, Italia saavutti 1928 Amsterdamin olympialaisista. Joukkue ei osallistunut ensimmäisiin MM-kisoihin 1930 Uruguayssa, mutta voitti sen jälkeen kahdesti peräkkäin maailmanmestaruuden, 1934 kotikisoissa, missä loppuottelussa kaatui Tšekkoslovakia maalein 2–1, ja 1938 Ranskassa, jolloin se voitti loppuottelussa Unkarin 4–2. Noihin aikoihin maata hallitsi Benito Mussolini ja panostus jalkapalloon oli voimakasta. Mussolini oli uhannut valmentaja Vittorio Pozzon henkeä, mikäli Italia ei voittaisi. Samaisella vuosikymmenellä Italia voitti kultaa myös 1936 Berliinin olympialaisissa.

Toisen maailmansodan jälkeen Italia ei enää ollut entisellä tasollaan: se ei edennyt vuosien 1950, 1962 eikä 1966 MM-turnauksessa alkulohkoa pitemmälle eikä päässyt 1958 koko turnaukseen. Osaltaan tähän vaikutti tuon ajan parhaimman italialaisjoukkueen AC Torinon koko joukkueen kuoleminen Supergan lento-onnettomuudessa vuonna 1949.

Seuraavan kerran Italian joukkue pystyi suurvoittoon vasta 1968 EM-kotikisoissa, missä se voitti historiansa ensimmäisen EM-kullan. Loppuottelussa Italia pelasi Jugoslavian kanssa 1–1-tasapelin, minkä johdosta jouduttiin järjestämään uusintaottelu. Sen Italia voitti maalein 2–0. Kaksi vuotta myöhemmin 1970 Meksikon MM-kisoissa Italia eteni loppuotteluun, jossa se hävisi Brasilialle lukemin 4–1. Kaksiin seuraaviin EM-kisoihin joukkue ei selvinnyt ja jäi 1974 MM-kisoissa alkulohkoon. Vuoden 1978 MM-kisoissa se oli neljäs samoin kuin kaksi vuotta myöhemmin EM-kisoissa.

Italia selviytyi vaivalloisesti 1982 Espanjan MM-turnaukseen, ja itse kisoissakin se eteni alkulohkosta jatkoon vasta maalieron turvin. Jatkolohkossa se kuitenkin voitti sekä Argentiinan (2–1) että Brasilian (3–2) ja eteni näin välieriin, joissa se voitti Puolan lukemin 2–0. Loppuottelussa vastaan asettui Saksan liittotasavalta, jonka Italia voitti 3–1. Italian joukkueen ja koko kisojen tähti ja paras maalintekijä oli vasta juuri ennen kisoja pelikiellosta vapautunut Paolo Rossi, joka viimeisissä kolmessa ottelussa teki yhteensä kuusi maalia.

MM-kisojen 1982 jälkeen Italia vakiinnutti paikkansa eräänä maailman kovatasoisimmista jalkapallojoukkueista lukuun ottamatta epäonnistumista EM-kisojen 1984 ja MM-kisojen 2018 karsinnoissa. Arvokilpailuissa Italia on lukeutunut säännöllisesti vahvimpiin ennakkosuosikkeihin ja on saavuttanut lukuisia mitaleja.

MM-kilpailut 1990, 1994 ja 1998

MM-kilpailut 1990 järjestettiin jälleen Italiassa, ja joukkue lähti kisoihin voittajasuosikkina mutta hävisi välierässä rangaistuspotkukilpailussa Argentiinalle. Pronssiottelussa Italia voitti Englannin maalein 2–1. Joukkue päästi turnauksessa vain kaksi maalia. MM-kilpailuissa 1994 Italia eteni loppuotteluun Brasiliaa vastaan. Ottelu oli jatkoajankin jälkeen tilanteessa 0–0, joten jälleen voitto ratkaistiin rangaistuspotkukilpailussa, jonka Brasilia voitti Roberto Baggion epäonnistuttua omassa yrityksessään. Myös seuraavissa MM-kilpailuissa Ranskassa 1998 Italia hävisi rangaistuspotkukilpailussa, tällä kertaa jo puolivälierissä mestaruuteen lopulta yltäneelle isäntämaa Ranskalle.

