Prometium

Prometium (lat. promethium) on lantanoideihin kuuluva alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Pm ja sen järjestysluku on 61 sekä CAS-numero 7440-12-2. Prometiumia ei ole varmasti tavattu luonnosta, ja sen kaikki isotoopit ovat radio­aktiivisia. Pitkä­ikäisin niistä on Pm-145, jonka puoliintumisaika on 17,7 vuotta.^[1]. Muut ydinreaktioiden tuloksena syntyneet isotoopit ovat massaluvuiltaan 144, 147, 149 ja 151.

Nimi prometium johtuu kreikkalaisen mytologian titaani Prometheuksesta. Alkuaineelle on ehdotettu myös nimityksiä cyclonium, illinium^{[2][3][4][5][6][7]} ja clintonium.^[1]

Jo 1920-luvulla kaksi tutkija­ryhmää väitti löytäneensä alku­ainetta numero 61 eräistä harvinaisia maa­metalleja sisältävistä mineraaleista. Heidän väitteensä on kuitenkin osoitettu virheellisiksi. Lyhytikäisyytensä vuoksi prometium ei olisikaan voinut säilyä Maan muodostumisen ajoilta nyky­aikaan saakka. Sen sijaan prometiumia saattaa kyllä esiintyä, joskin äärimmäisen pieninä pitoisuuksina, hajoamistuotteena uraania sisältävissä mineraaleissa.^[1] Sen eristäminen olisi käytännössä mahdotonta, mutta lähettämänsä säteilyn perusteella äärimmäisen pienetkin pitoisuudet ovat tunnistettavissa. Vuonna 1964 professori Olavi Erämetsä väittikin löytäneensä hiven­määrän prometiumia Kuolan niemimaan apatiitista.^[1]

Pm-149:ää syntyy ydinreaktoreissa U-235:n fissiotuotteiden hajoamisen kautta. Reaktoreissa syntyvän Pm-149:n puoliintumisaika on 53 tuntia, ja se hajoaa beetahajoamisella. Pm-149:n hajoamisen tuloksena syntyy Sm-149:ää, joka on merkittävä neutronimyrkky suuren absorptiovaikutusalansa vuoksi.^[8]

Prometiumia käytetään beetasäteilyn lähteenä paksuusmittareissa, atomiparistoissa muun muassa kelloissa ja sydämentahdistimissa^[1] sekä itsehohtavissa väreissä.