EM-kilpailut 2000

Italia ei ollut suurimpien suosikkien joukossa lähdettäessä vuoden 2000 EM-kilpailuihin, mutta se eteni loppuotteluun saakka. Välierässä Alankomaita vastaan Italian maalivahti Francesco Toldo torjui varsinaisella peliajalla yhden rangaistuspotkun ja rangaistuspotkukilpailussa kaksi. Loppuottelu maailmanmestari Ranskaa vastaan oli 90 minuutin jälkeen tilanteessa 1–1, mutta Ranska voitti kultaisella maalilla tultuaan varsinaisella peliajalla tasoihin vain puolisen minuuttia ennen päätösvihellystä.

MM-kilpailut 2006

Sekä vuoden 2002 MM- että 2004 EM-kilpailuissa Italia putosi jo alkukierroksilla. MM-kilpailuissa 2006 se eteni alkulohkostaan voittajana jatkoon ja voitti pudotuspeleissä Australian 1–0, Ukrainan 3–0 ja isäntämaa Saksan jatkoajan jälkeen 2–0. Loppuottelu Ranskaa vastaan oli jatkoajankin jälkeen tasatilanteessa 1–1 mutta rangaistuspotkukilpailun Italia voitti 5–3 Ranskan David Trezeguet'n epäonnistuttua omassa yrityksessään. Turnauksen jälkeen valmentaja Marcello Lippi jätti tehtävänsä todettuaan saavuttaneensa kaiken maajoukkuevalmentajalle mahdollisen. Uudeksi valmentajaksi nimettiin 13. heinäkuuta 2006 entinen maajoukkuepelaaja Roberto Donadoni. Vuoden 2008 EM-kilpailuissa Italia jäi puolivälieriin, minkä jälkeen Donadoni jätti päävalmentajan tehtävät ja 25. kesäkuuta 2008 Lippi palasi kahden vuoden tauon jälkeen maajoukkueen päävalmentajaksi.

MM-kilpailut 2010

MM-kilpailuihin 2010 Italia lähti Lippin johdolla kovin odotuksin varmistettuaan karsinnoissa lopputurnauspaikkansa ensimmäisten joukossa. Lippi luotti pääasiassa konkareihin, mutta myös uusia, nuoria pelaajia, kuten keskikenttäpelaaja Claudio Marchisio ja laitapuolustaja Domenico Criscito nostettiin mukaan maajoukkueeseen ja heistä kehittyi MM-kilpailuihin mennessä joukkueen runkopelaajia. Lippi yritti houkutella mukaan myös maajoukkueuransa jo lopettanutta, AC Milanin topparia Alessandro Nestaa, mutta tämä kieltäytyi MM-kutsusta. Joukkueen kapteenina oli edelleen vuoden 2006 tavoin Fabio Cannavaro.

Italia arvottiin MM-kilpailujen F-lohkoon. Ensimmäisessä ottelussaan se kohtasi Paraguayn. Tasaisen ensimmäisen puoliajan lopulla Paraguayn toppari Antolín Alcaraz puski kulmapotkusta maalin. Toisen puoliajan alkaessa Italia vaihtoi maalivahtia: joukkueen avainpelaajiin lukeutunut Gianluigi Buffon oli loukkaantunut ensimmäisellä puoliajalla, ja kentälle tuli Federico Marchetti. Myöhemmin selvisi että Buffonilla oli selässä välilevyn pullistuma, eikä hän enää pelannut turnauksessa. Toisella jaksolla Italian Daniele De Rossi teki kulmapotkun jälkeen tasoitusmaalin, ja ottelu päättyi 1–1.

Seuraavassa ottelussaan Italia kohtasi Uuden-Seelannin, joka arvioitiin lohkon heikoimmaksi joukkueeksi. Se oli kuitenkin pelannut ensimmäisessä ottelussaan tasapelin Slovakiaa vastaan. Italiaakin vastaan Uusi-Seelanti siirtyi 11. minuutilla johtoon mutta ei tämän jälkeen saanut enää laukaustakaan kohti Italian maalia. Italia tasoitti loppulukemiksi 1–1 Daniele De Rossin hankittua Italialle rangaistuspotkun, josta hyökkääjä Vincenzo Iaquinta teki maalin.

Slovakiaa vastaan päävalmentaja Lippi muutti Italian kokoonpanoa hieman; muun muassa kovana taistelijana tunnettu, puolustava keskikenttäpelaaja Gennaro Gattuso pääsi avauskokoonpanoon. Slovakian Róbert Vittek teki 25. minuutilla ensimmäisen maalin maalivahti Marchettin hieman haparoitua tilanteessa. Italia muutti ryhmityksensä hyökkäävämmäksi 3-4-3-järjestelmäksi ja vaihtoi puolustavan keskikenttäpelaajan Gattuson sekä laitapuolustaja Crisciton tilalle hyökkäävän keskikenttäpelaajan Christian Maggion sekä hyökkääjä Fabio Quagliarellan. Vielä 56. minuutilla Riccardo Montolivon tilalle vaihdettiin loukkaantumisista kärsinyt, hyökkäävämpi vaihtoehto ja hyvän peliälyn omaava Andrea Pirlo. Italialaiset osuivat kerran maalin ylärimaan, ja toisessa tilanteessa Slovakian toppari Martin Škrtel potkaisi pallon pois Slovakian maalista, jonka sisällä pallo jo oli. Tuomari ei huomannut pallon käyneen maalin sisäpuolella eikä hyväksynyt maalia. Vittek lisäsi Slovakian johdon 2–0:aan 73. minuutilla. Antonio Di Natale teki 81. minuutilla kavennusmaalin Ján Muchan torjuman Vincenzo Iaquintan laukauksen paluupallosta. Italia painostaessa Slovakia pääsi 89. minuutilla vastahyökkäykseen, josta vaihtomiehenä kentälle tullut Kamil Kopúnek teki Slovakian kolmannen maalin. Quagliarella kavensi 90. minuutilla kaukolaukauksellaan tilanteeksi 3–2. Se jäi lopputulokseksi, ja Slovakia eteni lohkosta jatkoon Italian jäädessä lohkossa viimeiseksi.

EM-kilpailut 2012

Vuoden 2010 epäonnistumisen jälkeen päävalmentajaksi valittiin aiemmin Fiorentinaa valmentanut Cesare Prandelli, jonka kauden alkajaisiksi Italia hävisi ystävyysottelussa Norsunluurannikolle 0–1. EM-karsintojen avausottelussa Italia nousi tappioasemasta 2–1-voittoon vieraskentällä Viroa vastaan. Italia voitti karsintojen kymmenestä ottelustaan kahdeksan ja pelasi kahdesti tasan. Se päästi karsinnoissa ainoastaan kaksi maalia, mikä oli vähiten kaikista karsintoihin osallistuneista joukkueista, ja otti ylivoimaisen lohkovoiton.

Italia avasi vuoden 2012 EM-kilpailut 10. kesäkuuta kohtaamalla Espanjan, joka oli voittanut Italian edellisten EM-kilpailujen puolivälierässä. Antonio Di Natale vei Italian johtoon mutta Espanjan Cesc Fàbregas tasoitti muutama minuutti myöhemmin loppunumeroiksi 1–1. Alkulohkon toisessa ottelussaan Kroatiaa vastaan Italia siirtyi johtoon Andrea Pirlon vapaapotkumaalilla ensimmäisen jakson lopulla mutta Mario Mandžukić tasoitti pelin lopputulokseksi 1–1. Italia tarvitsi jatkopaikkaan voiton Irlannista, ja Antonio Cassanon ja Mario Balotellin maaleilla Italia nousikin lohkossaan toiseksi.

Puolivälierä D-lohkon voittanutta Englantia vastaan eteni maalittomana rangaistuspotkukilpailuun, jossa Italialta onnistuivat Mario Balotelli, Andrea Pirlo, Antonio Nocerino ja Alessandro Diamanti. Riccardo Montolivo laukoi toisena Italian laukojana pallon ohi maalin. Englannin Ashley Young laukoi ylärimaan, minkä jälkeen maalivahti Gianluigi Buffon torjui Ashley Colen laukauksen, joten Italia eteni välieriin.

Välierissä Italia sai vastaansa kisoissa voitosta voittoon edenneen Saksan. Mario Balotelli teki kaksi maalia, ja Mesut Özilin lisäajalla tekemä kavennus jäi Saksan ainoaksi maaliksi. Italia eteni täten loppuotteluun, jossa se kohtasi Espanjan. Ennen loppuottelua Italia ei ollut hävinnyt yhtään ottelua karsinnoissa eikä ollut lopputurnauksessa kertaakaan tappiolla. Loppuottelussa Espanja siirtyi jo ensimmäisellä puoliajalla kahden maalin johtoon David Silvan ja Jordi Alban maaleilla. Toisella puoliajalla Italia joutui vielä pelaamaan vajaalla pelaajamäärällä Thiago Mottan loukkaannuttua ja joukkueen käytettyä jo kaikki kolme vaihtoaan. Fernando Torresin ja Juan Matan maalien myötä Espanja voitti ottelun 4–0 ja vei Euroopan-mestaruuden toisen peräkkäisen kerran.

Turnauksen tähdistöön valittiin Italian joukkueesta maalivahti ja joukkueen kapteeni Gianluigi Buffon, keskikenttäpelaajat Daniele De Rossi ja Andrea Pirlo sekä hyökkääjä Mario Balotelli.

Maailmanmestaruuskilpailut

Maailmanmestaruuskilpailut										Maailmanmestaruuskilpailuiden karsinnat
Vuosi	Kierros	Sija	O	V	T	H	TM	PM		O	V	T	H	TM	PM
1930	Ei osallistunut
1934	Mestari	1.	5	4	1	0	12	3		1	1	0	0	4	0
1938	Mestari	1.	4	4	0	0	11	5		Ei osallistunut mestaruuden vuoksi
1950	Lohkovaihe	7.	2	1	0	1	4	3		Ei osallistunut mestaruuden vuoksi
1954	Lohkovaihe	10.	3	1	0	2	6	7		2	2	0	0	7	2
1958	Ei selviytynyt karsinnoista									4	2	0	2	5	5
1962	Lohkovaihe	9.	3	1	1	1	3	2		2	2	0	0	10	2
1966	Lohkovaihe	9.	3	1	0	2	2	2		6	4	1	1	17	3
1970	Hopeaa	2.	6	3	2	1	10	8		4	3	1	0	10	3
1974	Lohkovaihe	10.	3	1	1	1	5	4		6	4	2	0	12	0
1978	Neljäs sija	4.	7	4	1	2	9	6		6	5	0	1	18	4
1982	Kultaa	1.	7	4	3	0	12	6		8	5	2	1	12	5
1986	Neljännesvälierät	12.	4	1	2	1	5	6		Ei osallistunut mestaruuden vuoksi
1990	Pronssia	3.	7	6	1	0	10	2		Valittu isäntämaaksi
1994	Hopeaa	2.	7	4	2	1	8	5		10	7	2	1	22	7
1998	Puolivälierät	5.	5	3	2	0	8	3		10	6	4	0	13	2
2002	Neljännesvälierät	15.	4	1	1	2	5	5		8	6	2	0	16	3
2006	Kultaa	1.	7	5	2	0	12	2		10	7	2	1	17	8
2010	Lohkovaihe	26.	3	0	2	1	4	5		10	7	3	0	18	7
2014	Lohkovaihe	22.	3	1	0	2	2	3		10	6	4	0	19	9
2018	Ei selviytynyt karsinnoista									12	7	3	2	21	9
2022	Ei selviytynyt karsinnoista									9	4	4	1	13	3
Yhteensä	18/21		83	45	21	17	128	77		118	78	30	10	234	72

EM-kisat

• 1960: Ei osallistunut
• 1964: Ei selviytynyt karsinnoista
• 1968: Euroopan mestaruus
• 1972: Ei selviytynyt karsinnoista
• 1976: Ei selviytynyt karsinnoista
• 1980: 4. sija
• 1984: Ei selviytynyt karsinnoista
• 1988: Välierät
• 1992: Ei selviytynyt karsinnoista
• 1996: 1. kierros
• 2000: Hopeaa
• 2004: 1. kierros
• 2008: Puolivälierät
• 2012: Hopeaa
• 2016: Puolivälierät
• 2020: Euroopan mestaruus

Edelliset kokoonpanot

Eniten maaotteluita

Päivitetty 25. kesäkuuta 2021, eniten maaotteluita pelanneet italialaispelaajat ovat:

Tummennetut pelaajat pelaavat edelleen.

Eniten maaleja

Päivitetty 25. kesäkuuta 2021, eniten maaleja tehneet italialaispelaajat ovat:

Tummennetut pelaajat pelaavat edelleen.

Pelaajat järjestetty vuosikymmenittäin ensimmäisen maaottelun ajankohdan mukaan. Suluissa maaotteluiden määrä.^[2]

• 1910–1912 Tekninen komissio
• 1912 Vittorio Pozzo
• 1912–1924 Tekninen komissio
• 1924 Vittorio Pozzo
• 1924–1925 Tekninen komissio
• 1925–1928 Augusto Rangone
• 1928–1929 Carlo Carcano
• 1929–1948 Vittorio Pozzo (maailmanmestaruus 1934 ja maailmanmestaruus 1938)
• 1949–1950 Ferruccio Novo
• 1951 Tekninen komissio
• 1952–1953 Carlino Beretta
• 1953–1959 Tekninen komissio
• 1960 Giuseppe Viani
• 1960–1961 Giovanni Ferrari
• 1962 Tekninen komissio
• 1962–1966 Edmondo Fabbri
• 1966–1967 Tekninen komissio
• 1967–1974 Ferruccio Valcareggi (Euroopan-mestaruus 1968 ja MM-hopeaa 1970)
• 1974–1975 Fulvio Bernardini
• 1975–1986 Enzo Bearzot (maailmanmestaruus 1982)
• 1986–1991 Azeglio Vicini (MM-pronssia 1990)
• 1991–1996 Arrigo Sacchi (MM-hopeaa 1994)
• 1997–1998 Cesare Maldini
• 1998–2000 Dino Zoff (EM-hopeaa 2000)
• 2000–2004 Giovanni Trapattoni
• 2004–2006 Marcello Lippi (maailmanmestaruus 2006)
• 2006–2008 Roberto Donadoni
• 2008–2010 Marcello Lippi
• 2010–2014 Cesare Prandelli
• 2014–2016 Antonio Conte
• 2016–2017 Giampiero Ventura
• 2018 Luigi Di Biagio (va.)
• 2018–2023 Roberto Mancini ^[3]

• Italian jalkapalloliitto
• Tilastoja
• Pelaajatilastoja
• Valmentajatilastoja

Jalkapallon maailmanmestarit

1930  Uruguay	1934  Italia	1938  Italia	1950  Uruguay	1954  Saksa	1958  Brasilia	1962  Brasilia	1966  Englanti	1970  Brasilia	1974  Saksa
1978  Argentiina	1982  Italia	1986  Argentiina	1990  Saksa	1994  Brasilia	1998  Ranska	2002  Brasilia	2006  Italia	2010  Espanja	2014  Saksa
2018  Ranska	2022  Argentiina

Jalkapallon Euroopan-mestarit

1960  Neuvostoliitto	1964  Espanja	1968  Italia	1972  Saksa	1976  Tšekkoslovakia	1980  Saksa	1984  Ranska	1988  Alankomaat
1992  Tanska	1996  Saksa	2000  Ranska	2004  Kreikka	2008  Espanja	2012  Espanja	2016  Portugali	2020  Italia

Jalkapallon olympiavoittajat

1900 Upton Park FC	1904 Galt FC	1908  Iso-Britannia	1912  Iso-Britannia	1920  Belgia	1924  Uruguay
1928  Uruguay	1936  Italia	1948  Ruotsi	1952  Unkari	1956  Neuvostoliitto	1960  Jugoslavia
1964  Unkari	1968  Unkari	1972  Puola	1976  Itä-Saksa	1980  Tšekkoslovakia	1984  Ranska
1988  Neuvostoliitto	1992  Espanja	1996  Nigeria	2000  Kamerun	2004  Argentiina	2008  Argentiina
2012  Meksiko	2016  Brasilia	2020  Brasilia